Guitar Hero: Greatest Hits

Greatest Hits niputtaa yhteen hittejä kolmesta ensimmäisestä pelistä sekä vain Playstation 2:lla nähdystä Guitar Hero Rocks the 80's -levystä. Mukaan on mahdutettu myös yksi biisi Guitar Hero: Aerosmithistä. Taustavoimissa puhaltavat uudet tuulet. Kahdesta edellisestä pitkäsoitosta vastannut Neversoft ahertaa viidennen levyn parissa, ja vastuu kokoelmasta siirretty musiikkimaailmassa märkäkorvaiselle Beenoxille.

Pelimoottori on peritty Guitar Hero: Metallicasta ja hyvä niin, sillä kyseinen moottori on sarjan tähänastisista viihdyttävin. Peli antaa juuri sopivasti anteeksi vaikka vähän myöhästelisikin eikä pelaamisessa ole liikaa hampaat irvessä vääntämistä. Hammer- ja pull-nuotit ovat jonkin verran tarkempia kuin Metallicassa, eivätkä tiukat soolot enää mene läpi summittaisesti sinne päin lätkimällä. Laulamista on puolestaan helpotettu jonkin verran, mikä on vain selkeää plussaa.

Ensikertalaiseksi Beenox on tehnyt hyvää työtä biisien nuotitusten kanssa, etenkin rummuilla. Rumpujen soitto on vaihtelevaa ja oikean tuntuista sekä mikä tärkeintä, myös hauskaa. Kitaraosuudet eivät ole yhtä suvereeneja, vaikka pääsääntöisesti onnistuneita ovatkin. Eniten kummastuttaa tekijäporukan rakkaus sointuotteisiin. Expert-tasolla kolmen sormen soinnut ovat arkipäivää jo alusta lähtien ja nähdäänpä pelissä ensimmäistä kertaa myös viiden sormen sointu.

Kuten ennenkin, basistilla ja laulajalla on hauskaa, jos kappalevalinta on kohdallaan. Alkupään tylsät renkutukset ja suoraviivaiset rock-kipaleet ovat basistin näkökulmasta edelleen unettavan tylsiä. Hämmentävästi siinä missä helpompia kappaleita on helpotettu hieman, on joitain loppupään kappaleita puolestaan vaikeutettu entisestään. Psychobilly Freakout, Raining Blood ja Beast and the Harlot eivät olleet helppoja kappaleita aiemminkaan, mutta Greatest Hitsissä ne ovat aivan hillittömän vaikeita.

Kappalevalintojen puolesta Greatest Hits ei ole nimensä veroinen hittikavalkaadi. Mukana on runsaasti erinomaisia kappaleita, mutta myös täysin tarpeettomia valintoja. Esimerkiksi Joan Jett and the Blackheartsin I Love Rock'n'Roll on kenties tylsin Guitar Hero<i> -biisi ikinä. Jane`s Addictionin <i>Stop! on puolestaan hyvä biisi, mutta pelissä edelleen erittäin tuskainen soitettava. Yleisesti ottaen ensimmäisestä Guitar Herosta ja etenkin 80's-levyltä napatut biisit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta kertakaikkisen erinomaisia, kakkosen ja kolmosen valinnat taas selvästi heikompia.

Biisien välinen tasoero tulee kiusallisesti esiin pelin uraosuutta tahkottaessa. Ura on sekoitus vanhaa settilista kerrallaan etenevää systeemiä sekä Metallican tapaista tähtien keruuta. Ikävä kyllä, uran varrella on soitettava läpi joka ikinen vastaantuleva biisi, myös Raining Blood ja Through the Fire and Flames. Niinpä siinä missä vähän enemmän pelanneena Metallican ura mäjähti soittimella kuin soittimella expertillä loppuun parissa päivässä, on Greatest Hitsin kohdalla pakko tyytyä loppupäässä hardiin. Pakkosoitatus on typerää ja tylsää, varsinkin kun ottaa huomioon että kaikki pelin kappaleet ovat pikapelattavissa alusta lähtien.

Verkkopelaaminen on samaa sarjaa Guitar Hero: Metallican kanssa, eli helppoa ja onnistunutta. Pelaajia on linjoilla riittävästi ja biisin kesken karkuun pinkaisevia rankaistaan automaattisella tappiolla, jottei toiselle osapuolelle koituisi kaverin pelkuruudesta haittaa.

Guitar Hero Greatest Hits on kaksijakoinen tapaus. Se on edelleen toimivaa ja viihdyttävää bändipelaamista mutta ei tuo kaavaan mitään uutta. Aiempia osia pelanneille pelin anti jää auttamatta liian köyhäksi. Monipuolisemman biisilistansa ansiosta Greatest Hits kuitenkin kantaa paremmin kuin yhteen asiaan keskittynyt Metallica. Pitkäikäistä kaveria siitä ei saa millään, varsinkin kun ladattaville kappaleille ei ole tukea itsetehtyjä GHTunes-renkutuksia lukuun ottamatta.

Eka demo oli paras.