Wreckfest

Suomalaisen Bugbearin uutukainen epäonnistui Kickstarter-kampanjassaan, nousi Early Access -menestykseksi (ainakin hetkellisesti) ja hyydähti sitten tuotantopöydälle, vuosien vieriessä ohitse. Ehdittiin jo spekuloida, näkisikö valmis peli koskaan päivänvaloa. Onneksi Wreckfest pääsi uudelleen vauhtiin, sillä soramontuissa kurvailu ja vastustajien kolarointi toimii.

Bugbear halusi luoda henkisen jatko-osan alkuperäisille Flatouteille (sarjan viimeisimmät osat eivät ole saman studion käsialaa eivätkä tee alkuperäisille kunniaa). Pelasin Wreckfestin Early Access -versiota muutama vuosi sitten, enkä ollut aivan vakuuttunut. Riittäisikö pelissä sisältöä täyttä julkaisua varten? Lopputulos osoittaa ennakkoluulot vääriksi. Wreckfest on mainio, vaikkakaan ei virheetön. Sillä on omat kuhmunsa ja kurttunsa, mutta pääosin se ihastuttaa.

Eikä pelissä todellakaan ole kyse puhtaasta ajamisesta. Paras unohtaa Ken Blockin Hoonigan Fordit, jarrutusmatkat ja kosketusten välttelyt. Wreckfestissä lyödään lusikka lattiaan ja kurvataan mutkiin ruosteiset jarrut ja vastustajien ovenpellit kirskuen. Peli kannustaa kolaroimaan. Se ei koskaan tunnu kalliilta tai hienostelevalta niin kuin genren jättiläiset, mutta samalla pelaajat säästetään esittämiseltä ja feikkiasenteelta, joka on syövyttänyt nykypelit.

Hupi alkaa uramoodista. Hyppäsin ensimmäiseen kisaan ja löysin itseni käkättämästä ruohonleikkurille, joka toimitti kotteroni virkaa. Flatout-sarjahan kasvoi ulos alkuperäisestä fysiikkapohjaisen raparallin muodosta. Toivoin Wreckfestin palaavan tuohon alkuperäiseen muotoon, eikä se tuota pettymystä. Uramoodi itsessään on nykyaikaisten ajopelien mukaan. Kuten Dirt 4:ssä ja Forza Motorsport 7:ssä, pelaaja pistetään ajamaan kisoja, täyttämään määrättyjä tavoitteita ja etenemään sitä kautta urallaan. Samalla ansaitaan rahaa ja kokemusta, jotka pääsee kuluttamaan uusiin autoihin, luokkiin ja päivitysosiin.

Uramoodi on hyvin rakennettu ja vaihteleva. Yhdessä vaiheessa ajetaan etuvetoisella kotterolla, mutta pian ollaan jo pitelemässä takavetoista petoa aisoissa. Mahtuu mukaan kikkakolmosiakin, kuten koulubusseja ja teollisia koneita, mutta viimekädessä Wreckfestissä on kyse autoista, sorateistä ja törmäyksistä. Uramoodiin sisältyy runsaasti erilaisia kilpailuja, joiden parissa vierähtää yllättävän paljon aikaa. Perinteisille kilpailuille vaihtelua antavat romurallit, jotka nousevat uudelle tasolle hauskan ajomekaniikan ja päräyttävän vauriomallinnuksen ansiosta. Pakettiin mahtuu kaikkiaan noin 40 autoa ja 20 eri rataa (samojen ratojen variaatioita on myös tarjolla). Ratavalikoimassa olisi ehkä voinut olla vielä aavistuksen enemmän vaihtelua, sillä ympäristöt näyttävät samantyyppisiltä. Olisi ollut hauska nähdä kontrastia antavia ympäristöjä.

