World War Z

Kansainvälisen arvion pääsee lukemaan täällä.

Zombien suosio eri medioissa ei tunnu näyttävän minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Peleissäkin aihetta käsitellään vähän väliä. Ei siis tule yhtään yllätyksenä, että hittikirjasta väännetty hittielokuva muutetaan myös loppujen lopuksi peliksi. Saber Interactiven World War Z pyrkii erottumaan tarjonnasta todella nopeiden hirviöiden lisäksi hervottoman suurilla vihollismassoilla.

Vaikka kyseessä onkin moninpeli, on positiivista huomata, että pelin ympärille on kehitelty tarinaakin. World War Z jakautuu neljään erilliseen kaupunkiin, joissa jokaisessa on useampi alue tehtävineen. Neljän hengen joukolla selvitettävät tehtävät käsittelevät maailmaa lietsovan zombiepidemian eri vaiheita ja mahdollisia ratkaisuja ihmiskunnan selviämiseen.

Kolmannen persoonan perspektiivistä pelattavan World War Z:n pelidynamiikka on yllättäen hiukan erilainen kuin mitä odotti. Pelottavan aggressiivisten vihollisten edessä ajattelin liikkua hiiviskellen yrittäen olla kiinnittämättä niiden huomiota. Hyvin pian kuitenkin kävi ilmi, että zombit huomaavat ihmiset tavalla tai toisella ja helvetti on irti. Vihollismassojen vyöryessä päälle ei pakeneminen tai piiloutuminen auta vaan ainoa selviytymiskeino on rehti tulivoima. Synkästä ja pelottavasta ilmapiiristä huolimatta pääpainon ollessa silmittömässä räiskinnässä tekee se pelistä tietyllä tavalla kevyen ja ennen kaikkea viihdyttävän kokemuksen.

Pelkkä karu massan harventaminen tulituksin monipuolistuu World War Z:ssä usein eri tavoin. Ensinnäkin pelaaja voi valita hahmoluokkansa lukuisista eri vaihtoehdoista. Tyypillisten räiskintöjen tapaan valittavana on esimerkiksi raskaammin aseistautunutta mörssäriä, nopeampaa huoltojäsentä ja räjähteisiin erikoistunutta teknikkoa tasapainotetun perusjampan lisäksi. Tasot ovat pullollaan käsiaseista raskaisiin kranaatinheittimiin ja jopa lyömäaseitakin on lukuisia. Näiden lisäksi kenttiin on kätketty erilaisia apuvälineitä sähköverkoista piikkilanka-aitoihin, joiden avulla voi harrastaa eräänlaista joukkojen hallintaa, jotta tasojen puhdistus onnistuisi kätevämmin.

Toiminnan monipuolistaminen ei jää kuitenkaan pelkkään tuholaistorjuntaan. Tusinazombien hallitessa isoa osaa hyökkääjistä tasojen pimeissä nurkissa saattaa lymytä nopealiikkeinen lurkki, joka kaataa yllätetyn pelaajan ja aloittaa energiaa vievän raatelun kunnes joku ryhmän muista jäsenistä päästää hyökkääjän päiviltään. Samantapaista toimintaa harrastaa myös mellakkavarusteissa ärjyvä mörssäri, joka tosin ei itseään piilottele. Tankin lailla päälle käyvää zombia ei pysäytetä kuin aimo annoksella lyijyä, mutta yleensä ennen sitä zombi on jo kerennyt saada uhrin kynsiinsä ja retuuttaa tätä kuin koira riepua. Fyysisesti päällekäyvien erikoiszombien joukossa on myös suojapukuinen vihollinen, joka alas ammuttaessa saastuttaa tietyn alueen energiaa vievällä myrkkypilvellä. Mukana on myös epämiellyttävää rohinaa päästelevä ja kovaäänisellä varustettu huutelija, joka ei suoranaisesti ole vaarallinen pelaajalle, mutta kajauttaessaan ärjymisensä ilmoille se kutsuu avukseen ison läjän kavereitaan. Tätä tusinazombeista muodostuvaa satapäistä ja päälle rynnistävää laumaa voi pitää pelin omana erikoisvihollisena. On sanomattakin selvää, että tulvan alle jääminen vie hengen välittömästi.

Monipuolinen asearsenaali ja vihollisvastus rikastuttavat pelikokemusta hyvän tasosuunnittelun ohella. Pelin yhteispeliosuudessa edetään pitkin erilaisia tasoja sen enempää pysähtelemättä. Mielenkiintoisesti suunnitelluissa kentissä on vain muutamat puolustuspisteet, joissa pitää pysähtyä hetkellisesti pelin pääpainon kuitenkin pysyessä liikkumisessa. Syyt puolustukselle niin kuin etenemisellekin vaihtelevat tasoittain ja ovat poikkeuksellisen kekseliäitä ja uskottavia tarinallisesti. Juuri tämä tarinavetoisuus piti mielenkiintoani yllä tasosta toiseen.

