Suomi
Gamereactor
arviot
Mega Man Legacy Collection 2

Mega Man Legacy Collection 2

Megamiehen myöhemmät muistelmat

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tasan kaksi vuotta sitten julkaistun Mega Man Legacy Collectionin arviossa harmittelin sitä, että kokoelmasta puuttuivat emosarjan neljä viimeistä osaa. Nyt Digital Eclipse päätti korjata asian ja julkaisi Megamiehen seikkailuiden osat 7-10 omana erillisenä kokoelmanaan. Syitä erilliseen kokoelmaan en lähde arvailemaan, mutta toisaalta paketin pelit ovat keskenään varsin erilaisia jo alustakirjostakin johtuen.

Mega Man 7 julkaistiin alun perin Super Nintendolle vuonna 1995, vuosi ensimmäisen Mega Man X -pelin julkaisun jälkeen. Muistan inhonneeni seiskaa pitkään ja itseltäni se olikin käytännössä pelaamatta ennen tämän kokoelman julkaisua. Inhoa herätti tuolloin pelin muuttunut ulkoasu. Seiska on koristeltu kauttaaltaan karkkivärein, ja erityisesti Mega Man itse on ärsyttävän virneensä kanssa luultavasti heikoin representaatio koko sarjassa. Sen lisäksi Megiksen sprite on todella suuri ja täyttää ison osan ruudusta. Vertailuna X-sarjan tyyliin seiska oli itselleni todella luotaantyöntävä, enkä sen vuoksi ollut peliä ennen tätä pelannut kuin parin kentällisen verran.

Vaan niin muuttuu ihmisen mieli. Kunhan alkujärkytyksestä on toipunut, alta paljastuikin todella mainio lisä sarjaan. Kenttädesign on mainiota, bossihirviöt mielikuvituksellisia ja kontrollitkin ovat mukavan monipuoliset. Kentissä piisaa salaisuuksia ja kerättävää X:n tyyliin ja kenttiin voi myös palata milloin haluaa ne selvitettyään, myös Wilyn linnaa kiivetessä. Hieman hölmönä aikalaisratkaisuna pelin sisäinen kauppa on tosin piilotettu Select-napin taakse ilman minkäänlaista vihjettä siitä, että sellainen on edes olemassa. Mutta yllätin lopulta jopa itsenikin, sillä pidin seiskasta sitä enemmän, mitä enemmän sitä pelasin. Musiikkiraitakin on erinomainen.

Seiskan julkaisun aikoihin 32-bittinen aika oli kuitenkin jo käsillä ja Super Nintendo painumassa historiaan. Mega Man -sarja saikin nopeasti jatkoa vuonna 1996 kahdeksannella, Playstationille ja Sega Saturnille julkaistulla osalla. Tyylillisesti kasi hylkäsi seiskan ylipirtsakkuuden, ja palaili enemmän X-sarjan tyylistä ilmaisua kohti. Tosin pieniä poikkeuksiakin on. Peli tunnetaan luultavasti parhaiten nykyään välivideoistaan, jotka ovat ehtaa karmeasti näyteltyä animea. Moneen kertaa netissä ilkutut animepätkät ovat karmivuudessaan suorastaan huvittavia ja siksikin katsomisen arvoisia.

Tämä on mainos:

Pelillisesti kasi jatkaa kuitenkin seiskan linjoilla, yhdellä erinomaisella lisäyksellä varustettuna: Megis pystyy nimittäin käyttämään kasissa yhtä aikaa erikoisaseita ja perus-busteriaan. Kenttädesign ei ole aivan sarjan parhaiden osien tasolla ja ohjaustuntumaa on muutettu. Hieman hassusti kahdeksas Mega Man ei jostain syystä oikein enää tunnu Mega Manilta, vaikka mainio peli onkin. Peruspalikat ovat kaikkialta kohdillaan, mutta jotain puuttuu silti.

Mega Man Legacy Collection 2Mega Man Legacy Collection 2Mega Man Legacy Collection 2Mega Man Legacy Collection 2

Kahdeksannen osan jälkeen vaikutti siltä, että perussarja on päässyt maaliinsa. Capcom keskittyi enemmän X-sarjan osiin, sekä muihin lukuisiin spinoffeihin, eikä klassista Mega Man -hyppelyä nähty enää kuin satunnaisissa uusintajulkaisuissa. 2008 toi asiaan yllättävän muutoksen, kun Mega Man 9 ilmestyi lukuisten alustojen digitaalikirjastoa koristamaan. Ysi oli tietynlainen paluu juurille. Klassiset grafiikat, kontrollit, musiikkiraita... täydellinen yhdistelmä nostalgiaa ja uusia ideoita. Vaan Capcomin ote oli monen mielestä - myös minun - hieman liiankin puristinen. Outoina valintoina pois oli jätetty muun muassa Mega Manin liukumisliike, sekä kyky ladata Mega Busteria. Tuttua toki jo kakkosen ajoilta, mutta kun hyviä ideoita oli matkan varrella keksitty vaikka kuinka, tuntui oudolta että niistä oli luovuttu.

Noh, on ysi silti edelleen hyvä peli. Pelattavaa piisaa vaikka kuinka erilaisten haasteiden muodossa, ja peruspeli on oikein pätevää pelattavaa. Lisäksi mahdollisuus pelata Proto Manilla tuo mukavaa vaihtelua ja uudelleenpeluuarvoa. Ei sarjansa paras osa, mutta hyvää ja vaikeaa loikintaa silti. Kymmenes Mega Man julkaistiin pari vuotta yhdeksännen osan jälkeen ja on lähinnä vain lisää sitä samaa. Ysiin verrattuna juuri mikään ei ole muuttunut, ainoastaan kenttädesign on hieman heikompaa. Uusille megamanisteille kymppi tarjoaa helpon vaikeustason pelattavaksi, mutta se on jo liikaakin helpotettu ja tekee pelistä käytännössä silkan läpijuoksun.

Tämä on mainos:

Laadullisesti osat seiskasta kymppiin eivät pärjää millään ensimmäisille kuudelle pelille, mutta ovat hyviä pelejä jokainen ja ehdottomasti pelaamisen arvoisia. 7 ja 8 ovat lisäksi nykyään alkuperäisillä alustoillaan suhteellisen arvokkaita hankintoja, ainakin verrattuna koko paketin 15 euron hintalappuun. Kokoelma on teknisesti hyvin toteutettu ja lisähaasteitakin piisaa rutkasti. Ainoana varsinaisena moitteena kokoelman käyttöliittymä on annettu jälleen kerran paikallisen kesätyöntekijän viimeisen päivän tehtäväksi. Peleistä ei voi esimerkiksi poistua takaisin päävalikkoon sammuttamatta peliä, ja vapaa tallennus loistaa tällä kertaa poissaolollaan. Lisäksi Megaman & Bassin poissaolo on anteeksiantamatonta, vaikka peli sinänsä ei alkuperäiseen sarjaan kuulukaan.

Mukava näitä kuitenkin on edelleen pelata ja muistella. Toivottavasti kokoelmia on luvassa myöhemmin lisääkin, sillä Mega Manin seikkailuista piisaa kerrottavaa vaikka kuinka, ja hyviä pelejä sinisellä pommittajalla on vyöllä perussarjan ulkopuolellakin.

Mega Man Legacy Collection 2Mega Man Legacy Collection 2Mega Man Legacy Collection 2Mega Man Legacy Collection 2
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Liuta laadukkaita pelejä halpaan hintaan, teknisesti hyvin toteutettu paketti
-
Päävalikon käyttöliittymä edelleen karmea, Megaman & Bass puuttuu
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Leevi Rantala

Mega Manin toinen kokoelma on hieman ristiriitainen tapaus. Sen sisältämät neljä peliä ovat toki mainioita toimintapelejä, mutta toisaalta vain puolet niistä ovat oikeasti vanhoja tapauksia. Paketin sisältämistä peleistä osat 9 ja 10 kun julkaistiin aikoinaan Playstation 3:lle, Xbox 360:lle ja Wiille, eikä julkaisuista ole kulunut vielä edes kymmentä vuotta. Näiden sijaan olisin toivonut näkeväni Mega Man X -sarjaa, mutta tokihan ne eivät ole pääsarjan osia joten valinta on ymmärrettävä. Kaikki paketin peleistä tarjoavat kyllä laadukasta viihdettä aina refleksejä vaativista tasoista omalaatuisiin pomovihollisiin asti. Kokoelmassa on peruspelien lisäksi myös lisämateriaalina erilaisia haastetehtäviä, ja halutessaan voi vaikka kuunnella makeita musiikkeja.

Itselleni eniten paketista kolahtivatkin osat 7 ja 8. Seitsemännen osan grafiikka tuntui melkoiselta loikalta 8-bittisen Nintendon ajoilta, ja miellytti eniten silmääni paketin peleistä. 9 ja 10 imitoivat juurikin vanhoja NES-pelejä, kun taas kahdeksas osa sisältää sujuvinta animaatiota ja välivideoina englanniksi ääninäyteltyjä piirrettyjä. Jälki on kyllä järkyttävän huonoja, mutta toisaalta se on osa niiden viehätystä.

Toisen Legacy-kokoelman suurimmaksi puutteeksi nousee silti mielestäni 9 ja 10. Nämä kun ovat kohtuullisen tuoreita tekeleitä, joten olisi ollut paljon hauskempaa nautiskella todellakin niistä X-sarjan peleistä. Näilläkin peleillä kyseessä on kuitenkin mainio kokoelma Mega Manin seikkailuja.

8/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Lisää Capcomilta tulossa Switchille

Lisää Capcomilta tulossa Switchille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Nintendo Switchin päättäessä huiman menestyneen ensimmäisen vuotensa ovat useat julkaisijat heränneet alustan mahdollisuuksiin. Yksi heistä on japanilainen Capcom....

0
Arviossa Mega Man Legacy Collection 2

Arviossa Mega Man Legacy Collection 2

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Päivän toisessa arviossa on Capcomin sinisen pommittajan eli Mega Manin uusin kokoelma Legacy Collection 2. Lue Teron arvio, ja Leevin kakkosmielipide täältä. ...

3
Mega Man Legacy Collection 2 on tulossa

Mega Man Legacy Collection 2 on tulossa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Mega Man Legacy Collection pakkasi yhteen ja samaan lataukseen Mega Man 1-6. Heti käynnistyivät puheet mahdollisesta lisäkokoelmasta, sillä onhan Mega Maneja tehtailtu...



Ladataan seuraavaa sisältöä