Mad World

Olen nähnyt maanpäällisen helvetin. Paikan jossa ei ole lakeja, jossa kaaos vallitsee. Paikan, jossa silmitön väkivalta on arkipäiväistä, eikä edes joukon vahvin voi olla varma siitä, että näkee huomenna auringon sarastavan. Tuo paikka on Jefferson Island, ja synkästä kuvauksestaan huolimatta tuo paikka kutsuu minut vieraakseen kerta toisensa jälkeen. Ja minä menen aina kun voin.

Mad Worldin sankari, tai ehkä pikemminkin antisankari, on Jack. Hän on brutaali ja väkivaltainen eikä välitä kenestäkään, ja hänen käsivartensa jatkeeksi on liitetty moottorisaha. Tämä lisäkapistus osoittautuu jo aikaisessa vaiheessa hyvin hyödylliseksi näinkin julmassa ympäristössä. Mad World muistuttaa vanhaa SNES-klassikko Smash TV:tä, jossa pelaaja kidnapataan Death Watch -televisio-ohjelmaan. Show'n kantava idea on yrittää pysyä hengissä, ja rahanahneet gangsterit kuvaavat murhenäytelmät koko perheen viihteeksi.

Onneksi Jack osaa pitää itsestään huolen. Kaikkea ruudulla näkyvää voi käyttää vihollisten listimiseen. Vihollisten pilkkominen moottorisahalla niin, että punaneste heiluu voi olla hauskaa, mutta sillä ei saa sponsoreita saati korkeita katsojalukuja. Jos vihun sen sijaan hakkaa tajuttomaksi, heilauttaa traktorin renkaan tämän ympärille, kiskaisee liikennemerkin otsasta läpi ja läväyttää koko paketin kerta toisensa lihakoukuilla koristeltuun seinään, on kansa riemuissaan.

Tärkeintä ei siis ole pelkästään tappaminen, vaan vihollisten mahdollisimman mielikuvituksellinen silpominen ja murjominen. On hämmästyttävää, miten omaperäisiä tapoja tuskan tuottamiseen ja ruumiiden totaaliseen murjomiseen Platinum Games on keksinyt. Viholliset päättävät päivänsä kerta toisensa jälkeen lähes loputtomilla tavoilla, ja perussilpomisen välissä pelataan minipelejä, jotka esittelevät yhä hullumpia tapoja kisailla väkivallan tuottamisessa.

Henkilökohtaisesti tykkäsin eniten ylihiilihapotetun juoman tunkemisesta vihollisparan kurkkuun. Vatsalaukun laajentuessa paineesta pahiksen alaruumis räjähtää. Mad Worldissa voi myös pelata hieman rankempaa versiota golfista vihollisten toimiessa pallona ja junan hoitaessa mailan virkaa. Ja tämä on vasta alkua.

Pop-kulttuurin ystävät löytävät Mad Worldista varmasti viittauksia esimerkiksi Running Man -elokuvaan, edellämainittuun Smash TV -peliin ja showpainiin. Mad World muistuttaa väkivaltaisuudessaan Simpsoneista tuttua Itchy & Scratchy -piirrettyä. Tärkeintä on valuttaa vihollisten ruumiista viimeisetkin veritilkat. Tuottaja Atsushi Inaba, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Viewtiful Joe -pelien parissa, on myös myöntänyt, että Mad Worldin ulkoasuun on ammennettu paljon vaikutteita Frank Millerin Sin City -sarjakuvasta.

Pohjimmiltaan Mad World on lähes sukupuuttoon kuolleen beat'em up -pelikategorian edustaja. Näissä mätkintäpeleissä kuljetaan tietä pitkin ja hakataan kaikki vastaantulijat. Mad Worldin perusidea on aivan sama. Tämän takia sitä on helppo luulla yksitoikkoiseksi, mutta tämä edellyttäisi, että loputtomiin verisuihkuihin ja mielikuvituksellisiin tappotapoihin kyllästyy. Päinvastoin. Lisäksi pelin dialogi on yksinkertaisuudessaan ihastuttavaa.

Tarina terroristien kaappaamasta kaupungista, jossa kaikken on pakko taistella henkensä pitimiksi TV-viihteen vuoksi on kieltämättä hieman kaukaa haettu, mutta Platinum Games hanskaa hommat tyylikkäästi. On jännittävää huomata pikkuhiljaa, mitä kaikkea Jack on keksinyt ottaa mukaan selviytymistaisteluun. Tarinassa piisaa yllätyksiä, ja pelin kulkuun voi myös vaikuttaa klassiseen Shenmue-tyyliin.

