Hollow Knight: Voidheart Edition

Team Cherryn kehittämä ja julkaisema Hollow Knight teki viime vuonna säväyksen ilmestyessään tietokoneille, ja nyt haastavan mutta sisältörikkaan ritariseikkailun pariin pääsee viimein myös pleikkarilla ja Xboxilla. Hollow Knight: Voidheart Edition länttää niin peruspelin kuin kaikki ilmestyneet lisäosat ja elämystä tasapainottavat päivitykset samaan pakettiin.

Hollow Knight sijoittuu ränsistyneeseen ja autiohkoon Hallownestin kuningaskuntaan, jota pelaajan ohjaama mykkä pääkallopäinen ritari tutkii. Peli lähtee esimerkiksi Axiom Vergen tavoin liikkeelle varsin karuista lähtökohdista - Dirthmouth-aavekaupunkiin saapuvalle pelaajalle ei selitetä pelin maailmasta tai päähenkilön motiiveista yhtään mitään, eikä sankarille anneta edes karttaa mukaan, kun tämä lähtee tutkimaan kaupungin alla olevia raunioita. Tällainen hienovaraiseksi tarkoitettu, mutta vähän laiskahkolta tuntuva alku on turhanpäiväinen riski, joka voi nostaa seinän pystyyn haasteellisuutta säikähtävän pelaajan kohdalla. Nuoremmille pelaajille alun hidastempoisuus ja haastavuus voivat olla ehkä jopa liikaa.

Kartturilta ostetut kartat avaavat pelialueiden rakennetta vain osittain, ja pelaaja joutuu hommaamaan Dirthmouthista löytyvästä kaupasta omilla geo-rahoillaan itselleen muistiinpanovälineitä, joiden avulla kartasta erottuu tallennuspaikkoina toimivia penkkejä ja muita kiinnostavia kohtia - uudet tutkitut alueet päivittyvät karttaan vasta penkille istahtamisen myötä. Pelimaailman tutkiminen on erittäin mielenkiintoista ja todella tyydyttävää puuhaa, kun alue täydentyy ja avautuu hitaasti mutta varmasti. Pelaaja voi myös itse tehdä karttaan merkintöjä sinisten ja punaisten markkereiden avulla, ja niitä lätkimällä voi muistuttaa itseään saavuttamatta jääneestä keräilyesineestä tai voimakkaasta vihollisesta.

Hollow Knight etenee klassisen Metroidvania-genren hengessä kiusoitellen jo alkupuolella pelaajaa alueilla ja salaisuuksilla, joihin ei yksinkertaisesti pääse käsiksi tarvittavien kykyjen ja välineiden puuttuessa. Myös lisätekemistä tarjoillaan jo pelin alkupuolella häkellyttävän paljon - lasipurkkeihin vangittuja toukanpoikasia pitäisi auttaa vapaaksi, ja metsästäjän muistiinpanoista löytyy tiettyjen vihollisten tappamiseen liittyviä tavoitteita, joita täytettyään pelaaja saa arvokasta lisätietoa vastustajistaan. Maailmasta löytyvät temppelit aarteineen ja varsin pirteät sivuhahmot höpötyksineen avaavat hitaasti mutta varmasti Hallownestin historiaa. Taustatarina kyllä kiinnostaa ja innostaa jatkamaan eteenpäin, mutta juoni ei ole Hollow Knightin pääasia eikä kyllä vahvin tai omaperäisin osa-alue.

Hollow Knight on piirrosmaisine grafiikoineen, yksityiskohtaisine ympäristöineen sekä upeine valotehosteineen varsin mairean näköinen peli. Valtava ja mielenkiintoinen maailma koostuu eri teemaisista alueista, joista jokainen tuntuu miellyttävän erilaiselta myös peliympäristön tarjoamien haasteiden takia. Esimerkiksi Greenpathin aluskasvillisuuden seassa liikkuessa on vaikea havaita maassa avonaisena vaanivan lihansyöjäkasvin hampaita, ja kuplivat happoaltaat yllättävät varomattomasti alemmas laskeutuvan ritarin julmalla tavalla. Sitä vastoin Dirthmouthin alaiset autiot ja pelottavan hiljaiset käytävät ovat rauhallisuudessaan ja pääkallokoristeissaan vähän pelottaviakin alueita, joilla seonneet Dirthmouthin asukkaat vaeltelevat.

Äänimaailma on hienovaraisine musiikkeineen vakuuttavaa kuultavaa, vaikka Hollow Knight todistaakin ajoittain, että vähemmän on joskus ehdottomasti enemmän - isompien pomotaistojen taustalla kuultava kellon viisareiden kiivas säksätys riittää nostamaan tunnelman kattoon kerran toisensa jälkeen. Pidin myös tehokeinosta, jonka myötä äänimaailma hiljenee hetkeksi kokonaan ritarin ottaessa vahinkoa.

