Firewall Zero Hour

Rainbow Six Siegen (Ubisoft, 2015) hallitessa ruutupelaamista, alkuvuodesta ulos tulleen Bravo Teamin (Supermassive Games, 2018) piti olla Aim-ohjaimen kanssa virtuaalisen maailman taktisen räiskinnän kukkulan kuningas. Vaikka itse tykkäsin pelistä, yleisesti vastaanotto oli varsin nuiva ja pelaajien katseet olivat siirtyneet jo pelityylin uuteen lupaukseen, First Contact Entertainmentin Firewall Zero Houriin. Odotus on ollut pitkä, mutta Firewall on nyt täällä, joten on aika ottaa niin sanotusti pelistä mittaa.

Heti pelin käynnistys lyö totuudella pahasti päin näköä. Firewall Zero Hour on oikeastaan pelkkä moninpeli ja tarvitsee aktivoidun Playstation Plus -tilin. Moninpelejä karsastavana, tarinavetoisten yksinpelien sankarina, tämä ei oikein käy minun pirtaan. Onneksi sentään löydän näyttävään ympäristöön kyhätystä valikosta muutaman pelimuodon, joita pääsen kokeilemaan ilman servereille kirjautumista.

Pelin idea on varsin yksinkertainen. Pelaaja hallitsee muutamista vaihtoehdoista valittavaa erikoisjoukkojen jäsentä ja suorittaa sillä annetun tehtävän. Harmillisesti tehtävä pyörii aina ainoastaan yhden ja saman asian, hakkeroitavissa olevan kannettavan murtamisen, ympärillä. Pelaaja voi joko olla hyökkäävä tai puolustava taho. Tällainen peli olisi ehdottomasti kaivannut mukaan panttivankitilanteita ja muita erikoissotilaille vastaantulevia tapahtumia.

Hyökkääjien pitää aluksi löytää paikka laitteelle, joka ohittaa kannettavaa tietokonetta suojaavan palomuurin. Asennettua tämän laitteen käy ilmi kannettavan sijainti ja pelaaja voi jatkaa matkaansa tämän luokse. Hakkeroinnin käynnistyttyä pelaajan pitää pysytellä hyvin lähellä kannettavaa, jotta hakkerointi voi edetä. Tämä rajoittaa tarkoituksella suojautumista vihollisilta, sillä tehtävä pitää aina suorittaa alle viidessä minuutissa tai muuten se on hylätty.

Puolustajien tehtävä on yrittää pitää hyökkääjät pois kannettavan kimpusta. Tässä auttavat erilaiset työkalut ja ansat ovien tehostamiseen sekä hakkerointia estävien laitteiden asentelu. Apuvälineiden lisäksi puolustajille avautuu varsin oiva tilaisuus räiskiä hyökkääjät kannettavan lähituntumaan.

Samaisen tehtävän tahkoamista rikastuttaa kannettavan ja muiden tehtävän kannalta oleellisten tavaroiden sattumanvarainen sijoittelu jokaisen tehtävän alussa. Kentistä löytyy myös ammuksia, energiaa ja tavaraa, jonka voi muuttaa pelissä käytettäväksi valuutaksi. Tehtäväpaikkoja on muutamia, kuten hotelli, satama, toimisto ja niin edelleen. Harmillisesti eri lokaatioiden määrä on laskettavissa kahden käden sormilla, joten ne tulevat nopeasti tutuiksi.

Firewall Zero Hour tukee Aim-ohjainta, joten mitään muuta ohjausmenetelmää ei kannata tällaisessa pelissä edes harkita. Silmistä kuvattu räiskintä on toteutettu hyödyntämään ohjaimen nappeja varsin luonnollisesti. Vapaa liikkuminen luonnistuu etummaisesta tatista taaimmaisen tatin auttaessa asteittaisessa kääntymisessä. Ampumisen lisäksi pelaaja voi nakella erilaisia sokkia ja asennella räjähteitä ohjaimen etummaisista liipaisimista. Tyypilliset lataukset ja tavaroiden käsittely tapahtuvat liipaisimen takaa symbolinapeista. Kiitos hyvän suunnittelun, kädet istuvat luonnollisesti oikeille napeille ja hahmon toiminta tulee kuin luonnostaan. Ainoastaan itse aseella ampuminen ei tunnu aivan yhtä tarkalta kuin muissa Aim-ohjaintuen peleissä. Firewallissa ase tuntuu olevan hiukan liian irrallaan pelaajan kehosta. Tästä saa selkeän kuvan valikoissa, joissa pelaaja voi tutkailla oman hahmon liikkeitä reaaliajassa.

Itsekseen pelatessa ei Firewallissa pääse kuin harjoitteluosioon, jossa vastassa on pelkästään tietokonevastuksia. Toiminta on sama moninpeliharjoittelutilassa, jossa ihmispelaajista muodostuva joukko saa vastaansa tietokonepelaajat. Siinä missä kuolema korjaa tietokonevihollisen vain muutamalla hyvin tähdätyllä laukauksella, viholliset voivat suoltaa pelaajaa kuulakaupalla kuin Terminaattoria ennen tämän kaatumista pysyvästi. Kuten moninpelissä myös yksinään harjoitellessa kuolema on lopullinen eikä tehtävän parissa voi enää jatkaa uudelleen syntymällä. Taho, joka antaa pelaajalle tehtävät, on varsin huvittava ja ylimielinen asenteeltaan. Jos tehtävän pääsee läpi, he tokaisevat, ettei vastustajilla ollut mitään mahdollisuutta, vaikka pelaaja olisi aivan henkihieverissään. Jos taas pelaaja sattuu epäonnistumaan tehtävässä, tehtävänantaja suoraan sanoen sylkee pettymyksensä ja suoranaisen inhonsa pelaajaa kohtaan, joka kehtasi olla suoriutumatta annetusta tehtävästä.

