Journey to the Savage Planet

Yleensä kauaksi avaruuteen suuntaavissa peleissä tarjoillaan suurikokoisia maailmoja ja monisyisiä seikkailuja. Lopuksi tavallisesti pelissä on koko maailmankaikkeuden kohtalo. Typhoon Studiosin Journey to the Savage Planetissä keskitytään kuitenkin pienempiin asioihin, ja tuloksena on tiivis ja hiottu peli. Ja on se vielä hauskakin.

Journey to the Savage Planetissa pelaaja joko yksin tai kaverin kanssa palkataan Kindred Aerospacelle, joka on hämäräperäinen firma. Määränpäänä on tutkia ja selvittää elikkoja ja kasveja maailmassa, josta puuttuu se älyllinen väestö kokonaan. Ja eikun tutkimaan, mutta eipä aikaakaan, kun polttoaine loppuu kesken, ja tutkittavalta planeetalta löytyy suurikokoinen torni. On siis selvää, että sitä älyllistä elämää löytyy sittenkin.

Peli alkaa mykkänä päähenkilönä omassa avaruusaluksessa, ja näsäviisas tekoäly Eko käy läpi hoidettavat asiat. Pelaajalle annetaan noin 15 minuuttia aikaa oppia talon tavoille, ja sitten saa jo lähteä seikkailemaan minne haluaa, ja tekemään mitä haluaa. Opastusosio on siis hyvin lyhyt ja tiivis. Aikaa ei tuhlata lässytykseen.

Maailma ei kuitenkaan ole oikeastaan avoin. Mukana on useita toisiinsa liitoksissa olevia avoimia alueita, mutta eteneminen on silti lineaarista, sillä seuraavalle alueelle ei voi edetä ennen kuin on hankkinut tarvittavan työkalun, kuten rakettireppuun lisätehoa tai kiipeilyvälineet. Tällä tavalla kehittäjät rohkaisevat tutkimaan peliä ohjatuissa erissä ennen uudelle alueelle siirtymistä. Ja salaisuuksia onkin paljon löydettäväksi.

Mukana on myös niin sanotun Metroidvanian tunnelmaa, sillä saaduilla uusilla välineillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin ei ollut asiaa aiemmilla alueilla. Tällöin voi löytää esimerkiksi oransseja munia, joilla nostetaan sitä maksimiterveyttä ja kestävyyttä eli staminaa. Toki tarvitsee etsiä myös nikkaroinnissa tarvittavaa roinaa. Tarinassa eteneminen edellyttää sekin ajoittain nikkarointia, ja tarvittaviin tavaroihin puolestaan vaaditaan raaka-aineita, joita saa vain tietyiltä pelialueilta. Tällä tavalla myös nikkaroiminen on tapa kertoa ja edistää tarinaa.

Käyttöliittymä on yksinkertainen ja toimiva. Ensin valitaan tehtävä ja painetaan R3, jolloin paikan näkee kartassa. Toisin sanoen eksyminen on vaikeaa, vaikka harhailisikin hieman suorimmalta reitiltä sivuun. Koskaan ei ole epätietoisuutta siitä, mitä pitäisi tehdä. Sivutehtäviä on tarjolla niille, joita ne kiinnostavat.

Karttuvat työkalut ovat moninaisia, mutta niitä ei ole liikaa. Jokaisella on oma käyttötarkoituksensa pulmatehtävissä, mutta niitä voi käyttää myös oman luovuuden sallimissa rajoissa. Vehkeet ovat mieleenpainuvia, ja ne tuovat mieleen Ratchet & Clankin hulvattomuudessaan.

Itse asiassa juuri persoonallisuus on se, mikä saa Journey to the Savage Planetin erottumaan kilpailijoistaan. Hauskaa pidetään, mutta liikaa ei yritetä. Tekoälyn sanailu kantaa hyvin halki erämaiden niitä tutkiessa. Maailma on lisäksi värikäs ja mielikuvituksellinen, joten erilaisia paikkoja tutkii siksi mielellään.

Asettakin pääsee käyttämään, mutta taistelumekaniikka pysyy kautta linjan hyvin kevyenä. Vain kourallinen olioita hyökkää automaattisesti pelaajan kimppuun. Toisin sanoen suurimman osan ajasta pistoolia käytetään siemenien alas ampumiseen ja muuten vain paineiden ulos päästämiseen.

Painopisteenä ovat tasoloikka, paikkojen tutkiminen ja karttuvien työkalujen luova käyttö uusille alueille pääsemiseksi. Kerättävää tavaraa on hyvin runsaasti, joten niitä keräillessä saa kulumaan useita tunteja vielä lopputekstien rullaamisen jälkeenkin.

Teknisesti peli pyörii hyvin PS4:llä sen vajaan 10 tunnin keston ajan, minkä peli kestää. Journey to the Savage Planet toimii niin hyvin juuri siksi, että se keskittyy tekemään muutaman asian hyvin. Luvassa on lineaarinen seikkailu, joka kuitenkin rohkaisee samoilemaan maita ja mantuja salaisuuksien ja uusien reittien toivossa. Pelaaminen tuo mieleeni Dishonoredin, jossa kaikilla kohdatuilla asioilla on tarkoituksensa.

Typhoon Studios on ahtanut paljon tavaraa tiiviiseen pakettiin, ja pelaaminen on hauskaa alusta loppuun. Kokonaiskestoa olisi saanut olla enemmänkin, mutta kyllähän tätä voi suositella.