Suomi
Gamereactor
arviot
Front Mission Evolved

Front Mission Evolved

Viime vuonna ala-arvoisen G.I. Joe: The Rise of Cobran tuottanut Double Helix Games tarttuu Square Enixin mecha-sarjan puikkoihin Front Mission Evolvedissa. Lopputulos ei ole täysin kelvoton, mutta laadukkaaksi peliä ei erehdy kehumaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

1990-luvun puolivälissä alkunsa saanut Front Mission -sarja tunnetaan parhaiten Japanissa, mutta on sarjasta yksi osa aiemmin löytänyt tiensä myös Eurooppaan. Pelit ovat keskittyneet vuoropohjaiseen, taktiseen roolipelaamiseen muokattavilla wanzer-taisteluroboteilla. Front Mission Evolved on pelimekaniikaltaan täysin toista maata, sillä kehitysvastuun siirryttyä amerikkalaisstudiolle on myös lajityypiksi valikoitunut varsin länsimainen räiskintä. Peli muistuttaakin pelimekaniikaltaan alkuperäisen Xboxin MechAssault -sarjaa.

Vuosi on 2171. Ihmiskunta on aloittanut lähiavaruuden asuttamisen maasta kiertoradalle kohoavien avaruushissien avulla. Orbitaaliset rajakiistat kuitenkin kärjistyvät, kun tuntematon terroristiryhmä tuhoaa amerikkalaishissin New Yorkissa. Iskussa myös kaupunki kärsii pahoja vaurioita, ja lähistöllä wanzerien parissa puuhaileva nuori mekaanikko Dylan Ramsey tempautuu kuin sattumalta mukaan suurvaltojen sotaan.

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin tehtävien aikana nähtävillä lyhyillä välinäytöksillä ja tehtävien välillä briiffauksilla, mutta pelin rattaat kitkuttavat eteenpäin liian hitaasti innostaakseen selvittämään konfliktin taustat. Osasyynä on myös kömpelö tehtävärakenne, joka edustaa kaikkein yksinkertaisinta, usein tahallisesti pitkitettyä, toimintapeli-designia. Pelaaja runnoo tiensä läpi palikkamaisten kaupunkimaisemien ja mitäänsanomattomien vihollistukikohtien kukistaen vihollisaallon toisensa perään. Suurta vaihtelua ei toiminnassa ole, vaikka välillä jalkaudutaan wanzerin puikoista tai tulitetaan vihollisia lentokoneesta käsin.

Tehtävät päättyvät yleensä pomovastustajaan. Siinä missä perusviholliset eivät kovin suurta vastusta anna, pomovastusten korkea kestävyys pakottaa pelaajan miettimään, miten aseitaan käyttää. Wanzer voi kantaa kahta käsissä pidettävää asetta ja kahta raskasta raketinheitintä olkapäillä. Kaikkia aseita käytetään eri näppäimillä. Konekiväärit ylikuumenevat jatkuvassa käytössä, kun taas raketteja on yleensä määrällisesti rajoitetummin. Kun samalla pyrkii väistelemään vastustajan heittämiä rakettiryöppyjä ja pyörimään tämän ympärillä rakettirepulla, on peli hektisimmillään. Tunnelmaa vain syö se, että taistelut venyvät aivan liian pitkiksi, eikä pelaaja ikinä ole varsinaisessa kuolemanvaarassa energiapakettien ilmestyessä aina uudelleen poimittaviksi.

Tämä on mainos:

Muistutuksena sarjan taktisista juurista pelaajalle annetaan tehtävien välillä mahdollisuus muokata omaa taistelurobottiaan. Osia ostetaan tehtävistä ansaituilla rahoilla, ja uusilla jaloilla, käsillä, rungoilla sekä aseilla on kaikilla vaikutuksensa wanzerin kokonaissuorituskykyyn. Ominaisuus antaa pelille syvyyttä, mutta tiukat teho- ja painorajoitukset vesittävät vapaan muokkauksen hauskuuden. Myöhemmin mukaan tulee myös tehtäviä, jotka pakottavat käyttämään tietynlaisia kokoonpanoja - esimerkiksi hämähäkkijalkoja tai veden päällä kulkevia rakenteita. Samalla pelaajan mahdollisuus vaikuttaa omaan aseistukseensa supistuu, kun pakotteiden tuoma lisäpaino estää tehokkaampien aseiden asentamisen.

