Age of Wonders: Planetfall

Age of Wonders -sarjan tekijät totesivat kolmen fantasiateemaisen pelin olleen riittävästi, ja siirtyvät nyt tieteiskuvaston pariin. Kuusi toisistaan poikkeavaa rotua vääntävät planeetoiden kohtalosta vuoro kerrallaan parillakin eri tavalla.

Rotujen taustatarinasta löytyy yhteinen nimittäjä - Star Union. Tämä pelin alkaessa entinen kansakuntia hetkellisesti yhdistänyt liitto on sittemmin hajonnut erimielisyyksiinsä, mikä tarjoaa samalla kuvitteellisille roduille mielenkiintoisen yhteisen historian. Ihmiset ovat vielä kovasti sen perään, mutta esimerkiksi hyönteisrotu Kir'ko:t eivät muistele lämmöllä heidän alistettua aikaansa liiton jäsenenä. Muista roduista löytyvät ei-niin-vähäisesti avaruuskääpiöitä muistuttavat ja räjähteitä rakastavat Dvarit, kybernetiikalla lähes kaikki sisuskalunsa korvannut Assembly, biokemian taitavat dinosauruksilla ratsastavat Amatsonit sekä psioninen hämäräjengi Syndicate.

Jokaiselta löytyy oman ilmeen lisäksi erilaiset yksiköt, jokin keskeinen aseteknologinen teema sekä oma teknologiapuu. Minikampanjoista koostuvan yksinpelin aikana pääsee tutustumaan jokaiseen poppooseen ja heidän filosofioihinsa planeettojen valtauksessa. Amatsonien symbioottinen suhde luontoon on esimerkiksi hyvin erilainen Dvarien kanssa, joiden loppupelin arsenaalista löytyy esimerkiksi kokonaisia vuoria lanaavia paukkuja. Teknologiapuut kasvavatkin perusnakuttelusta tuomionpäivänaseiden kaltaisiin pelin päättäjiin.

Peli on jaettu kahteen osioon. Sektoreihin jaetulla kartalla liikutaan vuoropohjaisesti armeijoita käskyttäen ja kaupunkien tuotantoa ketjuttaen. Uusi teknologia tuo uusia kalliimpia yksiköitä, ja niiden myötä alun pikkukylän pitää laajeta suuremmaksi ja tuotteliaammaksi. Meininki lienee tuttua kaikille kaupunginrakentelupeleihin tutustuneille - parempi ruoantuotanto mahdollistaa laajenemisen uusille sektoreille, massiivisemmat tehtaat nopeamman yksikkötuotannon ja niin edelleen. Suurimmat kartat tukevat melkoisen suurta kaupunkimäärää, joten kolossaalisimmissa kohtaamisissa säädettävää on melkoisesti. Rakentelun lisäksi tutkimusmatkailu on isossa osassa - sektoreista löytyy tuotantoa parantavia laitoksia, kerättäviä bonusrojuja sekä vihamielistä eläimistöä niin maalla kuin merelläkin. Otuksia ja muita kansoja vastaan taistellaan erillisessä taktisessa tilassa, johon molemmilla on mahdollisuus tuoda lukuisia kuuden hengen "armeijoita". Mistään massataistelusta ei ole kyse, mutta isoimmat väännöt saattavat venähtää melkoisen pitkiksi etenkin, jos joukkojen voimasuhteet ovat tasoissa.

