Gamereactor Close White
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
Gamereactor Suomi
arviot
Sonic Colours

Sonic Colours

Moni on jo hylännyt toivon Segan luottomaskotin loistavasta paluusta, mutta Wiin Sonic Colours on askel oikeaan suuntaan.

Facebook
TwitterReddit

Kauan, kauan sitten Sonic oli cool. Segan sininen siili oli virtaviivainen viihdedynamo ja kaikkea sitä, mitä Nintendon Mario ei ollut: nopea, kopea ja täynnä asennetta. Sonic vilisti läpi kenttien, joissa oli joka käänteessä hyppyjä ja silmukoita, ja muisti aina lopuksi vilkaista pelaajaa tietävästi.

Varhaisten päivien jälkeen lähes jokainen arvio Sonicin seikkailuista on alkanut identtisesti. Sega on luvattut yhä uudelleen, että se on keksinyt siilin uudelleen ja tehnyt sen, mitä laadun palauttamiseksi on tarvittu. Tulokset ovat olleet aina huonoja, ja fanit ovat joutuneet sietämään sietämättömiä sivuhahmoja, hirveitä minipelejä ja kauhistuttavia kikkoja.

Sonic Colours on mukava poikkeus kaavaan heti alusta lähtien. Se ei ole seikkailu, joka ottaa itsensä liian vakavasti, mutta kunnioittaa silti alkuperäisiä pelejä. Tuttuun tapaan Dr. Eggman on kaiken keskipisteessä. Tällä kertaa pahis on keksinyt rakentaa galaksin suurimman huvipuiston, joka levittäytyy useille temaattisesti erilaisille planeetoille. Hurja rakennusprojekti paljastuu kuitenkin juoneksi kidnapata planeettojen alkuperäiset asukit wispit, eikä Sonic tietenkään voi olla aloillaan ja seurata sivusta vääryyksiä.

Tarina on hyvä osoitus siitä, että Sega on tehnyt oikeita ratkaisuja, ja pelin alku on osoitus siitä, että Sega myös tietää kuinka Sonic-pelin tulisi toimia. Pelaaja heitetään välittömästi villiin hyppyjen ja silmukoiden pyörteeseen. Se ei ole vain yllättävä ja mahtava tapa aloittaa peli, mutta myös esimakua pelistä kokonaisuudessaan.

Vauhti tempaa mukaansa jo ensimmäisistä varsinaista kentistä, kuten tekee myös yksinkertainen ohjaus. Sonicia ei enää ohjata pelkällä suuntaohjaimella ja A-napilla, mutta ohjaus on säilytetty intuitiivisena. Pelissä on käytössä automatisoituja temppuja, jotka saavat Sonicin syöksymään kohti lähintä vihollista A-nappia painamalla. Riittävästi kultaisia sormuksia kerättyään siilille voi myös antaa turbovauhtia B-napilla, mikä on usein hyödyllistä aarteita metsästäessä.

Yksinkertaisuus on osin myös sen ansiota, että kehittäjät ovat pitäneet valtaosan pelistä perinteisessä sivusta kuvatussa 2D-vinkkelissä. Samalla se tuntuu antaneen Segalle enemmän aikaa keskittyä muutamiin kolmiulotteisiin ympäristöihin, jotka nousevatkin Sonicin parhaimpien 3D-hetkien joukkoon.

Kehittäjät tuntuvat onnistuneen manuaalisen ja automaattisen ohjausmekaniikan yhdistämisessä, mikä oli iso osa jo sarjan varhaisten osien viihdyttävyyttä. Pohjimmiltaan pelaajan ei tarvitse tehdä kovinkaan paljon pelin ohjaamiseksi, mutta jokaisen kentän päätteeksi olonsa tuntee huippuluokan tasohyppelijäksi.

Wispien lisäys pelimekaniikkaan saattaa kuulostaa jälleen yhdeltä turhanpäiväiseltä kikalta, mutta se ei ole lainkaan niin huono idea kuin Sonic Unleashedin ihmissusiosuudet tai Sonic and the Black Knightin miekkailu. Sen sijaan se tuo jotain merkityksellistä kokonaisuuteen.

Wispien värienergia, jonka perässä myös Dr. Eggman on, antaa Sonicille erilaisia lisäkykyjä pelin edetessä. Esimerkiksi keltainen wisp muuttaa Sonicin poraksi, joka voi porautua tietyissä paikoissa aarteen luokse, kun taas oranssi tekee Sonicista raketin, joka voi nousta uusiin korkeuksiin.

Yhteensä pelissä on kahdeksan erilaista wispiä, mikä avaa uusia mahdollisuuksia kenttäsuunnittelulle. Pelaaja voi palata edellisiin kenttiin saatuaan uuden wisp-kyvyn ja löytää aarteita, joita ei ensimmäisellä pelikerralla ollut mahdollista saada. Se onkin mukava lisä - erityisesti siksi, ettei se hidasta pelin tempoa.

Sega on myös lisännyt mahdollisuuden kaksinpeliin Eggmanin Sonic Simulatorissa. Pelimuoto ei kuitenkaan nouse pelin parhaimpiin puoliin, sillä sen kentät ovat liian yksinkertaisia ja tylsiä sekä vaativat sellaista ohjaustarkkuutta, jota peli ei tarjoa. Aluksi pelattavissa on kymmenen kenttää, ja kiinnostuneet voivat avata lisää keräämällä erityisiä tähtiä pääpelissä.

Sonic Colours nousee positiiviseksi yllätykseksi, sillä Sonic Team näyttää viimein käsittäneen, mitä modernin Sonic-pelin tekeminen vaatii. Lisäksi minusta tuntuu, että ensimmäistä kertaa kehittäjät ovat kyenneet lisäämään peruskaavaan jotain, joka ei jää vain päälle liimatun tai turhan tuntuiseksi.

Valitettavasti ohjaus kaipaisi jonkin verran lisätarkkuutta, mikä tuottaa turhautumista, kun vauhti vaihtuu tasohyppelyyn. Toinen heikkous on kenttäsuunnittelun vaihteleva laatu. Joka kerta, kun on pelannut pari loistavaa kenttää, vastaan tulee yksi, joka tuntuu jatkuvalta kuoleman loukulta.

Kokonaisuutena Sonic Colours on ehdottomasti paras uusi Sonic-peli pitkään aikaan, ja se tarjoaa kaunista grafiikkaa, runsaasti vauhtia ja hienoja ideoita. Kerrankin Sega täytää lupauksensa pelistä, joka ei ole häpeäksi sinisen siilin perinnölle.

[Käännös: Kimmo Pukkila]

Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
Sonic Colours
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Wispit ovat kiva lisä, paljon salaisuuksia, klassista Sonic-pelaamista
-
Ohjaus on lievästi epätarkka, kenttäsuunnittelun taso vaihtelee
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score