Suoraviivaiselta toimintapeliltä odottaisi vähintään blockbuster-leffan kaltaista tehostetykitystä, mutta Front Mission Evolved on teknisestikin vaatimaton peli. Grafiikka on kauttaaltaan rumaa, mitä alleviivaavat kehnot tekstuurit, palikkamaiset robotit ja hirvittävä sumennustehosteen ylikäyttö. Itse asiassa jo vuonna 2002 MechAssault hoiti rakettihipan vakuuttavammin; Xbox-pelissä raketit jättivät ammottavia lommoja pilvenpiirtäjien kylkiin ja jopa kokonaisten kaupunkien luhistaminen maan tasalle oli mahdollista. Front Mission Evolvedissa ympäristö ei juuri reagoi massiivisten sotakoneiden melskeeseen. Ainoa siistimpi jippo on mahdollisuus hidastaa aikaa hetkellisesti tiukimpien pomovastusten kellistämiseksi.

Äänet onneksi ovat hieman paremmalla tolalla, ja aseiden pauke ja isojen koneiden tömistely pistää subwooferiin mukavasti värinää. Audiovisuaalisen puolen selvästi asiallisinta antia on Garry Schymanin (Bioshock) säveltämä orkestraalinen musiikki, mutta edes se ei ole niin omaperäistä tai mieleenpainuvaa, että se tekisi presentaatiosta kiinnostavaa. Selvästi vanhentunut pelimoottori ja lähikuvien irvokkaat hahmot jättävät Front Mission Evolvedin harmillisen kauas Double Helix Gamesin tavoittelemasta "Hollywood-tasosta".

Olisi pelillä periaatteessa yksi valtti hihassaan. Nettimoninpeli saattaa puraista kovimpia mecha-faneja, jos vain sopivan peliseurueen saa kokoon. Lupauksia herättävästi nettimatseihin voi rakentaa omat wanzerit, mutta julkisissa peleissä aloittelijan kynnys on turhauttavan kova. Paremmilla varusteilla jyräävät veteraanit eivät anna minkäänlaisia mahdollisuuksia perusosia käyttäville keltanokille. Jatkuva turpiin ottaminen tarkoittaa sitä, että kokemuspisteitä ja parempia osia ei liiemmälti palkinnoksi heru ja matka huipputasolle vaikuttaa tuskallisen pitkältä.

Tämä on mainos:

Laiskanpulskea suunnittelu onkin Front Mission Evolvedin perisynti. Vaikka pelimekaniikka ei sinällään ole rikki, ei pitkäpiimäinen rymistely erotu millään saralla edukseen. Peli tuntuu liian usein tylsällä täytteellä venytetyltä.

Esimerkiksi yksinpelikampanjan ajoittaiset jalkamiehenä taistelut ovat umpisurkeaa räpellystä ylikestävien vihollisten ja tehottomien aseiden kanssa. Mukana ei ole nykyaikaista suojautumismahdollisuutta, eikä omaan nahkaan tulevia kuteja aina edes huomaa ennen kuin kaveri kupsahtaa turpeeseen. Toisaalta mecha-räiskintään ei liity yhtä monipuolista muokattavuutta kuin Armored Core 4:ssä eikä yhtä syvää nettipeliä kuin (nyt jo suljettussa) Chromehoundsissa.

Viimeinen niitti ovat staattiset, lineaariset ympäristöt, jotka näyttävät olevan teknisesti melkein kymmenen vuotta aikaansa jäljessä. Front Mission Evolved ei yksinkertaisesti tavoita isojen taistelurobottien vaatimaa mahtipontisuutta, mikä jättää viihdearvon vähäiseksi.

Front Mission EvolvedFront Mission EvolvedFront Mission EvolvedFront Mission Evolved
03 Gamereactor Suomi
3 / 10
+
Parhaimmillaan hektistä rymistelyä, wanzereita voi muokata, kohtuullinen äänimaailma
-
Umpisurkeat jalkailuosuudet, heikko grafiikka, staattinen ympäristö, ponneton juoni, epätasapainoinen nettipeli, liikaa pitkitettyä täytesisältöä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Front Mission EvolvedScore

Front Mission Evolved

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Vuoropohjaisista, taktiikkapainotteisista mecha-roolipeleistä koostuva Front Mission -sarja laajentuu suoraviivaisella räiskinnällä.



Ladataan seuraavaa sisältöä