Karttapuolen tapaan taktinen osuus pelataan vuoro kerrallaan puolustajan aloittamana. Jokaisella yksiköllä on kolme toimintapistettä, joita voi käyttää liikkumiseen tai jonkin toiminnon suorittamiseen. Näihin lukeutuvat niin toisten torveloiden parantaminen kuin vastustajan vahingoittaminen lähitaistelussa, tuikkusäteillä tai mattopommituksella. Yksiköiden liikuttelussa menee hetki totutellessa, sillä toiminnot vahvistetaan oikealla hiirennapilla vasemman sijaan. Ongelma lienee täysin henkilökohtainen ja riippuvainen siitä, mitä muita vastaavia pelejä on viime aikoina pelannut. Kun liike on tehty, sitä ei voi enää perua, mikä hieman harmittaa virhepainallusten sattuessa. Taktisista kartoista löytyy yksiköiden lisäksi hieman korkeuseroja, sumppukohtia, esteitä ja esimerkiksi räjäytettäviä tynnyreitä. Ja koska rotujen ja niiden yksiköiden ominaisuudet vaihtelevat hurjasti, näiden pinnanmuotojen hyödyntäminen voi ratkaista taistelun alakynnessä olevan eduksi. Sankariyksiköt muokattavine aseistuksineen ja ominaisuuksineen yhdessä sopivasti aseteltujen aluevahinkoa tekevien tankkien tai tykkitornien kanssa pystyvät pitämään pintansa isoakin lähitaistelujoukkiota vastaan. Pattitilanteita pääsee onneksi murtamaan niin koukkaamalla, lentämällä kuin vaikka maan alta kaivautumalla, jos moinen yksikkö omasta armeijasta löytyy.

Planetfall on varsin mukava katsella. Eri planeetat vaihtelevine olosuhteineen ovat näyttäviä, joskin ajoittain hieman sekavia lukuisine erikoispiirteineen ja -heksoineen. Taisteluun olisi kaivattu hieman lisää iskevyyttä ja eri yksiköiden animaatioiden nopeutusta ja synkronisointia, sillä reaktiot iskuihin tulevat usein pienellä viiveellä. Tämä ärsyttää etenkin isoissa väännöissä, joissa sekunnin puolikkaatkin kertautuvat nopeasti. Audiopuolella ääninäyttely hoidetaan hyvin, ja ääniraidalta löytyy asianmukaista eteeristä sci-fi-musiikkia kuin toiminnallisempaakin osastoa. Arvioversiossa peli pyörii muitta mutkitta täysillä yksityiskohdilla GTX 1070 -pohjaisella koneella, joten mistään tehosyöpöstä ei pitäisi olla kyse.

Käyttöliittymä on hivenen sekava johtuen osin pelin lukuisista eri resursseista, ikoneista ja ominaisuuksista. Esimerkiksi yksikköjen toimintoja tavatessa tekstejä joutuu lukemaan pariin otteeseen läpi ennen kuin kaikki termit on sisäistetty. Ongelma on yleinen muissakin tieteispeleissä, joissa maailma luodaan ikään kuin tyhjästä omine rotuineen, historioineen ja pelimekaanisine jargoneineen. Pieni virtaviivaistaminen olisi tehnyt hyvää niin planeetanhallinnassa kuin taistelussakin. Monipuolisuuden ja monimutkaisuuden välinen ero kun on usein se veteen piirretty viiva.

Age of Wonders: Planetfall on mielenkiintoinen, joskin genren faneille varsin tuttu näkemys sci-fi-rotujen välisestä ystävyydestä ja kilpailusta uusien planeettojen valloituksessa. Pelistä löytyy paljon kaikenlaista kivaa pientä lisää, mutta mitään mullistavaa se ei taistelukentille tai taktiikkahuoneisiin tuo. Toteutus on kuitenkin tehty hyvin, ja etenkin eri rotuja testatessa peliä pääsee lähestymään hyvin erilaisista vinkkeleistä. Pieni virtaviivaistaminen, käyttöliittymän hiominen ja taisteluiden näyttävyyden ehostaminen olisi vielä tarpeen. Nämä ovat onneksi kaikki korjattavissa olevia asioita ja pelin ydin on jo nyt hyvällä mallilla. Jos planeetanvalloitus, tutkimus ja taktiset taistelut innostavat, Planetfall on jo nyt erittäin harkitsemisen arvoinen ostos.