Mainion omaleimaiset kentät saavat mielenkiintoista täytettä erinomaisesti suunniteltujen vihollisten myötä. Erilaisista eläimellisistä vastustajista ja aseistautuneista, vähän inhimillisemmistä kelmeistä koostuvat vihulaiset ovat sekä erittäin nopeita että varsin voimakkaita syöksyessään pelkällä neulalla varustettua ritariparkaa kohden. Jopa rivivihollisiin oppii suhtautumaan tietynlaisella kunnioituksella - huolimattomasti ohjastettu ritari pääsee hengestään pelottavankin helposti. Esimerkiksi nopeasti eteenpäin syöksyvien hyttysten ja kuollessaan tuhoisasti räjähtävien mörrimöykkyjen pirullisuus valkenee pelaajalle juuri kantapään kautta: jokainen perille päässyt isku verottaa ritarin terveyttä vähintään yhden arvokkaan osumapisteen verran.

Mikäli hahmo heittää kokonaan henkensä, mukana olleet rahat jäävät kuolinpaikalle ja ritari palautuu viimeksi kulutetulle penkille. Omaisuuden takaisin saamiseksi on edessä paluu äskeisille kuolinseuduille, jossa päähenkilön on kukistettava musta ja voimakas entisen minänsä aave, ja tunnelma nousee kattoon, jos ja kun haamu on jäänyt pomotaistelun lähettyville tai vihollisia muutenkin kuhisevalle alueelle. Isommat vastustajat ovat varsin haastavia tapauksia, joiden päihittäminen kyllä onnistuu yritysten ja erehdysten kautta, eikä jyystäminen itsessään muutu varsinaisesti missään vaiheessa turhauttavaksi - ainoastaan työläältä ja epäreilulta tuntuva, kuoleman ympärillä pyörivä mekaniikka nostaa verenpainetta kiitettävästi.

Hahmon ohjattavuus on liikkumisen suhteen erittäin tarkkaa, ja esimerkiksi ilmassa leijuvien tasojen päällä ylöspäin loikkiminen on ihastuttavan kepeää mutta silti sopivan jämäkkää, ja niin pitää ollakin. Ritarin luonteva ja sulava käskyttäminen on näin haastavassa pelissä erittäin suuressa roolissa peli-ilon pysyvyyden kannalta. Toisaalta taas Team Cherry on jättänyt näkökulmasta riippuen turhauttavan tai haastetta sopivasti lisäävän puutteen ritarin liikehdintään: neliönapista tapahtuvan lyönnin tai rastista tapahtuvan hypyn jälkeen hahmo ei voi iskeä neulallaan ja loikkia pakoon puoleen sekuntiin, ja tämä suojaton aikaikkuna riittää oivasti liiveihin uiville vihollisille. Pelaaja ei onneksi menetä ritarin hallintaa täysin ottaessaan vahinkoa, vaan hahmo on mahdollista juoksuttaa vähän matkan päähän turvaan. Hollow Knightissa etenemisen kannalta tämän ominaisuuden huomioiminen on täysin välttämätöntä, ja se tuo taisteluihin haastavan lisäelementin, jonka takia vihollisia on lähestyttävä varovasti ja keskittyneesti.

Ritarin tekemä vahinko kerryttää manamittaria, jonka avulla pelaaja voi parantaa ritaria menetetty osumapiste kerrallaan pitämällä ympyränappia pohjassa. Seikkailun edetessä ritari oppii erikoishyökkäyksiä, joista osa kuluttaa samaa manamittaria, joten pelaaminen on vielä strategisestikin haastavaa. Mittaria pitäisi täyttää erikoisiskuja varten, jotta pärjäisi haastavammissa mittelöissä, mutta perusvihollisetkin voivat koetella sankarin terveyttä, jolloin tarvitaan parannustaikoja. Onneksi kentissä pyörii jatkuvasti ritarista pääosin piittaamattomia heikkoja vastustajia, joita tappamalla huvennutta mittaria pääsee täyttämään suhteellisen vaivattomasti. Pomotaisteluissa erinäiset käänteet mahdollistavat myös maagisten voimien keräämisen.

Hollow Knight on kovimmillaan haastava ja karu videopelikoitos, joka kuitenkin puhkeaa kukkaan mielenkiintoisen pelimaailmansa ja loistavasti suunniteltujen vihollisten kanssa painiskelun myötä. Hieman vaisun alun jälkeen seikkailu kantaa komeasti, vaikka kokonaisuutena Hollow Knight ei lopulta tuokaan edustamaansa haastavien pelien raskaaseen sarjaan mitään erityisen uutta tai omaperäistä.