Wreckfest ei tietenkään ole varsinainen ajosimulaattori. Se on hauskuutta painottava peli, jonka taustalta kuitenkin löytyy runsaasti fysiikkapohjaista laskentaa. Fysiikkapohjaisuus näkyy parhaiten vauriomallinnuksessa. Bugbearin oma, osuvasti nimetty Romu-moottori tuottaa romua tasolla, johon eivät muut pysty. Pelaaja voi valita realistisen vauriomallinnuksen ja ihailla, miten pellinpalaset, renkaat ja rojut lentelevät ympäriinsä lukemattomien autojen ahtautuessa mutkista läpi. Autot (ja kotterot) vaikuttavat oikealla tavalla raskailta. Renkaat tuntuvat taistelevan pitääkseen otteensa tiestä. Ei rengassimulaatio ole lähelläkään Project Cars 2:n ja kumppaneiden tasoa, mutta toimii silti erinomaisesti.

Pelissä voi myös tuunata autojaan, mutta tämä osio jää valitettavan alikehitetyksi. Se mahdollistaa vain joitakin yksinkertaisia muutoksia, joiden avulla auton käyttäytymistä ei saa tuunattua juuri oman maun mukaan. Kenties tätä osa-aluetta Bugbear voisi vielä parantaa jälkikäteen.

Olisin myös toivonut, että visuaalisesti massiivinen autojen vaurioituminen vaikuttaisi enemmän autojen hallintaan. Ei ole mitenkään epätavallista, että jäähdytin piiputtaa ja akseli on vääntynyt, mutta auto kulkee melkein kuin uusi. Auton totaalinen tuhoutuminen on silti mahdollista, ja silloin tällöin kisa on pakko jättää kesken.

Uramoodin lisäksi pelissä voi ajaa myös omia, muokattavia pikakisojaan. Suosittelen kuitenkin pelaamaan uramoodia muutaman tunnin rahaa ja autoja kartuttaen, ennen kuin tähän ryhtyy. Lisäksi pelistä löytyy verkkomoninpeli, joka toimi testeissä erittäin hyvin. Pelaajakanta ei ole valtava, mutta aulan täyttäminen ja peliin pääseminen ei tuottanut ongelmia. Verkossa pääsee ajamaan kaikkia ratoja ja kaikilla ajoneuvoilla. Lienee sanomattakin selvää, että romuralli toisten ihmisten kanssa on poskettoman hubaa.

Wreckfest on vaikuttava ilmestys. Autot on mallinnettu laadukkaasti, ja jokainen lommo, naarmu ja menetetty osa piirretään tarkasti. Lähtöviivalle mahtuu kerralla valtava määrä ajokkeja. Niiden vääntäessä sijoituksista auringonlaskun loimotuksessa ei tylsää hetkeä tule. Välillä ihmettelin, miten kone ylipäätään selviää kaikkien lentelevien ja liikkuvien osien pyörittämisestä.

Eipä silti, on grafiikassa puutteensakin. Esimerkiksi kuljettajien kädet eivät liiku mutkiin taittaessaan. Nämä ovat kuitenkin suhteellisen merkityksettömiä yksityiskohtia, joiden ei pitäisi vaikuttaa peli-iloon. Tärkeämpää on, että radat ovat täynnä yksityiskohtia ja niiden teksturointi on hoidettu hyvin. PC-versio pyörii hienosti, testasipa peliä Geforce GTX 980:llä tai 1080Ti:llä. (Konsoliversiot ovat tulossa myöhemmin.)

Äänimaailmasta voisi parantaa moottorinääniä. Vaikka ne ovat sopivan raakoja ja käheitä, ne kuulostavat harvinaisen monotonisilta. Ne on myös miksattu oudosti niin, että ne tuntuvat painavan muita ääniä pois. Asiaan voi vaikuttaa omilla asetuksilla, mutta en koskaan löytänyt mieleistäni tasoa. Myös musiikki on kyseenalaista, vaikkakaan ei onneksi tule kokemuksen tielle.

Kokonaisuutena Wreckfest on aidosti viihdyttävä ja rentouttava rallipeli, jossa voi vain kaasutella menemään ja rymistellä metallia ruttuun. Uramoodi on rakennettu hyvin, verkkopeli skulaa ja autovalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. Pari lisärataa ei olisi ollut pahitteeksi, mutta kyllähän tätä mielellään suosittelee.