Mad World vilisee huikeita taisteluita, ja ikimuistoisissa koitoksissa vastaan tulee ninjoja, lehmipoikia, ja jopa saksalainen kyborgi Frederick Von Twirlenkiller, jolla on kaksi rakettimoottoria kummassakin kädessä. Kamppailu sumopainija Yokozunaa vastaan puolestaan vilisee niin ilmiselvän itsetietoisia kliseitä, ettei naama pysy enää millään peruslukemilla. Kaiken lisäksi pelistä löytyy jatkuvasti uusia tapoja kasvattaa hyökkäysvalikoimaa. Vaihtelun tarjoamisen lisäksi erilaisten hyökkäysten hallinta on pelin loppuvaiheissa myös hengen säilymisen kannalta tärkeää.

Aivan kuten klassisissa 8- tai 16-bittisen aikakauden peleissä pelaajalla on rajoitettu määrä elämiä. Myöskään jatkomahdollisuuksia ei ole rajattomasti. Nykyaikaisissa peleissä kuolemisen merkitys ei ole enää niin suurta, mutta Mad Worldissa täytyy todella hallita peli, ellei halua tuijottaa Game Over -tekstiä ja pelata isoa osaa pelistä uudestaan.

Mad Worldin ainoa todellinen ongelma on kamera, joka on ajoittain todella surkea. Kameraa täytyy jatkuvasti keskittää Jackin selustaan, jotta toiminnasta saa selvää. Myös moninpeli, jossa voi kisailla yksinpelistä tutuissa haasteissa on hieman hutiloitu. Kokonaisuus olisi paljon tiiviimpi ilman moninpeliä.

Platinum Gamesin nimi kannattaa painaa mieleen. Studio koostuu Capcom-veteraaneista, jotka ovat aiemmin tehneet muun muassa Viewtiful Joe -pelit, Okamin ja Resident Evil 4:n. Studio työstää Mad Worldin lisäksi avaruuspeli Infinite Spacea sekä toimintapeli Bayonettaa. Studion pelejä julkaisee Sega, jonka mukaan Platinum Gamesin pelit muistuttavat Sega-klassikkoja, mutta ovat rankempia ja tyylitellympiä sekä sisältävät paljon omaperäisiä ideoita. Mad World sopii kuvaukseen täydellisesti.

Platinum Games on onnistunut välttämään Wii-ohjauksen sudenkuopat. Pelaaminen ei ole satunnaista huitomista, vaan joustava yhdistelmä nappien painelua ja liikeohjausta. Platinum Games on onnistunut käyttämään Wiin erikoisominaisuuksia erinomaisesti, ja seuraavan hyökkäyksen voi aloittaa jo edellisen ollessa kesken yhdistelemällä napin painalluksia ja liiketunnistuskomentoja. Ohjaus ei tunnu täysin luonnolliselta, mutta pienen totuttelun jälkeen siihen on vaikea keksiä parannusehdotuksia.

Mad World on täynnä mustaa huumoria, luovaa toimintaa, siistejä minipelejä ja yllätyksiä. Juuri kun kuvittelee, etteivät asiat voisi olla huonommin, Mad World osoittaa toisin. Peli on jo ehditty kieltää Japanissa ja Saksassa, ja monet Euroopan maat Iso-Britannian johdolla pohtivat pitkään samaa menettelyä. Platinum Games on vastannut kritiikkiin pelin väkivaltaisuudesta toteamalla, että se on tehty pilke silmäkulmassa, ja että samanlaista väkivaltaa esiintyy esimerkiksi Tom & Jerry -sarjakuvassa.

Mad World on kuin mahtava sarjakuva, joka on herännyt henkiin. Monista nykyaikaisista ominaisuuksistaan huolimatta se on selkeästi vanhan koulukunnan peli. Pelin väkivallan on tarkoitus naurattaa kohun nostattamisen sijaan, ja Jackin laukoessa yhä uusia toinen toistaan osuvampia one-linereita ei voi olla hymyilemättä.

Tämä yhdessä mustavalkoisen grafiikan ja tolkuttoman punanesteellä mässäilyn kanssa tekevät Mad Worldista nautinnollisen pelikokemuksen kameraongelmista ja pelimekaniikan monotonisesta perusluonteesta huolimatta.