Snooker 19

Suomessakin yhä enemmän jalansijaa saava snooker näyttää töllössä kenties helpolta, mutta valkoisen vyöryttäminen kohdepallolta seuraavalle paljastuu biljardisalille mentäessä lähes mahdottomaksi touhuksi. Onneksi virtuaaliveralla homma on huomattavasti helpompaa, mikä tekeekin taktisesta lajista erinomaisen lajin pelinrintamalle. Kun oma snökäkuume on pahentunut tositapahtumien seuraamisesta omiin kokeiluihin, on virtuaaliversioiden kokeileminen luonteva askel. Pure Pool on Snooker-lisäsisältöpakettinsa kanssa vienyt jo roimat 300 tuntia, joten Snooker 19 on oivallinen vaihtoehto seuraavaksi aikasyöpöksi.

Snooker 19 tarjoaa paperilla ehdan kokemuksen ammattilaiskiertueen hohdosta. Mukana ovat kaikki 128 ammattilaista, joiden joukossa on myös Suomen Robin Hull. Tämä toki siitä huolimatta, että uraansa yhä jatkava Hull tippui menneen kauden päätteeksi kiertueelta. Tunnetuista nimistä kelloja eniten soittanevat Ronnie O'Sullivan, puolustava maailmanmestari Judd Trump, lajia pitkään dominoinut Mark Selby sekä tietysti ikäveteraani Mark Williams. Pelureita ei tosin erota mikään muu kuin pärstäkerroin.

Harmillisesti Snooker 19 ei ota lisenssistään juurikaan irti, sillä pelaajien mallinnukset ovat käsittämättömän rumia. Esikuvat toki tunnistaa nimestään sekä joistakin piirteistään, mutta esimerkiksi Hull näyttää itseltään vain valikkokuvissa. Tönköt animaatiot eivät edesauta asiaa, vaan saavat pussivirtuoosit näyttämään todella muovisilta. Myös valittavat tervehdykset tekisivät nettipelissä hyvää. Kyllähän vahinko-onnistumista eli flukea pitää herrasmieslajissa pahoitella!

Onneksi itse pelipöydällä tilanne paranee. Vihreä verka on palloineen simppelin kiiltokuvamainen, mutta se ajaa asiansa. Pelaajan lyöntilinjat näytetään asetusten vaativuudesta riippuen erilaisella tarkkuudella. Siinä missä enimmillä avustuksilla näkee käytännössä suoraan sekä kohdepallon että valkoisen kuulan loppusijainnit, vaikeusasteruuvia kiristämällä hikikarpalot nousevat otsalle. Nettiturnausten haastetasolla lyöntietäisyydet on pidettävä minimissään, jotta pussitusta voi pitää edes etäisesti varmana. Tämä tuokin snookeriin kuuluvan taitoelementin huomattavasti paremmin mukaan. Helpoimmalla kun esimerkiksi safetyt - eli kotimaisittain turvalyönnit - ovat käytännössä turhia, sillä jokaiseen avoimeen palloon voi hyökätä ilman suurempaa uhkaa epäonnistumisesta.

Lyöntimekaniikka on simppeli ja antelias. Ensin tähdätään kohdepalloa yläviistosta, jolloin pöydän tilanteen näkee tarkasti. Tämän jälkeen katse kääntyy köön varteen tarkempaa tähtäystä varten. Lopuksi lyöntivoima valitaan mittaria hyödyntämällä, jota hallitaan tattia vetämällä. Systeemi on selvästi tarkempi ja helpompi kuin vaikkapa Pure Poolin vastine. Helppous viehättää, mutta toisaalta sen vuoksi lyönnit lähtevät turhankin harvoin täysin lapasesta. Jättöpelin soisi olevan hitusen vaikeampaa, mikä samalla hillitsisi breikkien - eli lyöntisarjojen - tekemistä. Kenties ainoa todellinen autenttisuutta rikkova elementti on pitkien lyöntien liiallinen helppous. Jos oikeat ammattilaiset laittavat kaukolyönnit sisään hädin tuskin 80 prosentin varmuudella, netissä lukemat hipovat sataa.

Ottelutapahtuma on telkkarilähetysten tavoin sangen minimalistinen. Lyöntiäänien ohella älämölöä olkkariin tuovat selostajat, joiden patinat ovat surkuhupaisaa kuunneltavaa. Yksittäiset irtorepliikit siellä ja täällä eivät tuo kummoistakaan immersion tunnetta, sillä kaikki lausahdukset on kuultu muutaman ottelun jälkeen. Ei sille mitään voi, että sinivalkoisen snookeräänen Aki Kauppisen hetkittäin kosmisiakin höpöttelyjä tulee pelatessa ikävä.

Snooker 19 tarjoaa viihdettä niin yksin- kuin moninpelaajillekin. Uratilassa käydään läpi kilpailukalenteria ja pyritään keräämään puntia plakkariin, jotka nostavat sijoitusta rankingissa. Tekoälyä vastaan pelaaminen on varsin mukavaa, joskin erityisesti vihulaisen lyöntivuoron skippaaminen olisi toivottava ominaisuus. Pelitoverin breikin seuraaminen on toki keskeinen osa snookerin kauneutta, mutta eipä se tee uratilasta erityisen miellyttävää kokemusta. Parhaimmillaan botti pussittaa ensimmäisellä mahdollisuudellaan pöydän tyhjäksi, jolloin ohjain saa maata pöydällä kymmenisen minuuttia.

Onneksi verkkopeli toimii hyvin. Tarjolla on niin irtomatseja melko anteliailla asetuksilla kuin haastavia turnausmatsejakin. Isommat tapahtumat järjestetään oikean kisakalenterin mukaan, joten esimerkiksi tämän arvostelun julkaisuhetkellä pelissä pyörii Paul Hunter Classic. Käytännössä turnaus on läjä irtomatseja, joita voittamalla kertyy pisteitä tulostaululle.

Mikäli mieli vetää harjoituspöydälle hiomaan pitkiä pussituksia, voi tekoälyä vastaan pelata irtomatseja sekä perinteisessä snookerissa että lyhyemmässä 6-redissä, jossa nimensä mukaisesti perinteiset 15 punaista on korvattu vain kuudella pistepallolla. Tilassa toisaalta korostuvat pienet suunnittelumokat. Pelikaverin breikin seuraaminen vielä menee, mutta ottelun jälkeen ei pysty aloittamaan suoriltaan revanssia. Valikossa ravaaminen on pitkähköjen lataustaukojen vuoksi todella ärsyttävää.

Nipottamisesta huolimatta Snooker 19 viihdyttää, joskin syynä lienee enemmän rakkaus lajiin kuin itse peliin. Erityisesti nettiseuraa piisaa varsin mukavasti, mikä tekee pelisessioista lystikkäitä. Myös uratilakauden kahlaaminen viehättää lievästä monotonisuudesta ja toistavuudesta huolimatta. Toivottavasti tulevissa osissa mukaan saataisiin jopa tarinaelementtejä, joita snookerin maailma on täynnä. Olisiko oman ammattilaisen tuominen 70-luvun tupakansavuisista uhkapelipiireistä nykyajan glamouriin hivenen Jimmy Whiten hengessä mahdollista? Aina saa unelmoida. Sitä odotellessa jatkan pussittelua.