Megaton Rainfall

Megaton Rainfallissa pelaaja astuu Tellusta suojelevan jumalolennon puikkoihin. Itse universumin luoja valtuuttaa päähenkilön pelastamaan Maan planeetallemme hyökkääviltä alieneilta, ja kosminen yliherra lupaa paljastavansa vaivanpalkaksi itse elämän tarkoituksen.

Megaton Rainfallin maailman mittakaava on aikamoinen - pelaaja voi liikkua niin maan kamaralla kuin aurinkokuntamme reunamillakin. Vapaasti lentelevä pelihahmo kulkee rajoituksetta maapalloa ristiin rastiin, ja peli herättää onnistuneesti tunteen ainakin liikkumisen suhteen kaikkivoipaisella hahmolla toimimisesta.

Maan päälle siirryttäessä peli latailee ilman latausruutuja maaston ja asutuskeskusten yksityiskohtia, jotka eivät varsinaisesti kyllä säväytä näyttävyydellään. Esimerkiksi katutasolla on luvassa puoliksi maan sisällä käveleviä pahvinaamaisia siviilejä ja toistensa läpi ajelevia autoja. Sitä vastoin auringonsäteiden lävistämien pilvien seassa singahtelu ja merissä kalaparvien kanssa pulikointi ovat aina yhtä rauhoittavia oheistoimintoja. Ilahduin myös siitä, että ensimmäisessä persoonassa näkee pelihahmon kädet ja jalat, kun vilkaisee alaspäin.

Megaton Rainfall ei kuitenkaan lässähdä ihan Planeettamme Maa -tasoiseksi lepäilyksi, sillä pelin juonitehtävät ovat puhdasta toimintaa: pelihahmo ampuu käsistään vaaleanpunaisia vasamoita kuin tavallisessa räiskintäpelissä konsanaan. Aalloittain saapuvat vihamieliset avaruusalukset nuijivat jokaisen tehtävän alussa isoja asutuskeskuksia, ja pelaajan on ammuttava alienit päreiksi mahdollisimman nopeasti. Pelihahmolla ei ole omaa energiamittaria, vaan ruudun vasemmassa reunassa oleva pylväsgrafiikka on omistettu puolustettavalle asutuskeskukselle - jos alukset tuhoavat liikaa rakennuksia, peli menee poikki.

Juonitehtävät ovat yksinkertaista räiskintää alusta loppuun, eikä vaihtelua ole juuri luvassa. Juonessa etenevä pelaaja saa itselleen uusia kykyjä, kuten mahdollisuuden hidastaa aikaa ja tehdä voimakkaampia tuhoiskuja. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tehtävät ovat upeimmillaan melkoista toimintaelokuvamaista pauketta, kun rakennukset sortuvat ja pelaaja puikkelehtii pilvenpiirtäjien välissä avaruusolentojen perässä. Pahimmillaan toiminta kuitenkin alkaa nopeasti turhauttaa - pelaajan harhalaakit nimittäin tuhoavat kaupunkia, jolloin ympäristön terveysmittari lähtee myös laskuun. Liukkaasti lentelevät viholliset ja jäykkä tähtäys ovat raivostuttava yhdistelmä, joka koituu useammin kuin kerran pelaajan kohtaloksi. Jokaisessa vihollisaluksessa on punaisen värin merkkaama heikko kohta, johon sihtaaminen on liikkeessä erittäin haastavaa. Lisäksi ahtaissa paikoissa, kuten pilvenpiirtäjien välissä, Megaton Rainfallilla on tapana tuuppia seiniin osuvaa pelihahmoa täysin sattumanvaraisiin suuntiin, jolloin sekä suuntavaisto että peli-ilo ovat kovalla koetuksella. Esimerkiksi mahdollisuus lukittautua vihollisaluksiin helpottaisi taisteluita huomattavasti.

Myös Megaton Rainfallin musiikkipuoli toimii välillä vähän kyseenalaisesti. Tunnelmallinen tekno toimii laulettuinekin kappaleineen oivallisesti vapaan lennähtelyn yhteydessä, mutta saman musiikin soittaminen toiminnan keskellä ei yksinkertaisesti toimi. "Is anybody out there?" -kysymyksen esittämisen paras mahdollinen paikka ei ole todellakaan keskellä kiivainta räiskintää, kun pelaajan ympärillä lentelee useampi avaruuslautasellinen täynnä vihamielisiä alieneita. Sitä vastoin universumin luojan höpinät tehtävien välissä ovat mielenkiintoista kuunneltavaa, ja vaikka filosofointi ei ylläkään esimerkiksi The Talos Principle -klassikon tasolle, teemojen salaperäinen käsittely tuo kaivattua monitasoisuutta muuten niin suoraviivaiseen Megaton Rainfalliin.

Megaton Rainfallin vapaa lentely toimii erinomaisena stressileluna, mutta varsinaisissa tehtävissä olevat pelisuunnittelulliset surmanloukut ovat omiaan nostamaan verenpainetta. Vähän erilaista avaruusseikkailua etsivien kannattaa antaa tälle maailmanpelastustarinalle ehdottomasti tilaisuus.