Yhteistyötilan lisäksi pelissä on tyypillisempi moninpelitila, jossa vastustajat voivat ottaa toisistaan mittaa pienissä kentissä. Pelimuotoja on valittavissa muutamia hyväksi todettuja, kuten team deathmatch. Taisteluita väritetään satunnaisilla zombiuhkilla ja kahakoinnin luodessa liikaa ääntä pääsevät kentissä myös zombiaallot valloilleen. Tämä pelimuoto ei kuitenkaan tunnu mitenkään omaperäisellä, eikä siksi innosta pientä testausta enempää.

Hahmo voi kantaa mukanaan rajoitetusti tavaraa uskottavuuden rajoissa. Yhden pienemmän ja yhden isomman aseen lisäksi selkään mahtuu niin sanottu heavy ase, jonka tuhovoima on omaa luokkaansa. Tämän lisäksi hahmoluokasta riippuen mukana liikkuu tietty määrä kranaatteja ja ensiapulaukkuja. Tasot mahdollistavat myös erikoisaseiden käytön sellaisia löydettäessä. Niiden sijoittelu on kuitenkin ennalta määrättyä, eikä asennuksen jälkeen paikkaa enää voi vaihtaa, mikä tuntuu hiukan oudolta. Vaikeustasojen mukaisesti tasot on tasapainotettu levähdyspistein, joista pelaaja voi kerätä ammuksia ja muuta varustustaan edetessään kohti seuraavaa etappia. Tankkauspisteet tulevat tarpeeseen, sillä jo helpoimmalla tasolla ammukset käyvät aika ajoin vähiin vihollismäärien ollessa todella suuria.

Räiskinnän kylkeen on pelissä ympätty myös pientä kehitysporrasta. Mitä enemmän ampuu tietyllä asetyypillä, sitä parempia versioita tussarista saa käyttöön. Toki parannellut versiot pitää erikseen ostaa pisteillä, joita saa jokaisesta pelikerrasta ja siitä, miten hyvin on pelannut. Samaisia pisteitä käytetään myös hahmon kehitykseen uusien ominaisuuksien ilmetessä. Hahmon saa esimerkiksi kestämään paremmin iskua tai kantamaan enemmän ammuksia puhumattakaan luokkakohtaisista erikoisuuksista. Kehitysportaat eivät ole välttämättömiä etenemiselle, mutta kyllä niistä selvästi hyötyä on paremman selviytymisen kannalta.

Peli tuntuu varsin eheältä kokonaisuudelta. Tosin huomiota herätti erikoiszombien sijoittelu aina samoihin paikkoihin tasoissa. Tämä hiukan nakertaa yllätysmomenttia uusintapelikerroilla. Myös avustavan tekoälyn käytös on varsin retuperällä hahmojen jäädessä välillä vain seisoskelemaan vihollisten pariin tai juostessa suoraan tulilinjalle. Myös heidän kyvyttömyytensä käyttää ensiapulaukkuja tai muita hyötyesineitä ärsyttää. Silti nämä mahdollistavat pelin pelaamisen niin sanotusti yksin offline-tilassa, joten eipä asiasta voi juuri valittaa.

Grafiikka on näyttävää World War Z:ssä. Peliin on osattu luoda tunnelmaa niin valolla kuin pimeydelläkin. Efektejä, kuten dynaamisia varjoja, osataan hyödyntää hienosti ja maailmasta välittyy uskottavan realistinen autioituneisuus. Selvästikin vetonaulana pidettävää vihollisaaltoa on rohkeasti kehitelty toimimaan niin täydessä päivänvalossa kuin pimeässä bunkkerissakin maan alla. Skeptisyys toimivan vihollismassan suhteen karisi ensimmäisen kerran sellaisen nähdessäni. Vihollista suoltaa ruudulle useamman sadan joukko, ja se näyttää aivan yhtä autenttiselta kuin mitä elokuvassakin aikanaan. Se mitä aikaisemmin on koettu Left 4 Deadissa (Valve Corporation, 2008) tai juuri julkaistussa Days Gonessa (SIE Bend Studios, 2019) massojen suhteen, ei ole vielä yhtään mitään verrattuna World War Z:hen. Kokemus on kieltämättä ikimuistoinen. World War Z rullaa näyttävää sisältöään ilman ongelmia, eikä palvelin ongelmiakaan ole ilmaantunut ollenkaan.

Äänipuoli on myös kaikessa inhottavuudessaan erittäin toimivaa. Zombit örisevät ja korisevat vastenmielisesti. Jokaiselle erikoiszombille on omat tunnusäänensä, jotka toimivat samalla varoituksena lähestyvästä uhkasta. Maailmassa taistelevat ihmiset vääntävät englantia hauskasti oman maansa aksenteilla, tosin kierrättäen jonkin verran samoja fraaseja.

World War Z yllättää kyynisen ja moninpelejä välttelevän pelitoimittajan erittäin positiivisesti. Hampaat irvessä väännettäväksi luultu pelaajien välinen selviytymisjännäri osoittautuukin rennoksi tiimivetoiseksi yhteispyssyttelyksi. Kerrassaan ennennäkemätön vihollispaljous on toteutettu ensiluokkaisesti, ja sen suvereeninen lahtaaminen voisi olla karua, jos se ei olisi niin pirun hauskaa. Saber Interactive on luonut esimerkillisen moninpelin, joka osaa persoonallisesti erottua massasta edukseen.