Grand Theft Auto: Chinatown Wars

Rockstar-logon näkeminen Nintendo DS:n ruudulla tuntuu jokseenkin epätodelliselta. Rockstarin väkivaltainen, räväkkä ja lähes naurettavan moraaliton toimintaseikkailu Nintendo-konsolilla. Eräällä tavalla ympyrä sulkeutuu, ja astun Huang Leen rooliin. Huang on sietämätön, aikaansaamaton ja täysin pilalle hemmoteltu hongkongilaismafiapomon poika.

Tai näin asiat olivat vielä äskettäin. Nyt isäukko on päästetty päiviltä, ja Huangin tehtävänä on kuljettaa Yu Jian -seremoniamiekka sedälleen Kenny Leelle merkiksi siitä, että setä ottaa perheyrityksen haltuun. Kenny asuu toisella puolen isoa lammikkoa, Liberty Cityssä. Itse luovutus menee hieman pieleen, kun Huang törmää isänsä murhaajiin. Nämä heittävät mukiloidun Huangin auton kyydissä satama-altaaseen ja takavarikoivat miekan.

Jo tässä vaiheessa huomaa, että kyseessä on Nintendo DS -peli eikä perus-GTA. Kosketusnäyttöä naputtamalla takaikkuna rikki, ja ihmepelastuminen on tosiasia. Erilaisia minipelejä tulee vastaan useita, ennen kuin rahaton ja hylätty Huang onnistuu kohoamaan Liberty Cityn alamaailman arvoasteikossa, etsimään isänsä murhaajat ja hankkimaan kadonneen miekan takaisin.

Grand Theft Auto: Chinatown Wars muistuttaa ensisilmäyksellä pitkälti kahta ensimmäistä GTA-peliä. Yhdistävänä tekijänä on lintuperspektiivi, jonka avulla ympäristön näkee helposti, mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin. Chinatown Wars on nimittäin moderni Grand Theft Auto -peli, ja on hämmentävää, mitä kaikkea Rockstar Leeds on onnistunut ahtamaan DS-kasetille. Eri autot ohjautuvat eri tavalla, katuvalot vääntyvät törmäysten voimasta, ja kolarit voivat olla täysin hulluja.

Koska Grand Theft Auto: Chinatown Wars on käsikonsolipeli, ei voi olla epäilemättä, miten tarinankerronta on saatu kannettavaan muotoon. Esimerkiksi Grand Theft Auto: Vice City Storiesin dialogipätkät olivat aivan liian pitkiä käsikonsolipeliin, ja usein jouduin lopettamaan pelin kesken ja palaamaan pitkiin kohtauksiin myöhemmin.

Onneksi Chinatown Wars on eri maata. Dialogit eivät toimi perinteiseen, näyteltyyn tapaan, vaan tarinaa kerrotaan sarjakuvanomaisissa ruuduissa ilman ääninäyttelyä. Tarinankerronnasta tulee tämän ansiosta vähäsanaisempaa ja nopeampaa. Sarjakuvahenkinen kerronta toimii erityisen hyvin pelin grafiikan ja yleisen suunnittelun kanssa. Chinatown Wars on kuin kovaksikeitetty Frank Miller -versio GTA:sta.

Tästä syystä Grand Theft Auto: Chinatown Wars ei tunnu yhtä todelliselta tai vakavalta kuin sarjan muut osat. Rockstar Leeds vakuuttaa tiedostaneensa tilanteen. Koska kyseessä on kannettavan konsolin peli, Rockstar Leeds on keskittynyt toiminnan määrään ja laatuun. Seuraava tehtävä on yleensä helppo löytää, mikä sopii hyvin lyhyisiin pelisessioihin.

Niko Bellicin kännykkä on saanut kenkää, ja tilalle on tullut kunnon PDA-jota käytetään kosketuskynän avulla. PDA tuntuu todenmukaiselta, ja sen avulla hoituu niin sähköpostin kuin GPS-paikantimenkin käyttö. Erinomaisesti toteutettu ratkaisu, ja samaa voi sanoa kynän käytöstä ylipäänsä.

Grand Theft Auto: Chinatown Wars on nimittäin täpötäynnä erilaisia minipelejä. Auton varastaminen ei ole enää yhtä helppoa, sillä nykyaikaiset turvakeinot täytyy päihittää kosketuskynän avituksella. Jopa kiikarikivääri täytyy rakentaa kosketusnäytöllä ennen sen käyttöä. Molotovin cocktailit täytetään ennen sytyttämistä, ja niin edelleen. Jopa tietullien maksaminen hoituu minipelin avulla.

Ajoittain minipelien määrä tuntuu lähes liialliselta, mutta Rockstar Leedsin pikkutarkkuus ei niinkään häiritse vaan hämmästyttää. En voi kuin ajatella, miten siistiltä Wario Waren gangsteriversio tällaisilla minipeleillä tuntuisi. Kaikki minipelit eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin. Kranaattien heittäminen on tuskallista hankaluutensa ja hitautensa takia, eikä taistelun tiimellyksessä uskalla ottaa turhia riskejä. Vihollisten räiskiessä kranaatti tippuu liian usein omiin jalkoihin, mikä on sekä raivostuttavaa että hengenvaarallista.

