Suomi
Gamereactor
arviot
Stormrise

Stormrise

Strategiapuristit pitävät yleisesti pelikonsoleita pc:tä huonompana alustana strategiapeleille. Viime aikoina konsolistrategiat ovat kuitenkin nostaneet päätään, vaikka konsoliohjaus on yleensä jäänyt näppäimistön ja hiiren yhdistelmää heikommaksi monista kokeiluista huolimatta. Parhaiten Total War -pelisarjastaan tunnettu Creative Assembly yrittää nostaa konsolien mainetta strategia-alustana futuristisen Stormrisen avulla, mutta päätyy lopulta heittämään lisää vettä kriitikoiden myllyyn.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Stormrisessä ihmiskunta on joutunut mukautumaan selvitäkseen luonnonkatastrofista. Edistyneeseen teknologiaan luottanut Echelon ja mutaatioille altistunut Sai ovat toistuvasti sotajalalla, ja ihmiskunta on pian uuden katastrofin edessä. Stormrisen juoni on sekava ja köykäinen, eikä tökerösti kirjoitettu dialogi auta asiaa yhtään.

Keskeinen kritiikin aihe konsolistrategioita kohtaan on ollut ohjauksen puutteellisuus. Mainio Endwar lähestyi ongelmaa melko onnistuneesti puheohjauksen ja konsoliohjaimen yhdistelmällä. Myös Stormrisessä on lähdetty uusille urille, tosin heikolla menestyksellä. Piiskavalinnaksi nimetty järjestelmä on yksinkertainen. Yksiköt valitaan tyrkkäämällä oikeaa analogitattia kyseisen yksikön suuntaan. Homma toimii melko hyvin kun valittavana on vain muutamia yksiköitä, mutta helvetti pääsee irti kun käskytettävänä on kymmeniä yksiköitä ja muutama komentopiste päälle. Piiskavalinnalla on yllättävän helppo hypätä vahingossa etulinjojen taisteluista komentoketjun hännille, eikä valitun yksikön yläpuolelle kiinnitetty kamera helpota joukkojen käskyttämistä tippaakaan.

Massiivisten hyökkäysten organisoiminen käy Stormrisessä työstä, sillä jostain syystä joukoista saa tehtyä vain kolmen yksikön ryhmiä. Kun jokainen ryhmä täytyy vielä käskyttää liikkeelle erikseen, on hyökkäysten ajoittaminen melkoista tuuripeliä.

Stormrise tuo kuitenkin jotain positiivisiakin uudistuksia taistelukentälle. Peli mainostaa olevansa ensimmäinen oikeasti kolmiulotteinen strategiapeli, sillä joukkoja voidaan komentaa myös katoille ja muille tasanteille. Osa kentistä hyödyntää tätä ominaisuutta hyvin, ja esimerkiksi rakettirepuilla varustettuja tiedustelujoukkoja voidaan käyttää kiertämään vihollisten selustaan yllättävistäkin kulmista. Korkeuserot kuitenkin aiheuttavat ongelmia joukkojen reitinvalinnassa, ja yksiköt jäävät välillä pyörimään ihmeissään matkan varrelle.

Tämä on mainos:

Pelin osapuolet erottuvat toisistaan selkeästi, ja yksiköiden erot painottavat selkeästi erilaisia taktiikoita. Molemmilla puolilla on jalkaväkeä, raskaampaa kalustoa ja lentäviä yksiköitä yhteensä yhdeksän yksikön verran. Yksiköillä on perusaseistuksen lisäksi tiettyjä erikoisominaisuuksia, kuten räjähteitä tai mellakkakilpiä, joiden oikeaoppinen käyttö säästää pelaajalta paljon sotilaita ja aikaa.

Ulkoasukaan ei ole varsinaisesti Stormrisen vahvinta osastoa. Taistelukentät käyttävät pääasiassa toimintapeleistä tuttuja tylsänharmaan ja -ruskean sävyjä. Kenttien suunnittelu ei myöskään ole erityisen oivaltavaa, eikä monitasoisuutta käytetä lähellekään riittävän hyvin hyödyksi. Ääninäyttely aiheuttaa pääasiassa myötähäpeää, vaikka suurin syyllinen lieneekin pöljä dialogi.

Stormrisen kömpelyyksistä huolimatta Creative Assemblyltä sopii odottaa paljon strategiapelien saralla jatkossakin, tosin vain PC:llä. Siellä Total War -sarja näyttää porskuttelevan edelleen komeasti eteenpäin. Stormrisen muutamat oivallukset eivät riitä pelastamaan sitä karmaisevien suunnitteluvirheiden muodostamasta suosta.

StormriseStormriseStormriseStormrise
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Osa yksiköistä on hyvin suunniteltu, meininki toimii edes hetkittäin
-
Karmea ohjattavuuden ja kameran yhdistelmä, sekava juoni, tökerö dialogi, ryhmäkoon rajoitus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
StormriseScore

Stormrise

ARVIO. Kirjoittaja Jukka Moilanen

Muutaman hyvän idean sisältävä Stormrise ei pärjää niillä tärkeimmillä alueilla.



Ladataan seuraavaa sisältöä