Suomi
Gamereactor
arviot
The Elder Scrolls V: Skyrim

The Elder Scrolls V: Skyrim (Nintendo Switch)

Kylmä pohjoinen kutsuu jälleen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Skyrim, kuusi vuotta sitten julkaistu viides osa Elder Scrolls -sarjaan, oli ensimmäisten julkistettujen pelien joukossa, kun Nintendo Switch sai ensiesittelynsä noin vuosi takaperin. Lukuisten uusien nimikkeiden joukossa Skyrim oli hieman kummallinen tuttavuus. Mitä tarjottavaa peliveteraanilla voisi vielä oikein olla?

Switch-version mukana ovat kaikki julkaistut lisälevyt ja peli itse on viimeisimpään versioonsa päivitetty. Jos Skyrim ei vielä jostain syystä ole tuttu, Switch-versiolla saa ainakin hyvin kokonaisvaltaisen paketin kokeiltavakseen.

Peli itsessään ei ole muutoksia kokenut. Käyttöliittymää myöten Skyrim on edelleen oma eeppinen itsensä. Maita, mantuja ja vuorenhuippuja riittää koluttavaksi ja sivutehtävien määrä huimaa päätä. Pelkän pääjuonenkin kanssa aikaa saa kulumaan kymmeniä tunteja. Juonesta voi olla mitä mieltä tahansa ja jopa klassiset glitchit ovat edelleen läsnä, mutta niin vain avoimessa maailmassa samoileminen onnistui tempaamaan mukaansa nyt jo kolmatta kertaa.

Suurimmat kysymysmerkit liittyvät luonnollisesti siihen, miten hyvin peli on onnistuttu kääntämään kannettavalla teknologialla toimivaan ympäristöön. Vaikka pelillä on jo ikää, sen skaala on todella laaja, kun vuoren huipulle kiivetessä horisonttiin piirtyi pitkälle yksityiskohtainen pelimaailma. Lopputulos on itse asiassa yllättävänkin hyvä. Switch-versio ei pärjää piirtoetäisyydeltään ja tekstuureiltaan PC- tai PS4-versioille luonnollisesti mitenkään, mutta esimerkiksi Xbox 360 -versioon nähden eroja on jo vaikeampi havaita. Ympäristöt eivät ole yhtä täyteen ahdettuja kasvillisuudesta ja yleisilme on hieman paljaampi kuin muissa versioissa, mutta yhtä kaikki: Skyrim toimii Switchillä erinomaisen hyvin. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena, eikä mitään kriittistä ole menetetty käännöksessä.

Tämä on mainos:
The Elder Scrolls V: SkyrimThe Elder Scrolls V: SkyrimThe Elder Scrolls V: SkyrimThe Elder Scrolls V: Skyrim

Switch-versio lisää Skyrimiin luonnollisesti myös vapaaehtoisen liikeohjauksen. Miekan ja kilven käyttö on samanlaista huiskimista kuin Wii-peleissä aikanaan, mutta esimerkiksi jousien käyttö on liikeohjauksella erittäin miellyttävää. Tarkka tähtäily ja hiippailu sopivat pelin tunnelmaan edelleen hyvin, ja ohjauksen puolesta kallistuisin itse asiassa sen enempää miettimättä Switch-version puoleen muiden konsolien edeltä. PC-versio on tietysti sitten oma lukunsa.

Switchistä olisi itse asiassa voitu luultavasti ottaa enemmänkin tehoja irti. Vaikka pelasin Switchin näytöltä tuntien ajan, laite ei lämmennyt lainkaan eikä peli muutenkaan osoittanut missään vaiheessa pienintäkään nikottelun merkkiä. Ruudunpäivitys on rajoitettu kolmeenkymmeneen ja resoluutiosta on kannettavassa muodossa tingitty hieman, joten hieman ylöspäinkin grafiikka-asetuksia olisi voitu laittaa. Kenties jatkossa sitten, kunhan laite alkaa tulla Bethesdallekin tutummaksi.

Porttaus lisää tuen myös Amiibo-hahmojen käytölle. Ominaisuus on ihan hauska, mutta kokonaisuutena kuitenkin varsin triviaali. Peli tukee kaikkia julkaistuja Amiiboja, mutta suurin osa leluista porttaa ruudulle vain aarrearkun, jonka sisällä on satunnaista sälää. Joskus tarpeellista tavaraa, mutta joskus arkun täydeltä sudentaljoja. Zelda-Amiibojen, erityisesti Breath of the Wild-sellaisten on luvattu avaavan erilaista Zelda-aiheista kamaa, kuten Master Swordin ja Linkin vaatetuksen, mutta omat, ensimmäisen erän Zelda-Amiibot antoivat parhaimmillaan vain parannusjuomia ja muuta yleishyödyllistä.

Tämä on mainos:

Tärkeintä on kuitenkin se, että Skyrimin saa Switch-version myötä mukaansa. Switchin näytöltä katsottuna graafiset kompromissit eivät pomppaa silmille pahasti ja ennen kaikkea, se on Skyrim lentokoneessa, bussissa, junassa, hotellihuoneessa...! Kaikki tarpeellinen ja vähän enemmän on paketissa mukana, joten pienistä myönnytyksistä huolimatta Switch-Skyrim on hieno saavutus.

Jos Skyrim on vielä kokematta, tai jos sen haluaa mukaansa, Switch-versio on ihan hyvä ostos. Bethesdan takaisin tulo Nintendon kolmannen osapuolen tuottajiin vuoden 1991 jälkeen on alkanut Doomin ja Skyrimin myötä oikein mukavasti.

The Elder Scrolls V: SkyrimThe Elder Scrolls V: SkyrimThe Elder Scrolls V: Skyrim
HQ
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Se on Skyrim kannettavalla konsolilla, mitään oleellista ei paketista puutu, graafisesti yllättävänkin nätti ja sujuva
-
Edelleenkin sama vanha Skyrim, teknisesti muita nykyversiota heikompi
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • Hurrinen
    "FUS-RO-DAH" ,huuto muinaisten lohikäärmeiden kaikuu yllä Whiterunin vuorien kun Dovahkin, Dragonborn pakottaa massiivisen jäätä... 9/10
  • xzibit_fan
    Bethdesa on ottanut opikseen Skyrimin edeltänjän Oblivionin virheistä, valitettavasti ei tarpeeksi. Pelissä haiskahtaa halvat tuotantoarvot,... 5/10
  • hippidippi
    The Elder Scrolls V: Skyrim Vuonna 1994 yhdysvaltalainen Bethesda Softworks avasi pelaajillen ovet Tamrielin ihmeelliseen fantasiamaailmaan. Elder... 9/10
  • rob191
    Tolkuttomasti tekemistä,tunnelma on parasta mitä peleissä on koskaan ollut. Erittäin koukuttava ja pelissä menee helposti satoja tunteja ja... 10/10
  • fry9182
    The Elder Scrolls V: Skyrim Alku aina hankala.. Peli alkaa komeasti. Suuren lohikärmeen hyökkäys ennen pelaajan mestausta, on kenties hienoin... 10/10
  • Viper7
    Muistan vielä kun ensimmäistä kertaa astelin The elderscrolls maailmaan ja otin ensi askeleeni Tamrieliin Morrowindin tuhkan ja hiekan... 9/10
  • mahtijonne
    Tämä on yksi niistä peleistä, minkä olen halunnut jo pitkään arvioida. Jep. Kuulit oikein. The Elder Scrolls V: Skyrim. Civil War in the... 9/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä