Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Life

Life

Avaruudessa jokainen haistaa popcornin käryn.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Kansainvälisen avaruusaseman henkilöstö saa käsiinsä alkeellisen eliömuodon Marsista. Todiste ensimmäisestä maan ulkopuolisesta elämästä kasvaa vauhdilla ja ennen kuin henkilöstö ehtii asiaan reagoida, on avaruusaseman lisäksi jo koko maapallo vaarassa.

HQ

Hyvin paljon velkaa Alienille (1979) oleva tarina käynnistyy mielenkiintoisesti. Lähtökohdat pedataan selkeästi ja hahmoissa on vetovoimaa. Kerronta kuitenkin alkaa kiihdyttämään vauhtiaan epäilyttävästi ja kohta tilanteesta toiseen hypitään typerästi käyttäytyvien muka älykkäiden hahmojen epäloogisilla ratkaisuilla. Osaan kohtauksista tai tapahtumista ei löydy edes kunnollista selitystä. Jos aivot on jätetty narikkaan, leffa rullaa laskelmoidun sujuvasti loppuun saakka.

Höttöisestä juonesta ja sen uskottavuuden rajoja pahasti kokeilevista tiedemieshahmoista huolimatta Lifen näyttelijät tekevät hyvää jälkeä. Isot nimet kuten Jake Gyllenhaal ja Rebecca Ferguson saavat puristettua tunteita hahmoistaan ja heittäytymään tilanteen vaativiin tunnetiloihin luontevasti. Kemia hahmojen välillä on uskottavaa, eikä ylilyöntejä tai alisuoriutumista ole havaittavissa.

Teknisesti laadukas elokuva onnistuu vangitsemaan ahtaan avaruusaseman sopukat uskottavasti. Tyylikäs kuvaus mielenkiintoisine kuvakulmineen ja kikkailuineen antaa hyvää potkua leffan jännittävälle tunnelmalle, joka äityy asiaankuuluvasti aika ajoin varsin häijyksi verihurmioksi. Tietokonetehosteet on upotettu huolella osaksi kuvamateriaalia saaden kokonaisuuden tuntumaan autenttiselta. Erityisesti painovoimattomuus on hienon ja aidon näköistä. Avaruusolion muoto on kekseliäs ja persoonallinen, vaikka turhaan lisätty naama muistuttaakin vähän liikaa elokuvamaailman tunnetuimpia ököjä.

Musiikki pyrkii lipsumaan muutamaan otteeseen liian mahtipontisiin korkeuksiin verrattaessa kuvallista antia. Näitä muutamia ylilyöntejä lukuun ottamatta on musiikki sujuvaa ja tunnelmaan sopivaa. Varsinkin hahmojen hengähdystaukojen aikana kuullaan mieleenpainuvia, tunnelmallisia sointuja, joista jää hyvä fiilis.

Tämä on mainos:

Ohjaaja Daniel Espinosa yrittää pitää elokuvansa pinnalla parhaansa mukaan kliseisestä tarinasta huolimatta. Osaa ongelmista yritetään järkeistää, mutta homma lipsuu väkisin popcornin tuoksuiseen tusinapelotteluun. Mitään yllättävää ei ole, mutta kerronta rullaa sujuvasti. Jos liiallisen ajattelun jättää pois, tarjoaa Life teknisesti laadukkaan vuoristorata-ajelun mielenkiintoisessa ympäristössä toimivien näyttelijäsuoritusten parissa.

Blu-ray-julkaisun ekstroissa on muun muassa hahmojen henkilökohtaisia videopäiväkirjoja, jotka raottavat heidän taustojaan ja lisäävät syvyyttä. Mukaan on myös ahdettu perinteistä making of -dokumenttia, ja muutamat täysin oikeutetusti pois leikatut kohtaukset.

LifeLifeLife
LifeLife
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Life

Life

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Avaruudessa jokainen haistaa popcornin käryn.



Ladataan seuraavaa sisältöä