Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Aloitussivu
arviot
Anthem

Anthem

Näyttävä hyppy tyhjyyteen

Ensimmäiset hetken Biowaren Anthemin kanssa ovat huumaavat. Vaikuttavat vertikaaliset maisemat, kiiltävät Javelin-asut, näyttävät räjähdykset ja niiden läpi lentäminen tuntuvat mahtavilta. Pölyn laskeuduttua pelaajalle paljastuu kulisseilta tuntuva ontto maailma.

Anthem oli monelle alkuvuoden yksi odotetuimpia pelejä. Bioware otti hypyn tuntemattomaan siirtyessään vahvoista yksinpeleistä "loputtomasti" pelattavan moninpelin puolelle. Lopputulos ei kuitenkaan ole niin ongelmaton kuin ammattitaitoiselta studiolta olisi toivonut, ja se on todella sääli todeta. Aiemmin vahvuutena toiminut tarinankerronta luomisvoimasta ja sen hallinnasta taistelemisesta, saarroksiin joutuneista ihmiskaupungeista ja kohtaloista ei tahdo toimia oikein millään tasolla. Pääjuonen pidemmissä kohtauksissa studion osaaminen näkyy parhaiten: monet hahmoista ovat samaistuttavia, persoonallisia, hyvin kirjoitettuja ja muistettavia ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen. Pelaajan oma mies- tai naispilotti on perinteinen viisasteleva hyvyyden symboli, joka "yrittää tulla toimeen" vaikeassa tilanteessa.

Pelaajan ja lukuisten sivuhahmojen välinen dialogi on hyvin kirjoitettu, mutta kamalasti rytmitetty. Kun hetki sitten olet viilettänyt viidakkojärven pintaa sata lasissa paiskoen tulipalloa vihollisen naamalle, kymmenen peräkkäisen pikkudialogin läpikäynti tukikohtana toimivassa Fort Tarsiksessa pysäyttää pelin liikevoiman kuin seinään. Lisäongelmia tulee vielä kavereiden kanssa pelaamisen kautta osan ollessa jo pidemmällä tarinassa ja toisten skipatessa joka ikisen keskustelun. Yritä siinä nyt sitten omaksua maailman pieniä tarinoita ja nyansseja. Tarina on hyvä esimerkki siitä, miten Anthem yrittää miellyttää yhtä aikaa kahta hyvin erilaista maailmaa, ja minkä takia pelin identiteetti poukkoilee pahasti niiden välillä tyydyttämättä kumpaakaan. Moninpeliräiskintään dialogia on liian paljon ja juonivetoiseen yksinpeliin liian vähän, eikä siihen liity riittävästi mielekkäitä valintoja tai mahdollisuutta vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen.

Toimintapuolella pärjätään paremmin, mutta törmätään nopeasti tämän pelityypin helmasynteihin eli toistoon ja sen määrään. Ensikosketus Anthemin taisteluun ja maailmassa liikkumiseen on vaikuttava. Neljä eri Javelin-pukua näyttävät, liikkuvat ja taistelevat selkeästi eri tavoin. Ranger on lähimpänä Mass Effecteistä tuttua tulitaisteluun ja räjähteisiin panostavaa hahmoa myös ulkoasunsa puolesta. Interceptor on vikkelä kuin viitapiru, muttei kestä kovin montaa kranaattia suoraan naamaan. Colossus on porukan tankki ja erinomainen sekä ottamaan että jakamaan vahinkoa pelin järeimmillä torrakoilla. Storm on kuin maailman vihaisin sääpallo, joka jakaa niin salamaa, jäätä kuin tultakin leijuessaan taistelukentän yläpuolella. Jokaisella Javelinilla voi olla kerrallaan kaksi asetta ja kolme kykyä käytössä, ja niiden vaihtamiseksi pitää tehdä reissu Fort Tarsikseen. Etenkin kykyjä vaihtamalla toimintaan voi saada mukavasti maustetta niin, että varsin pientä vihollisvalikoimaa vastaan tunnista toiseen mättäminen ei käy ihan heti pitkästyttämään. Lentäminen ja leijuminen tuovat oman vertikaalisen osansa taisteluihin etenkin vikkelämpien hahmojen kohdalla. Pukuja voi muokata todella monipuolisesti ainakin värien sekä pintamateriaalien osalta, ja omasta avatarista voikin tehdä näyttävästi kiiltävän teräshaarniskan tai muovista vesipyssyä jäljittelevän kammotuksen.

AnthemAnthemAnthemAnthem
AnthemAnthemAnthemAnthem