Suomi
arviot
A Monster's Expedition

A Monster's Expedition

Pienen monsterin pölkkypulmat nostavat hymyn huulille, ja laittavat aivosolut liikkeelle

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Monstereiden näkökulmasta ihmisten museot ovat mitä kummallisimpia laitoksia. Ne säilyttävät huimasti esineistöä, mutta mihinkään ei saa koskea, ja kaikki on tungettu väkisin pieneen tilaan. Monstereiden museoissa taas satsataan koskemisystävällisiin tiloihin ja avaruuteen. Näyttelytiloina toimivat metsäiset saarikeskukset, joiden uutuusnäyttely kertoo ihmisten eriskummallisesta elämästä. Pelaaja ottaa ohjattavakseen uteliaan, pikkuisen monsterin ja suuntaa tutustumaan näyttelyn ihmeisiin.

Draknekin aiempaan tuotantoon tutustuneet tunnistavat välittömästi tietonälkäisen monsterin. Se nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 pelissä A Good Snowman is Hard to Build, jossa pikkuinen tutustui lumiukkojen kasaamisen saloihin. Pelissä edettiin pulmasta toiseen pyörittelemällä lumipalloja ruudukosta koostuvalla alueella siten, että lopputuloksena pallot piti saada pyöräytettyä suurimmasta pienimpään täydelliseksi lumiukoksi.

A Monster's ExpeditionA Monster's Expedition

A Monster's Expedition jalostaa samaa ideaa. Nyt lumipallojen sijaan pyöritellään pölkkyjä, mikä monipuolistaa pulmailua huomattavasti. Siinä missä lumipallo pyörii aina kaikkiin suuntiin samanlaisena pallona, pölkkyä voi pyörittää kahdella tavalla. Makaavaa pölkkyä leveyssuunnassa työntämällä se lähtee rullaamaan, kunnes vastaan tulee seinä. Kapeasta kärjestä pukkaamalla pölkky liikkuu yhden ruudun eteenpäin. Isot pölkyt vain nytkähtelevät eteenpäin muuttamatta asentoaan, kun taas pikkuruiset pölkyt pomppivat pukkauksen voimasta seisonta- ja makuuasentojen välillä.

Pökkimisellä on tarkoitus rakentaa pölkyistä saarien välisiä siltoja, jotta hellyttävä monsteri pääsee etenemään vuorovaikutteisessa museossa. Minkäänlaisia tutoriaaleja ei ole, vaan pölkkyjen liikkeiden arvoitukset on itse selvitettävä yrityksen ja erehdyksen kautta. Yllä mainittua peruslogiikkaa tarvitaan koko ajan, mutta oppimisanturit kannattaa pitää koko ajan pitkällä. Kokeilemista ei tarvitse pelätä, koska jokaisen saaren, eli pulman, pystyy resetoimaan nopeasti nappia painamalla.

Pulmien ratkomiseen riittävät pelkät nuolinäppäimet, sillä pölkkyä päin astuminen työntää sitä, joten kontrollien ihmettelyn sijaan voi heti alusta lähtien keskittyä pulmien pohtimiseen. A Monster's Expedition on niin helposti lähestyttävä, että se sopii täydellisesti ensimmäiseksi pulmapeliksi, jos genre ei ole muuten tuttu. Tätä tukee saarten pohjaratkaisuna toimivien ruudukkojen minimalistisen ihastuttava selkeys, jossa jalkapallosta tutulla tavalla linjoja merkitään ruohikon erisävyisillä väreillä. Tyyli on samaan aikaan rauhoittava ja informatiivisesti selkeä.

A Monster's Expedition

Pulmapelinä monsterin tutkimusmatkailua voi suositella melkein varauksetta, mutta sen sisäinen logiikka pölkkyjen toimintaan on toisinaan ristiriitainen. Monissa tilanteissa fysiikan laeilla pääsee pitkälle, mutta välillä ratkaisut ovat hokkuspokkustelua. Esimerkiksi jos tiputtaa kaksi pölkkyä samaan kohtaan veteen, tyhjästä ilmestyy ne yhteen solmiva maaginen naru. Lopputuloksena on liikuteltava lautta, jolla pääsee eteenpäin.

Ratkaisua voidaan selittää monsterimaailman poikkeavalla fysiikalla, mutta pulmapelin kontekstissa se ei ole riittävä perustelu. Peliä pelaavat monstereiden sijaan ihmiset, jotka olettavat fysiikkapohjaisen logiikan noudattelevan ihmisten maailman logiikkaa. Tästä syystä muutamat hokkuspokkusteluun perustuvat ratkaisut latistavat oivaltamisen riemua.

Pulmien päämääränä siintää näyttelyn uloskäynti, jota ennen pieni monsteri ehtii tutustua kymmeniin näyttelyesineisiin, joita tulee vastaan muutaman saaren välein. Näyttelyesineiden plakaatteja päin kävelemällä pääsee lukemaan muutaman virkkeen näyttelyn kuratoineiden monstereiden laatimia tulkintoja ihmisten historiasta. Parhaimmillaan teksti on sadunomaisen lämmintä ja oivaltavaa kuin Nalle Puh -tarinassa.

A Monster's Expedition

Näyttelyesineeksi kelpuutetut jääpalat kielivät monstereiden mukaan statussymbolista, jolla kelpaa rehvastella kesäisin. Älyttömän iso kasa kolikoita on arvoltaan yksi pikkuinen kahvi, mikä kertoo, etteivät ihmiset ymmärtäneet mitään rahasta, matematiikasta tai kummastakaan. Tekstit sekä hymyilyttävät mukavasti että saavat miettimään ihmiskunnan hupsua turhamaisuutta.

Lämminhenkinen ajatustenherättely sopii täydellisesti pölkyn pyörittelyn kiireettömään rytmiin, jonka juurakkona on erinomainen äänisuunnittelu. Ruohikolla pyörivät pölkyt kuulostavat pehmeästi kahisevilta, pulleilta lakanoilta ja terävien rysähdysten sijaan puut kaatuvat pehmeästi tömähdellen. Toisinaan onnistuneet pölkkypyörähdykset päästävät ilmoille harmonisia kitaramelodioita samalla, kun ympäröivä meri pitää yllä maailman letkeintä rytmiä unohtamatta hiljaisuuden merkitystä.

Mittarilla, jossa pulmapeliklassikko Portal edustaa kylmää metallisuutta, A Monster's Expedition on vastakkaisessa päädyssä itse majesteettinen lempeys. Se onkin ennen kaikkea täydellinen rauhoittumispeli syksyn hiljaisiin iltoihin. A Monster's Expedition sopii täydellisesti aloitteleville pulmapelaajille, mutta sisältää kahdella tavalla pyörivien pölkkyjen ansiosta uusia oivalluksia myös kaikkein kokeneimmille.

A Monster's Expedition
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Aloittelijaystävällinen mutta monipuolinen, oivalluksia ihmisyydestä, rento ja harmoninen, täydellinen rauhoittumispeli
-
Osassa pulmista logiikkaa uhmaavia ratkaisuja
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä


Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.