Suomi
Gamereactor
arviot
NHL 2K10

NHL 2K10

2K Sportsin NHL 2K -pelisarja juhlii tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan piikkinä EA:n pelisarjan lihassa. Jättiläisen kaatoon on lähdetty perinteisellä aseistuksella, ja sarjan pelejä aiemmin pelanneet tunnistavat NHL 2K10:n maneerit tutuiksi ja turvallisiksi. Normaalipelejä edullisemmalla hinnalla julkaistu lätkä onkin varsin pätevä vaihtoehto kiekkofanien konsoleihin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

NHL 2K10:n ulkoasun vahvuudet tulevat nopeasti esille televisiolähetyksiä jäljittelevän tyylin myötä, ja kiekkotunnelmassa päästään ainakin hivenen lähemmäksi oikeaa ottelua. Grafiikka on parhaimmillaan pienen välimatkan päästä, sillä pelikatkojen aikana pelaajat ja animaatiot näyttävät välillä melko kankeilta. Ottelutilanteissa animaatiot näyttäisivät soljuvan kuitenkin sujuvasti, ja pelitilanteet näyttävät hyvältä. Jostain syystä kaikkia pelikatkoja ei pysty ohittamaan, vaan pelaajien paikoilleen asettumista oli pakko seurata loppuun asti. Selostustyöskentely on vakaata, vaikka osa tilanteista kaipailisikin monipuolisempia fraaseja.
 
Jääkiekon kaltaisessa nopeatempoisessa pelissä ohjaus näyttelee ratkaisevaa osaa pelituntumassa. NHL 2K10 onnistuu tällä saralla vain osittain. Vaikka ohjaus on monipuolisesti toteutettu ja vaihtoehtoja löytyy niin perinteisten näppäinkontrollien kuin EA:n lätkäpelien tyylisen mailanhallinnan ystäville, tuntuu pelin hallinta ärsyttävän kankealta. Pelaajat tuntuvat kääntyvän rahtilaivan ketteryydellä, ja osa pelaaja-animaatioista keskeyttää hallinnan kokonaan. Esimerkiksi taklaaminen tuntuu välillä turhauttavalta, sillä taklausnappia survottaessa oma pelaaja hakeutuu tarvittaessa vaikka joukkuetoverin kylkeen kyynärpäät edellä. Pelattavuudessa on kuitenkin oma viehätyksensä, sillä maalinteko ei vaadi punakonemaista syöttelykuviota, vaan sektorista vedetyt kiekot uppoavat realistisen tuntuisella prosentilla reppuun.
 
Yksi ärsyttävimmistä piirteistä kankean ohjattuvuuden kylkeen niitattuna on ailahteleva tekoäly. Usein oman häkin soidessa turhautumista aiheuttaa täydellinen hallinnan puutteen tunne. Punalampun syttymistä edeltävässä tilanteessa on ärsyttävää huomata, että maalipaikkoja ei voi enää omilla toimilla estää, sillä tekoäly on surffaillut itsensä ulos tilanteesta. Joukkuepuolustuksen lipsuminen on toki omalla tavallaan todenmukaista, mutta tällä tavalla toteutuvana se ei aina edistä peli-iloa. Tilanne on ikävä myös päälaelleen käännettynä, sillä tekoälyä vastaan maalien mättäminen ei tunnu aina kovinkaan palkitsevalta. Tietyt temput, kuten vanhanaikaisen kiertäminen, avaavat turhan usein tilaa vastustajan maalinsuulle, eikä veskareille jää useinkaan sananvaraa lähietäisyydeltä lauottaessa.
 
Myös maalivahtityöskentely tuottaa harmaita hiuksia vaikka vaikeusasteen nostaisi tappiin. Veskarit tekevät välillä uskomattomia pelastuksia, mutta pääosan ajasta temppuilua hirvittää katsella. Pahimmissa tapauksissa kassarit torjuvat kokonaan väärään suuntaan, tai syöksyvät kiekon ohi näyttävällä sukelluksella. Viiden minuutin erillä pelien maalimäärät nousevat järjestään yli viiden maalin, ja pidempiä pelejä haluavat joutuvat turvautumaan väkisinkin asetuskikkailuun.

Peliasetuksia päästään edelleen säätämään monipuolisesti, mutta esimerkiksi syöttöavustuksen laskemisella ei tuntunut olevan juuri minkäänlaista vaikutusta peliin, sillä lätyt tippuvat huvittavan suurella todennäköisyydellä pelitoverin lapaan vaikka kentän toisesta päästä. Kiekko tuntuu muutenkin tarrautuvan magneetin lailla pelaajien mailoihin, ja tietyissä tilanteissa tuntuu ettei kiekkoa voi ottaa ollenkaan pois. Vedoissa limpun fysiikka tuntuu kuitenkin miellyttävän raskaalta, mikä onkin ollut pelisarjalle ominainen vahvuus jo pidempään.
 
Verkkopeliominaisuudet ovat monipuoliset, ja peli lieneekin jälleen parhaimmillaan hyvässä peliporukassa. Tarjolla on kilpailijan mallin mukaisesti oma verkkoliiga, jossa maksimissaan kuuden pelaajan kentälliset kohtaavat toisia ihmispelaajien miehittämiä joukkueita. Arviohetkellä verkkoliigassa oli valitettavan hiljaista, ja näyttäisi että tällä osastolla NHL 10 olisi jo vienyt pidemmän korren. NHL 2K10 paikkaa osan niistä aukoista, joissa EA:n jäkis jätti toivomisen varaa.

Vaikka olen puolen arvion verran morkannut NHL 2K10:n pelattavuutta, täytyy myöntää pelissä olevan oma viehätyksensä. Ärsyttävistä pikkujutuista huolimatta huomasin nauttivani realistisemmin syntyvistä maaleista, vaikka niiden tehtaileminen tuntuukin välillä kovin arkipäiväiseltä puuhalta. Jälkeen kuitenkin jäädään niin monissa asioissa, että vain yhden lätkäpelin hyllyynsä hankkiville 2K Sportsin peliä on paha suositella edes halvemmalla hintalapulla.

NHL 2K10NHL 2K10NHL 2K10NHL 2K10
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Realistisesti syntyvät maalit, kiekkofysiikka, lätkäfiilis
-
Tökkivä tekoäly, ajoittainen hallinnan puute, uusi valikkosysteemi ei vakuuta loogisuudellaan
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

NHL 2K10Score

NHL 2K10

ARVIO. Kirjoittaja Jukka Moilanen

Vain yhden lätkäpelin hyllyynsä hankkiville 2K Sportsin peliä on paha suositella edes halvemmalla hintalapulla.



Ladataan seuraavaa sisältöä