Suomi
Gamereactor
arviot
Forgotton Anne

Forgotton Anne

Valloittavaa tarinaa maalauksellisessa maailmassa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Forgotton Anne julkistettiin jo vuonna 2016, ja sittemmin peli on mennyt kauniisti monelta pelaajalta niin sanotusti alta tutkan. Kyseessä on kuitenkin eräs kuluvan vuoden parhaista peleistä.

Tässä maailmassa kaikki pois heittämäsi ja sitä myöten unohtamasi tavarat kuljetetaan toiseen maailmaan, jossa ne alkavat elää omassa yhteiskunnassaan mystisen anima-aineen avulla. Kaikkea valvoo ihminen nimeltä Master Bonku, joka oli luomassa tätä toista maailmaa. Näin ollen maailma koostuu lähes yksinomaan pois heitetyistä eloon heränneistä tavaroista. Pelaaja omaksuu Annen roolin, joka toimii The Enforcerina Master Bonkun kanssa jakaen oikeutta tarpeen mukaan. Anne on koko maailman se toinen ihminen, ja peli alkaa kapinoivia Forgotlingseja koskevan raportin kuulemisella. Kapinalliset pyrkivät häiritsemään Bonkun sillanrakennusta oikeassa maailmassa. Peli avautuu hiljakseen kaksiulotteisten metroidvania-pelien malliin verkkaista tahtia. Niin ikään värit ovat kirkkaita muistuttaen 2D-ajan metroidvaniasta.

Perusohjattavuus on lähinnä juoksemista ja hyppimistä, mutta käytössä on myös mukana ranteessa kulkeva arca device. Vehkeellä sekä otetaan että annetaan animaa, ja laitteessa voi olla yksi annos animaa kerrallaan. Animan siirtämistä tarvitaan pelimaailman koneiden käynnistykseen. Animaa saa myös Fortgotlings-joukolta.

Pelimaailma on paitsi yhtenäinen, myös lähes tyystin vailla lataustaukoja. Etenemissuuntia on aina vain yksi, mutta silti se ei tunnu rajoittavalta. Eteneminen tuntuu luonnolliselta, ja peli ohjaa oikeaan suuntaan hienovaraisten vihjeiden avulla. Ainoankaan pulman ratkomiseen ei kulu liikaa aikaa, ja vaihtelua on riittävästi. Forgotton Annessa ei ole taistelua tai kuolemista. Näin ollen pelaajaa ei missään vaiheessa irroteta pelimaailmasta esimerkiksi Game Over -ruudun avulla. Peli etenee jatkuvasti uusille alueille, joten koskaan ei ole tylsää.

Tämä on mainos:
Forgotton AnneForgotton AnneForgotton Anne
Forgotton AnneForgotton AnneForgotton AnneForgotton Anne

Ulkoisesti peli muistuttaa esimerkiksi Studio Ghiblin Spirited Away'ta varsinkin Annen ulkonäön puolesta. Studio on tunnetusti hakenut inspiraatiota japanilaisesta animaatiosta. Pientä karkeutta on havaittavissa varsinkin Forgotlings-hahmoissa, mutta muuten Forgotton Anne on mitä kaunein peli. Sama pätee myös ympäristöihin, jotka ovat synkeitä muutamaa osuutta lukuun ottamatta. Mittakaava on suuri, ja korkealta alas katsominen saa tuntemaan olonsa pieneksi. Visuaalinen tyyli myös muuttuu pelin edetessä pitäen tältäkin osin meiningin tuoreena. Forgotton Anne tuntuukin pelattavalta maalaukselta, ja siirtymät välivideoiden ja pelaamisen välillä ovat saumattomia. Kaiken kaikkiaan tässä on tuote, joka ei tunnu perinteiseltä videopeliltä.

Tarinan kuluessa joudutaan tekemään moraalisia valintoja. Ovatko jahdattavat esineet esineitä lainkaan ja tulisiko niille antaa joitakin oikeuksia? Anima kun on tehnyt nämä esineet eläviksi olennoiksi. Valinnat vaikuttavat tarinan etenemiseen. Tämä ei ole sinänsä uutta videopeleissä, mutta elottomien esineiden käsittely on uusi juttu. Mukana on sanoma, ja pelin voi pelata myös perheen pienimpien kanssa.

Tämä on mainos:

Forgotton Anne on eräs kuluvan vuoden parhaista peleistä. Hurmaava seikkailu yhdistää mielenkiintoisen tarinan moraalisiin valintoihin. Juoni etenee jatkuvasti maalausta muistuttavassa maailmassa, joka ei päästä pelaajaa otteestaan. Forgotton Anne tekee lähes kaiken oikein, eikä valittamisen aihetta juuri ole.

Forgotton AnneForgotton AnneForgotton Anne
Forgotton AnneForgotton AnneForgotton AnneForgotton Anne
Forgotton AnneForgotton AnneForgotton AnneForgotton Anne
Forgotton AnneForgotton AnneForgotton AnneForgotton Anne
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Ulkoasu, moraaliset ongelmat, tarina, yksinkertainen ja vaikuttava tasoloikka, värikkäät henkilöhahmot
-
Forgotlings-joukot ajoittain hieman karkean näköisiä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Forgotton Anne on julkaistu

Forgotton Anne on julkaistu

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

ThroughLine Gamesin Forgotton Anne on kerännyt hyviä arvosanoja, ja peli on nyt julkaistu PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle. Hintaa on 20 euron verran. Katso alta...



Ladataan seuraavaa sisältöä