Harjoitteluosion lisäksi moninpelipuolella pelaajat pääsevät käsiksi Contract-pelimuotoon. Täällä tietokonevastuksia ei enää ole, vaan niin hyökkääjät kuin puolustajatkin ovat kaikki ihmispelaajia netin välityksellä. Muuten pelimuoto ei eroa harjoittelupuolesta. Kaikkiin moninpelisessioihin saa joko julkisen pelisession tai kavereiden kanssa yhdessä tehdyn privaatin pelin.

Ampuminen on Firewallissa tehty mallikkaasti. Aseet ovat varsin tyypillisiä automaattitykkejä ja haulikoita, joiden lisäksi saa itselleen käsiaseen. Edelleen Aim-ohjainta käytettäessä käsiase tuntuu hiukan oudolta, mutta ampumisessa on silti hyvää tunnelmaa. Automaattiaseet ja käsiaseet vaikuttivat tehokkaimmilta vihulaisen kaatamisessa, kun taas haulikko tuotti pettymystä: Spas -haulikko kun ei tehnyt viholliseen minkäänlaista vahinkoa yli viiden metrin etäisyydeltä. Lähempänä oleviin vastustajiinkin joutui oikeasti sihtaamaan, sillä haulirypäs oli varsin suppea. Peleistä voitetuilla rahoilla pelaaja voi muokata hahmonsa lisäksi myös aseiden ulkoasua ja tehostaa niiden vaikutusta erilaisin hilavitkuttimin. Tällä järjestelyllä selkeästi pyritään hakemaan jonkinmoista metapeliä moninpeliräiskinnän taustalle, mutta ainakin näin alkuun se tuntui hiukan väkinäiseltä ja turhalta.

Firewall Zero Hour on oikein näyttävä graafisesti. Hahmot ovat huoliteltuja ja alueet miellyttävän tunnelmallisia. Aseet näyttävät hienoilta niitä kädessä pyöriteltäessä ja jopa pelihahmon käteen on lisätty hieno älykelloke, joka näyttää alueen kartan ja tehtävän jäljellä olevan ajan. Laite osoittautui varsin käteväksi nopeasti tilannetta tarkastaessa. Harmillisesti kaikki tämä silmäkarkki tarkoittaa ainakin normaalilla Playstation 4:llä peliä pyörittäessä jostain luopumista. Firewallissa tehojen säästely iskee tasojen staattisuuteen. Mitään tavaraa ei voi hajottaa tai ampua ilmoille. Se tunne pitäisi saada kokea tällaisessa pelissä, kun kiivas tulitaistelu toimistossa nostattaa rei'itettyjä paperikasoja ilmaan ja betoniseinät murenevat. Peli jättää ammuskelusta ainoastaan samaisen reikätekstuurin joka paikkaan välittämättä siitä onko kyseessä ovi, tietokoneruutu tai paputölkki. Harmittamaan jäi myös ettei peli mahdollista taktista ovien tai seinien läpi ampumista. Huvittuneisuutta saa aikaan taas se, että pelistä löytyvien metalliristikoiden läpi ei voi ampua, vaikka niistä täysin läpi näkeekin. Ratkaisut haiskahtavat laiskoilta valinnoilta ja tuntuvat aivan liian vanhoilta ottaen huomioon, että kyseessä on vuoden 2018 peli.

Äänipuoli on taas miellyttävän laadukas, vaikkei mitenkään huomiota herättävä. Ylinäytellyn puheen voi jättää omaan rauhaansa, mutta aseet paukkuvat miehekkäästi ja huolellinen paneutuminen esimerkiksi kengän kopinoihin auttaa hahmottamaan muiden hahmojen liikkeitä ja varautumaan toimintaan. Yllättäen äänistä vastaa sama mies kuin musiikista. Mahtipontista ja asiaankuuluvaa patriotismipauketta on työstänyt Le Castle Vania, joka ehkä parhaiten tunnetaan useammasta menevästä elektrobiitistä John Wick -elokuvien parissa. Miehen kädenjäljestä tunnistaa hyvin elektroniset lisäilyt tyypilliseen sankarimusiikkiin ja lopputulos toimii uskottavasti kohottomaan tunnelmaa.

Niinhän siinä sitten kävi, ettei Firewall Zero Hour yltänyt kaikkien odotusten tasolle, ja jäi kauas kaikesta saamastaan hypestä. Yksinpelikampanjan puute on se suurin kivi kengässä, mutta myös suppea sisältö niin tasoissa kuin tehtävissä ja vanhojen aikojen tökeröt käytännön ratkaisut kyllästyttävät. Teknisesti ammuskelu on huolitellun oloista, mitä nyt ase tuntuu hiukan irtonaiselta ja erityisesti juuri moninpeliin tarkoitettu peli on parhaimmillaan kavereiden kesken. Lisäkustannukset pakotetun Playstation Plus -tilin muodossa ei ole koskaan kiva asia, mutta jos tämä löytyy jo entuudestaan, niin kyllä pelillä tunnelmaan pääsee.