Turok

Eloonjääminen on Turokin kantava teema, sillä henki on vaarassa heti alusta lähtien. Varjoissa pysyminen ja varovainen eteneminen kannattavat, suoralla toiminnalla saa itsensä helposti multahoitoon. Haaksirikon jälkeinen osuus on tunnelmaltaan erinomainen. Eteneminen on varovaista ja ensimmäiset isot dinosaurukset ovat vaikuttavia ilmestyksiä. Vahvatunnelmaisen alun jälkeen pelin todellinen luonne nostaa naamaansa. Turok on monin paikoin turhauttavan vaikea. Jurakautinen pelimekaniikka nojaa uusintayrityksiin ja tarkistuspisteitä on harvassa. Viholliset löytyvät aina samoista paikoista, jolloin jokaisella yrityksellä pääsee karvan verran eteenpäin. Käsittämättömän tiukaksi vedetty vaikeustaso kiristää hermoja ruuvipenkin lailla, normaalillakin tasolla samoja kohtia saa hinkata turhautumiseen saakka. Tähän kun vielä lisätään vihollissotilaiden ilmiömäinen tarkkuus ja tehokkuus, vapaan tallennuksen puute, aseiden tehottomuus sekä ammusten pihtaaminen, on perheen pienempien syytä peittää korvansa, kun isi pelaa.

Vaikka Turok on vaikea, tekoäly toimii huonosti. Hirmuliskoilta ei sovi odottaakaan taktisia kuvioita, mutta eivät niitä tee vihollissotilaatkaan. Kaverin kaatuminen viereen ei aiheuta isompia toimenpiteitä, ellei Turokia ole huomattu. Vihu saattaa tyhjentää lippaallisen lyijyä esteeseen, jos sellainen sattuu tulilinjalle. Myös omat sotilaat ovat yhtä tyhmiä, tulitaistelussa suojaan ei mennä edes vahingossa.

Juonta kuljetetaan takautumilla, joita väläytellään silloin tällöin. Irokeesiletillä varustettu Joseph Turok on kelkkansa kääntänyt Black Ops-terroristijärjestön jäsen ja on auttamassa Whiskey-komppaniaa järjestön johtajan, Roland Kanen, vangitsemisessa. Jo alussa kaikki menee päin helvettiä, kun viskimiehiä kuljettanut avaruusalus ammutaan alas salaperäiselle viidakkoplaneetalle. Dinosauruksia lukuun ottamatta taustatarina ei pääse yllättämään. Hahmot ovat varsinaisia kliseekokoelmia, Gears of Warista lainataan grafiikkamoottorin ohella paljon muutakin. Molemmissa peleissä hahmojen äijyysaste on jotain käsittämätöntä. Joseph Turok ja Marcus Phoenix voisivat olla serkuksia.

Uncharted asetti kovat standardit elävälle viidakkomaisemalle. Turokin viidakkoplaneetta on tähän verrattuna kuin haalea kangastus. Aluskasvillisuus on tiheää, mutta ei näytä edes etäisesti aidolta. Myös sisätilat ovat ikävän pelkistettyjä ja harmaita. Hirmuliskot ja ihmishahmot taas ovat yksityiskohtaisia ja varsinkin dinosaurukset ovat todella vaikuttavan näköisiä. Ensikohtaaminen pienen omakotitalon kokoisen T-Rexin kanssa on hetki, joka jää takuuvarmasti mieleen.

Kenttäsuunnittelu nojaa tuttuun ja turvalliseen putkimaiseen etenemiseen. Sisätiloissa tämä ei niinkään haittaa, mutta avomaastossa yhdensuuntainen eteneminen aiheuttaa närästystä. Viidakko tuntuisi heti paljon elävämmältä, jos alueet olisivat hieman vapaampia. Joissain kohdissa etenemisreitin saa valita, mutta päätepiste on sama. Turok kulkee kuin raiteilla alusta loppuun.

Turokilla on käytössään kattava torrakkovalikoima. Perinteistein haulikoiden ja rynnäkkökivääreiden lisäksi valikoimissa on hieman eksoottisempiakin aseita ja jokaisella tussarilla on kaksi erillistä tulitustilaa. Turokin on mahdollista eliminoida vihollisjoukot kaukaa ja hiljaa tai aseet laulaen. Jousi ja veitsi tarjoavat hiljaisemman vaihtoehdon, muuten homma hoidetaan John Rambon tyyliin. Jousipyssyllä on kiva kikkailla, koska se tappaa perusvihollisen kertalaakista. Liikkuvaan kohteeseen jousella on vaikea osua ja kovin pitkään nuolta ei jaksa jousessa jännittää. Veitsen ja jousen lisäksi kantoon mahtuu kaksi muuta asetta. Yhteistä kaikille aseille - jousta lukuun ottamatta - on niiden tehottomuus. Pelkkään rivisolttuun saa ampua lippaan tyhjäksi, puhumattakaan dinosauruksista. Kun ammukset ovat kortilla, tulitaistelussa jokaisen lyijypastillin on osuttava.

Perinteisten aseiden lisäksi myös dinosauruksia on mahdollista käyttää vihollisia vastaan. Jos paikalla on hirmuliskoja, ne kannattaa usuttaa vihollisjoukkojen kimppuun esimerkiksi soihtujen avulla. Kun suomunahat ovat harventaneet joukkoa, helpottuu oma tappotyö huomattavasti. Enää ei tarvitse suolata kuin liskot. Etäisyys on syytä silti säilyttää, sillä dinosauruksille ei ole niin väliksi mitä ne syövät tai mistä ruokansa saavat.

Jos dino nappaa kiinni, tai aseena on mora, voi vihun päästää päiviltä tyylikkäällä lopetusliikkeellä. Tällöin kuvakulma pomppaa ensimmäisestä persoonasta hahmon ulkopuolelle ja vihollisparan viimeiset hetket voi nähdä koko brutaaliudessaan. Verta ei ole säästelty, vihollistaistelijoista ja dinosauruksista voi tehdä jauhelihaa esimerkiksi räjäyttämällä ne kappaleiksi. Turokin seikkailut eivät todellakaan ole mitään titinallekamaa.

Turok-sarjan kantaisä on julkaistu yli kymmenen vuotta sitten Nintendo 64:lle. Vuosien saatossa dinosauruksia metsästävä intiaani on vieraillut myös Xboxilla ja pc:llä. Uuden sukupolven konsoleilla debytoiva sarja uudistuu enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta ei onnistu erottumaan massasta. Dinosaurukset tuovat oman pikantin lisänsä taisteluun, mutta överiksi vedetty vaikeustaso ja valju graafinen toteutus rokottavat. Vahvan alun jälkeen peli muuttuu ikäväksi puurtamiseksi, jossa eloonjäämisestä saa tosissaan kamppailla. Jos hirmuliskojahti kiinnostaa ja hermosi ovat terästä, on Turok juuri sinulle. Jos turhaudut helposti ja haluat viihtyä, Jurassic Park ruokkii dinonälkää huomattavasti paremmin.