Suomi
Gamereactor
arviot
Immortal Redneck

Immortal Redneck

Muumioitumisen jälkeen ei ole muuta tehtävissä kuin palata pyramideille ja näyttää monstereille kaapin paikka.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Immortal Redneckin päähenkilö ajelee Egyptin aavikolle, ja päätyy muumioiduksi. On siis aika lähteä kostoretkelle, ja siinä sivussa piestään suuri joukko pyramidien hirviöitä.

Immortal Redneck on niin sanottu roguelike-peli, jossa joko pääsee loppuun saakka tai sitten kuolee. Tilannetta ei voi tallentaa, eikä vanhoille jäljille pääse palaamaan kuoleman jälkeen. Tarkoituksena on nousta pyramidin kerroksia ylöspäin, ja vaikeustaso odotetusti kasvaa tehtävän edetessä. Välillä kohdataan pomovastuksia, kerätään roinaa ja rikastutaan löydetyllä kullalla.

Kullan kerääminen on se jatkuvasti nenän edessä heiluva porkkana useiden yritysten aikana. Loppuun saakka ei ole mitään asiaa ensiyrittämällä. Joka kierroksella kerätyn kullan voi käyttää oman kykypuun päivittämiseen tai tavaroiden ostamiseen kauppiaalta. Häneltä voi esimerkiksi ostaa käärön, jonka avulla satunnaisesti muodostuva pyramidin labyrintti pysyykin samana koko ajan. Tämä on oiva lisä niille, jotka eivät halua eksyä matkallaan. Uutta pelikierrosta aloittaessa mitään kerätystä kullasta ei saa mukaansa, joten esimerkiksi 5000 maksavan tavaran varat on kerättävä yhdellä ja samalla kierroksella.

Päivityksistä seuraa se, että kuoleminen kirjaimellisesti tekee pelaajasta paremman. Joka kierroksella päähenkilöstä tulee hieman vahvempi, ja kultaa kertyy taskuihin hieman enemmän. Peli rohkaiseekin sanomalla, ettei kuolemaa kannata pelätä. Tähän alati vahvistuvan taistelijan kehään joutuminen on varsin addiktoivaa, ja lopussa odottaa se pyramidin viimeinen huone.

Tämä on mainos:

Rakenteellisesti ideana on astua sisään pyramidiin, jossa uuden oven aukaiseminen paljastaa aina seuraavan satunnaisesti muodostuneen huoneen. Vastaan tulevat pahikset on syytä ottaa pois päiviltä ennen seuraavaan huoneeseen etenemistä. Lopulta tulee etsiä portaikko, jonka avulla pääsee nousemaan seuraavaan kerrokseen. Ylöspäin edetessä huoneet muuttuvat myös pienemmiksi.

Immortal RedneckImmortal RedneckImmortal RedneckImmortal Redneck

Kohdattavat pahikset ovat hyvin monimuotoisia. Usein tämä johtaa asevalikoiman läpi puljaamiseen, kun kohdattu vihu ei ollutkaan sellainen kuin odotti. Joskus päälle käy lentäviä piruja, epäsuoraa tulta ampuvia hirviöitä tai vaikka armeijallinen sammakoita. Kaikessa on omanlaisensa värikäs hulluttelun tunnelma, ja pelin innoittuminen muinaisesta Egyptistä tuo mieleen Serious Sam -pelit.

Uuden kierroksen aluksi saa valita kahdesta hahmosta, ja valinta vaikuttaa aloitettaessa käytössä olevien tavaroiden määrään ja laatuun. Niin ikään vihollisilta voi poimia roinaa omaan käyttöön. Pitkin pyramidia on ripoteltuna aarrehuoneita, joista voi ottaa kantoon uusia aseita. Moinen tarkoittaa kuitenkin aina jostain muusta tussarista luopumista, joten valinta on syytä tehdä huolella. Ajoittain käsiin saatavat kääröt voivat muuttaa aseiden toimintaa, mutta aina kaikki ei muutos ole hyvästä. Roguelike-lajityypille ominaisesti joskus käärö tuottaakin ongelmia: aseen vaihtaminen saattaa muuttua mahdottomaksi ammusten loppumiseen asti, tai pelaajan energiamittari saattaa puolittua.

Tämä on mainos:

Arviota varten Immortal Redneck oli peluussa PC:llä, ja teknisesti kaikki toimi juuri niin hyvin kuin FPS-pelin pitääkin. Aseilla ampumisessa saisi olla enemmänkin potkua, mutta yleisesti ottaen tuliluikkujen käyttäminen on tyydyttävää.

Egyptiteemainen tasosuunnittelu miellyttää toki silmää, mutta hieman enemmän siinä olisi voinut olla vaihtelua. Värikäs ulkoasu yhdessä veren puuttumisen kanssa tekee pelin sopivaksi varsin laajalle pelaajajoukolle. Tosin on muistettava, että runsas kiroilu ei välttämättä sovellu perheen pienimpien korville.

Immortal Redneckin merkittävin koukku on jatkuvasti tapahtuva kehitys, joka luo tunteen alati mahtavammaksi muuttuvasta taistelijasta. Tämä johtaa kierteeseen "vielä yksi yritys". Enemmänkin monipuolisuutta voisi olla niin aseissa kuin ympäristöissäkin, mutta silti kyseessä on oikein hauska peli.

Immortal RedneckImmortal RedneckImmortal RedneckImmortal Redneck
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Addiktiivinen hahmonkehitys, vaihtelevat hahmot, aseet ja viholliset
-
Ampumisessa saisi olla enemmän potkua, verbaalisten kirouksien määrä ei miellytä kaikkia
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Immortal RedneckScore

Immortal Redneck

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Punaniska Egyptissä on pienissä erissä viihdyttävää paukuteltavaa

0
Immortal Redneck Switchille toukokuussa

Immortal Redneck Switchille toukokuussa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Nintendo Switchillä voisi sanoa olevan vajausta ammuntapeleistä, mutta ainakin yksi uusi on tulossa. Immortal Redneck on julkaistu niin PC:lle, PS4:lle kuin Xbox...



Ladataan seuraavaa sisältöä