Suomi
Gamereactor
arviot
Spider-Man

Spider-Man

Arvioitavana PS4:n uusi ja upea yksinoikeus. Tässä tulee Marvelin Spider-Man!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Spider-Man eli Hämähäkkimies on yksi maailman suosituimpia supersankareita, eikä ole siten ihme, että hahmoon perustuvia videopelejä on nähty 3D-pelien aikakaudella jo kymmeniä. Yleinen laatutaso on kaiken lisäksi ollut varsin korkealla, vaikka heilahteluita on lisenssin kiertämisen takia näkynytkin. Tällä kertaa asialla on kuitenkin pelistudio, jolla kannuksia riittää. Insomniac Games on tunnettu Ratchet & Clank ja Resistance-sarjoista, mutta firma repäisi viimeksi Xbox Onelle yhden sukupolven parhaimmista avoimen maailman seikkailupeleistä: rikollisen aliarvostetun Sunset Overdriven.

Hämiksen uudessa seikkailussa on mielenkiintoiset lähtökohdat. Peter Parker on nyt parikymppinen, ja ehtinyt harrastaa seittisinkoilua jo kahdeksan vuoden ajan. Siihen aikaan on mahtunut monta päihitettyä superpahista, ero ikiheilasta Mary Janesta ja uudet työkuviot tieteen parissa. Tarina lähtee liikkeelle taistelusta Wilson Fiskin eli Kingpinin kanssa, jonka tappio lopulta aiheuttaa valtatyhjiön New Yorkin rikollismaailmaan. Kuvioihin ilmestyy uusi superpahis Mr. Negative, joka alkaa Demon-jengin kera terrorisoimaan kaupunkia, ja samalla nostaa pormestari Norman Osbornin likaisen menneisyyden tapetille. Syvyyttä juonessa on riittävästi ja Hämiksen ynnä muiden tuttujen hahmojen otteita seuraa mielellään. Tarinan rytmitys on sen sijaan hieman epätasainen, mikä on toki avoimen maailman peleille ominaista. Alkupuolella siinä on monia suvantokohtia, jotka saavat lähinnä haukottelemaan, kun taas viimeisellä kolmanneksella toiminta eskaloituu kympin potenssiin vähän turhankin äkäisesti.

Vauhtia ja adrenaliinia Spider-Man tarjoilee toiminnassa alusta asti. Liikkuminen urbaanissa viidakossa on melkoinen napakymppi. Sinkoilu on tyylikästä vauhdin huumaa, ja pistää heti avauskohtauksessa haukkomaan henkeä. Ensimmäiset hetket kaupungilla ovat niin rivakkaa, etten ehtinyt edes lukemaan ohjeita, vaan tuijotin transsissa ruutua yrittäen pitää Hämiksen liiskaantumasta katukivetykseen.

Spider-ManSpider-ManSpider-ManSpider-Man
Tämä on mainos:

Vaikeata ohjaus ei kuitenkaan ole, ja siihen pääsee kuka tahansa nopeasti kiinni. Liipaisin pohjassa seittisvingi lähtee automaattisesti, mutta oikealla ajoituksella voi vauhtia ja korkeutta muokata lennossa. Liikkuvuutta auttavat myös vaakasuuntaiset seitit, jotka lennättävät pelihahmoa eteenpäin ilman korkeuden menetystä. Seinäjuoksujen, kulmakieppien ja vastaavien kikkojen kera hommassa on sopivasti oppimista, joten kun ohjauksen mestaroi, näyttää tulos fantastiselta.

Taistelu on sekin hyvin toteutettu, ja ottaa mallia hyväksi havaituista konventioista, kuten Batmanin Arkham-peleistä. Lennokkuus on kuitenkin omaa luokkaansa, ja erilaisten seittihyökkäysten kanssa taistelu on viihdyttävää. Osa-alueen merkittävimmät kompuroinnit ovat kamerassa. Vaikka hämisvaisto on auttaa väistelemään hyökkäyksiä niin kamerakulmat, ahtaat tilat ja lopetusliikkeiden hidastukset aiheuttavat välillä päänvaivaa.

Ulkoasultaan Marvelin Spider-Man on taattua jälkeä. Se on visuaalisesti ehdottomasti parhaimman näköinen seinäkiipelijän peli, ja etenkin vuorokauden ja sään vaihtelut ovat vaikuttavia. Silti on sanottava, että viimeistely on jäänyt jossain asioissa silminnähtävästi kesken. Kupruja huomaa erityisesti sivutehtävissä, joissa hahmojen suiden liike on saattanut unohtua tai väkijoukoissa, joissa kloonattuja "ekstroja" on useampi vierekkäin. Musiikit ovat puolestaan kuin suoraan Sam Raimin Spider-Man-elokuvista. Teemat sopivat hyvin yleisfiilikseen, mutta toistoa on paikoitellen runsaasti. Erityisesti korvaan pistää pelin pääteemassa esiintyvä Microsoft Windows -aloitushymnin kaltainen pätkä, jonka särähtää hiljalleen koko ajan pahemmin korvaan.

Spider-ManSpider-ManSpider-ManSpider-Man
Tämä on mainos:

Spider-Manin toiminta sijoittuu yksinomaan Manhattanin saarelle New Yorkissa, joka onkin onnistuttu mallintamaan peliin mainiosti. Nähtävyyksiä kelpaa ihailla, ja kokemuksesta saa vielä enemmän paljon irti, jos "Nykissä" on vieraillut oikeasti ja on Hämikset, Daredevilit ja muut sarjikset lukenut.

Sivutehtäviä on tietysti mukana lukuisia. Ne tarjoavat parhaimmillaan kivoja pieniä lisätarinoita, mutta ikävä kyllä monet ovat tylsää keräilyä tai paikasta toiseen ravaamista. Ja avoimen maailman pelille tyypillistä sälän haalimista ympäri Manhattania on myös runsaasti. Normaalisti en olisi vaivautunut, mutta Spider-Manissa ne on liitetty tiukasti kiinni hahmonkehitykseen. Erilaisista sivuhommista nettoaa nimittäin erilaisia Token-kolikoita, jotka mahdollistavat uusien pukujen ostamisen sekä vempaimien ostamisen ja päivittämisen. Tämä tekee kaupungilla touhuamisesta tehtävien välillä mielekästä, ja erityisesti uudet puvut ovat mainio lisuke. Oma suosikkini on muuten Spider-Man 2099:n musta puku. Miinusta pitää kuitenkin tiputtaa sivutehtävien epäloogisuuksista. Onko esimerkiksi järkeen käypää, että Hämis on unohtanut ympäri kaupunkia 55 kipaletta reppuja, tai että sankari vaivautuisi jahtaamaan onnettoman kattoasujan puluja talteen? Sitten on tietysti satunnaiset rikokset, joita putkahtelee ympärillä jatkuvalla syötöllä. Niiden idea on tietty tarjota jatkuvasti toimintasäväreitä, mutta rötöksiä ilmestyy liian usein ja ne rikkovat maailman johdonmukaisuutta. Positiivisena on puolestaan mainittava muutamat mielenkiintoiset pulmapelit ja hiiviskelyosuudet, jotka tarjoavat vaihtelua toimintaan. Ne tosin arvatenkin jakavat mielipiteitä, sillä ne myös hidastavat tarinan etenemistä.

Kaikista pienistä ongelmakohdista huolimatta Marvelin Spider-Man on erittäin hyvä peli. Viihdearvot ovat korkealla, ja pelin pelaamisesta tuli kerta toisensa jälkeen hyvälle tuulelle. Kokemus on koukuttava. Pelasin pelin läpi, ja aikaa meni reilun 30 tunnin edestä. Paljon sivutehtäviä jäi vielä suorittamatta. Tosin niin sanottu end game päätarinan jälkeen on olematon, joten se itsessään ei vedä puoleensa erityisen vahvasti. Lisäreitä on tietysti tulossa vielä tänä syksynä, joten pieni laskemallisuus haistaa läpi. Kokonaispisteitä laskee myös turha varman päälle pelaaminen. Insomniac Gamesin persoonallinen ote ei oikein näy läpi, eikä peli nouse Sunset Overdriven erinomaiselle tasolle. Supersankaritoiminnan ja Hämiksen faneille uutuutta voi silti suositella lämpimästi. Seittisingot siis latinkiin ja New Yorkin kaduille rikollisia vastaan taistelemaan!

Spider-ManSpider-ManSpider-ManSpider-Man
HQ
HQ
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Hämiksenä on todella hauskaa, pelaamista, vauhtia ja siistejä tapahtumia on riittämiin, kehityssysteemi pitää sivutehtävät mielekkäänä
-
Viimeistelemättömyys, end gamen puute, epäloogiset sivutehtävät ja satunnaisrikosten liika esiintyvyys
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä