Ys: Memories of Celceta

Ys -pelisarja ei muutoksen tuulista ole yli 30-vuotisen taipaleensa varrella paljoa piitannut. Myös alun perin Playstation Vitalle julkaistu Ys: Memories of Celceta edustaa pelisarjan sisällä kunniakkaita perinteitä. Hyvään toimintaroolipeliin harvemmin tosin kaivataankaan muuta kuin sujuvaa ja nopeatempoista säilänheiluttelua ja kaikenlaisen tavaran rohmuamista. Nyt Vita-klassikko siirtyy 8 vuotta myöhemmin Playstation 4:lle ilman sen ihmeempiä muutoksia.

Memories of Celceta of sarjan kaanonissa yksi niin sanotuista sivuosista, ja sijoittuu tarinaltaan emosarjan toisen ja kolmannen osan väliin. Pelisarjan sankari, Adol, raahautuu muistinsa menettäneenä Casnanin kaupunkiin. Kymmenen minuuttia ja muutamaa juonenkäännettä myöhemmin homman nimi on selvä - samalla kun Adol etsii muistojaan Celcetan metsistä, Casnanin kenraalikuvernööri pistää matkaan mukaan lisätehtävän, nimittäin koko Celcetan metsien kartoittamisen.

Kartanpiirtäminen ei tietenkään tapahdu kynän ja paperin avulla. Sen sijaan Adol kumppaneineen kulkee halki vaihtuvien maisemien samalla kaiken vastaan tulevan faunan listien. Taso nousee ja panssari paranee, kunnes homma on 20-30 tunnin jälkeen selvä. Pelin tempo on kiltisti sanottuna hektinen. Niin liikkuminen kuin taistelukin on tehty todella nopeatempoiseksi, ja paikasta toiseen liikkuminen hoituu kätevimmin tallennuspisteeltä toiselle "warppaillen". Eteneminen onkin todella viihdyttävää suihkimista paikasta ja luolastosta toiseen. Samalla nopea tempo myös pitää kiinnostusta jatkuvasti yllä, sillä henkeä vedetään vain ja ainoastaan juuri oikeilla hetkillä.

Taistelusysteemi vaikuttaa aluksi yksinkertaiselta, sillä periaatteessa hirviöt kaatuvat vain yhtä nappia hakkaamalla. Sen lisäksi mukana on myös varsin Bayonettalta haiskahtava väistö- ja torjuntasysteemi, jossa oikea-aikaisesta blokista palkitaan hidastuvalla ajalla. Totta kai mukana on myös nopeasti ohjaimesta löytyviä erikoisiskuja, joita kertyy matkan varrella povitaskuun jatkuvasti lisää. Ei monipuolisuus sinänsä yksinkertaiseen taisteluun syvällisyyttä lisää, mutta meno pysyy koko ajan viihdyttävänä yhtä kaikki.

Kuten alussa mainitsin, Playstation 4 -versio ei muuta alkuperäisestä pelistä juuri mitään. Koska jo Vitalla peli oli hyvä paketti, ei suurille muutoksille ollut varmasti edes tarvetta. Yhden asian olisin silti tuonut nykypäivään, nimittäin pelin graafisen ulkoasun. Vita-peli on saanut visuaaliseen loistoonsa vain teräväpiirtopäivityksen, ja lopputuloksena pelin ulkoasu on aivan hirvittävän kamala. Yksinkertaiset polygonit voisi periaatteessa antaa anteeksi, mutta kun pienelle ruudulle tarkoitettuja tekstuureja ja ympäristöjä venytetään 55-tuumaiselle televisioruudulle, alkujärkytys on hirmuinen. Ulkoasuun onneksi tottuu ennen pitkää, mutta ei se siitä silti paremmaksi koskaan muutu.

Onneksi yksi tärkeimmistä asioista on ennallaan, nimittäin pelin kertakaikkisen erinomainen musiikkiraita. Nihon Falcomin peleiltä hyvää musiikkia on tottunut jo odottamaankin, mutta Memories of Celceta on jopa musiikillisesti erinomaisen pelisarjansa sisällä yksi parhaista. Jalka naputtaa ja pää nyökkää mukana ja musiikki myös komppaa nopeatempoista toimintaa erinomaisesti. Tätä kuuntelisi ilman peliäkin.

Karkeasta ulkoasustaan huolimatta Ys: Memories of Celceta on mitä mainioin kesäpeli. Nopeatempoinen taistelu koukuttaa ja aivosoluja tarvitsee käyttää vain juuri tarpeeksi, ilman että päästä nousee savu pohdiskellessa. Jos tällainen yksinkertainen kevytroolipelimäiske kiinnostaa, Vita-versio jäi väliin ja kesässä on pelin kokoinen lovi, kannattaa Memories of Celcetaa harkita, kunhan graafisen loiston unohtaa vaatimuslistaltaan.