Academy of Champions

Pelaaja ottaa haltuunsa aloittelevan juniorijoukkueen itsensä Pelèn johtamassa urheilukoulussa, tavoitteenaan luonnollisesti nousta suoraan huipulle. Academy of Champions ei ole missään mielessä vakavahenkistä urheilua, vaikka jotkut pelin välinäytöksistä saattavat niin vihjaillakin. Itse asiassa koko jalkapallon säännöstö loistaa poissaolollaan maalien tekoa lukuunottamatta. Taklaus takaapäin on ainoa tapa riistää pallo vastapuolen pelaajalta, ja paitsio tuskin kuuluu edes pelin sanavarastoon. Nuoret tuskin muistavat tai tietävät, mutta vanhemmille parroille kerrottakoon että pelin henkinen esi-isä on selkeästi ollut Nintendo World Cup, joka julkaistiin aikoinaan NES:lle.

Kaikessa keveydessään pelin oma versio jalkapallosta toimii kuin H1N1-proteiinijono. Alku on aina luonnollisesti kankeaa, joukkueen aloittaessa taisteluaan pohjalta kohti huippua. Hiljalleen pelaaja kuitenkin rekryää tiimiinsä lahjakkaampia pelaajia, parantelee omia ja joukkueensa taitoja, sekä ostaa erilaisia tavaroita jotka parantavat väliaikaisesti pelaajien ominaisuuksia.

Pelin pääsisältö on neljässä lukuvuodessa, jotka jokainen koostuvat kahdestakymmenestäviidestä päivästä (olisipa oma kouluni ollut yhtä lyhyt). Pelaajan ohjastamalle joukkueelle annetaan jokaiselle päivälle erilaisia tehtäviä, jotka voivat koostua aina juorujen kuuntelemisesta maalivahdin harjoittamiseen, ja ystävyysotteluista mestaruusotteluihin.

Kaikki harjoitukset hoidetaan erilaisilla minipeleillä, jotka liittyvät tavalla tai toisella jalkapalloon. Selvimpinä ovat torjunnat maalivahtina, hieman kaukaa haetumpana Rayman Raving Rabbidsista tuttujen jänisten paimentaminen karsinaan. Minipelit ovat pääasiassa selkeitä ja kohtalaisen viihdyttäviä, vaikkakin ne luultavasti alkavat maistumaan puulta kolmannen lukukauden kohdalla. Ohittamiseen ei kuitenkaan ole minkäänlaista mahdollisuutta, sillä minipeleistä saatavilla kolikoilla ja kokemuspisteillä parannetaan oman joukkueen kuntoa ja valmistaudutaan seuraaviin tärkeämpiin otteluihin.

Oman tiimin parantelu on luultavasti pelin koukuttavin sisältö. Jokaisella pelaajalla on omat parametrinsa, joihin voi käyttää kokemuspisteitä. Hyökkääjillä tärkeimpinä luonnollisesti potkun voima ja nopeus, maalivahdilla ulottuvuus ja niin päin pois. Taitojen maksimitasot nousevat myös minipelien ohella, joten joukkue ei ehdi kehittyä jalkapallon puolijumaliksi heti pelin alussa.

Tärkeimmässä osassa peliä ovat luonnollisesti ottelut, joista joidenkin häviäminen johtaa Game Over ruutuun, muiden ollessa lähinnä lämmittelyä tulevaa varten. Jokaisella lukukaudella on viisi peliä jotka on pakko voittaa, sekä viimeisenä päivänä käytävä turnaus. Nämä pelit sisältävät useimmiten joitakin erikoisehtoja voittoon, kuten kahden maalin tasoituksen, miinoja pelikentällä tai myrkytetyt pelaajat. Nämä ovat tervetulleita osia peliin, sillä neljän minuutin matsit jotka koostuvat pääosin pelkästä taklailusta sattaisivat muuten alkaa tuntumaan pitkäpiimäiseltä saman toistolta.

Käytännössä jokaisen ottelun voittaa lataamalla voimamittarin täyteen ja pommittamalla palloa erikoispotkuilla vastustajan maaliin. Omat joukkuetoverit ovat idiootteja, mutta niinpä on myös vastustajankin. Maalivahti menee aina samaan hämäykseen (maalinnurkalta syöttö ja laukaus yläkulmaan) eikä taktiikoista tarvitse suuremmin välittää.

En osaa sanoa mistä johtuu se, että ainoastaan Nintendo osaa ottaa kaiken ilon irti Wiimoten liikkeentunnistusominaisuuksista. Tämänkaltainen jalkapallo suorastaan huutaa mukaansa erilaisia kikkoja Wiimotella tehtäväksi. Mutta siitäkin huolimatta, että peli tukee niin Balance Boardia kuin Motion+ lisäpalikkaa, liikkeentunnistuksen käyttö jää laihanlaiseksi. Ne jotka eivät omista Motion+:aa saavat tyytyä ainoastaan erikoispotkujen suorittamiseen ravistelemalla motea, Motionin omistajat saavat sentään syöttää erilaisia asentoja hyväksikäyttäen. Balance Boardia käytetään vain yhdessä minipelissä, tätä ei valitettavasti päästy testaamaan.

Sinänsä kontrolleissa ei ole kuitenkaan mitään vikaa, ovat vain tylsät konsoliin ja aiheeseen liittyen. Pelin pääpuute on oikeastaan sen myyntikulma. Kevythenkisessä jalkapallossa ei riitä moneksikaan tunniksi pelattavaa ainoastaan neljän lukukauden takia, eikä erilaiset minipelit pelasta tilannetta, niiden ollessa ainoastaan tarinapelissä nähtyjen toisintoja. Academy of Champions ei missään mielessä huono peli, mutta toimii pääasiassa nopeana viihteenä tietyssä mielentilassa, sekä alelaaritavarana.