Chinatown Wars ei olisi Grand Theft Auto -peli, ellei siinä olisi raflaavia piirteitä. Tuoreimmastakin versiosta löytyy sekä tarpeettoman julmiin kuolemiin johtavia aseita kuten moottorisahoja tai liekinheittimiä että roimasti kiroilua. Mutta eniten paniikkia aiheuttanee Nintendo DS:n kaltaisen konsolin käyttö heroiinin kaupitteluun. Ja mielellään kalliin heroiinin, nisteiltä pitää saada kaikki rahat pois.

Varainhankinta on iso osa Grand Theft Auto: Chinatown Warsia, ja Liberty Cityssä voi kruisailun ohessa hankkia hieman lisätienestejä huumekaupalla. Kaduilta löytyy huumekauppiaita, joilta voi ostaa kaikenlaisia aineita marihuanasta kokainiin. Tämän jälkeen voi ajaa toiseen kaupunginosaan ja myydä hankkimansa aineet kalliilla. Rahan lisäksi ainekaupalla saa uusia tehtäviä ja pääsee pelissä eteenpäin.

Tehtävät ovat vaihtelevampia kuin pitkään aikaan, ja on kiehtovaa nähdä, miten huima mielikuvitus Rockstar Leedsilla. Pienistä asioista saa aikaan näemmä valtavasti uudenlaisia tehtäviä. Vastassa on sekä poliisi että muut rikolliset, ja usein täytyy pistää hoksottimet työhön. Toisinaan ympärille puhkeaa valtava tulitaistelu, joka tosin on yleensä helppo selvittää. Perspektiivin ansiosta paras tuliasema on helppo löytää, ja pelin automaattitähtäyksen ansiosta on melko sama, kuinka monta vihollista on vastassa.

Automaattitähtäys on tosin niin avulias, että se mahdollistaa pelin huijaamisen. Huangista voi tehdä todellisen He-Manin asettumalla niin, että viholliset eivät tiedä, mistä suunnasta hyökkäisivät. Pahisten pohtiessa voi helposti napsia nämä yksi kerrallaan. Tähtääminen ei kuitenkaan ole pelkästään helppoa. Jos pari vihollista ampuu sinua hengiltä ja yrität taistella vastaan, automaattitähtäys saattaa päätellä, että yrität listiä kadun toisella puolella bussia odottavan naisen. Suhteellisen rasittavaa.

Rockstarin peleissä on nykyään pieniä ongelmia, ja Grand Theft Auto: Chinatown Wars ei ole poikkeus. Tähtäyshankaluuksien lisäksi olen joutunut käynnistämään pelin pari kertaa uudestaan hyytymisen takia. Tämän kaliiberin pelissä ei pitäisi olla tällaisia ongelmia.

Aivan kuten Grand Theft Auto IV:ssäkin, Chinatown Warsissa on myös moninpelimahdollisuus. Pelimuodoista viihdyttävimmässä täytyy selviytyä hengissä muiden pelaajien rynniköidessä kohti. Jännittävää ja kuumottavaa. Toinen suosikki on auton kaappaus, jossa täytyy etsiä "lippuauto" ja viedä se omaan tukikohtaan. Moninpeliin pääsee jopa neljä pelaajaa, mutta valitettavasti verkkopeliä ei ole, ja kaikki pelaajat tarvitsevat oman pelikasetin. Pelin laajuuden huomioiden tämä on toisaalta ymmärrettävää, ja pelaaminen on niin hauskaa, että se on sen arvoista.

Huang Lee on yksi epäsympaattisimmista päähenkilöistä koskaan, ja jokaisen tarinan aikana on hämmästyttävää, ettei häntä tapeta. Pelin aikana Huangiin muodostuu kuitenkin tietynlainen tunneside, ja vaikka dialogista puuttuu GTA-sarjan edellisten osien vakavuutta, on Chinatown Wars jännittävä ja mukaansatempaava. Se ei onnistu tietenkään luomaan samanlaista fiilistä kuin kotikonsoliversiot, ja esimerkiksi lisensoitua musiikkia, ääninäyttelyä ja vetoavia välianimaatioita jää kaipaamaan.

Mutta todellinen kysymys kuuluu: olisiko Rockstar Leeds voinut tehdä Grand Theft Auto: Chinatown Warsista ratkaisevasti paremman pelin kuin mitä se on? Todennäköisesti ei. Hieman parempi taistelumekaniikka ja vähän enemmän bugitestaamista, ja Chinatown Wars olisi ollut täyden kympin peli. Se on kuitenkin paras kannettava GTA-peli koskaan, ja jään odottamaan mielenkiinnolla seuraavaa kannettavaa toimintapakettia.