Suomi
Gamereactor
arviot
Patapon 2

Patapon 2

Pelistudioiden ainainen ongelma on parantaa alkuperäistä. Hyvää ei tahtoisi rikkoa, mutta uutta pitäisi kuitenkin luoda vanhan päälle. Pyramid ei ole tehnyt asiaa itselleen helpoksi, sillä alkuperäinen palleropäiden rytmikomentamispeli kohosi yhdeksi PSP:n parhaista ja samalla omaperäisimmistä peleistä. Nyt vuoden odotuksen jälkeen kakkososa on valmis, ja voi pojat kun se on kiva!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Pelin ideana on edelleen komentaa tällä kertaa haaksirikkoisia Pataponeja kohti Maan Äärtä. Komentaminen tapahtuu rummuttamalla käskyjä PSP:n nappuloilla oikeassa tahdissa. Esimerkiksi taistelukäsky rummutetaan kahden ympyrän, yhden neliön ja yhden ympyrän yhdistelmällä. Käskyjen ketjuttaminen laukaisee ja pitää yllä Huumatilaa, jossa porukka taistelee tavallista tehokkaammin. Pelin edetessä kahden peruskäskyn lisäksi saa enemmän valikoimaa, Pataponien määrä sekä monipuolisuus lisääntyvät ja varusteet paranevat. Vastassa on niin vanhoja kuin uusiakin heimoja sekä kaikenkokoisia otuksia. Uutukaisuuksien kanssa taktiikkoja ja kokoonpanoja joutuu (tai pääsee) miettimään uusiksi.

Kolmen uuden joukkotyypin ovat lentävä Toripon, mörssärimäinen Robopon ja taikavoimia omaava Mahopon. Pelaaja saa armeijaansa myös sankariyksikön. Sankarin "hahmoluokkaa" voi vaihtaa vapaasti, ja se yhdessä varusteiden kanssa määrää, millaisen erikoiskyvyn sankari voi laukaista pelaajan naputtaessa käskyn täsmälleen oikeassa rytmissä. Esimerkiksi keihässankari heittää voimakkaan aluevahinkoa tekevän keihään vihollisten sekaan.

Huumamoodi on nyt helpompi pitää käynnissä, sillä peli sallii nyt yhden epäonnistumisen käskyketjussa. Koska sen ylläpitäminen vaikeimmissa kentissä on elinehto, uudistus vähentää samojen kenttien hieromista kyllästymiseen asti. Muutosten joukkoon kuuluu myös tapa, jolla oman armeijan yksittäisiä Pataponeja kehitetään tehokkaammiksi taistelijoiksi. Joukkoja parannellaan puumaisen kaavion avulla, jossa avataan voimakkaampia tai erikoistuneita Patapon -tyyppejä käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Yksittäisen taistelijan tyypin voi myös vaihtaa mihin tahansa jo avattuun. Muutos tuo mukavasti selkeyttä omien pikku soturiensa kehittämiseen. Uutta on myös moninpeli maksimissaan neljän ihmispelaajan muodostamassa ryhmässä, jonka sotasaalis siirtyy yksinpeliä auttamaan. Sankaripartiota voi komentaa myös yksinpelissä kolmen tietokoneavusteisen sankarin kanssa.

Viimeisenä merkittävänä parannuksena pelistä löytyy viimeinkin kolme vaikeustasoa. Helpoin auttaa ensikertalaisia ja rytmin kanssa tuskailevia, keskimmäinen on alkuperäisen Pataponin luokkaa. Patapon 2 tekee juuri sen mitä hyvän jatko-osan pitääkin. Pelin tekijät ovat tunnistaneet ja korjanneet alkuperäisen puutteita sekä tuoneet samalla läjän uusia ominaisuuksia peli-iloa pidentämään. Pata-Pata-Pata-Ponit kaikuvat tässä kämpässä vielä pitkään.

Tämä on mainos:
Patapon 2Patapon 2Patapon 2Patapon 2
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Paljon hyviä uudistuksia, rytmin säilytys helpompaa, charmi tallella
-
Vaatii edelleen rauhallisen peliympäristön
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Patapon 2Score

Patapon 2

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Sympaattisten rytmin orjasiluettien paluu sai Matin unohtamaan muun elämän. Odotettu Patapon 2 on viehättävä ja hauska.



Ladataan seuraavaa sisältöä