Amnesia: Rebirth

Harvalla indie-kauhuilulla on yhtä hyvä maine kuin Amnesialla. Sarja on kauhistuttanut pelaajia nyt jo vuosikymmenen ajan, ja jokainen osa on saanut melko hyvän vastaanoton niin kriitikoilta kuin pelaajiltakin. Nyt julkaistu uusi Amnesia: Rebirth kuuluu sarjan parhaimpien pelien joukkoon.

Rebirth alkaa varsin dramaattisesti. Pelaajan lentokone syöksyy alas Algerian polttavalle aavikolle, ja romun tutkimisen jälkeen käy ilmi, ettei ketään ole missään. On pelaajan tehtävänä lähteä etsimään kadonneita matkustajia, ja selvittää onnettomuuspaikan karmeat mysteerit. Pelaaja asettuu tutkija Tasi Trianonin saappaisiin, joka on osittain menettänyt muistinsa onnettomuuden seurauksena. Toisin sanoen pelin edetessä myös pelaajan oma menneisyys avautuu.

Amnesia: Rebirth erottuu muista nykyajan kauhupeleistä monipuolisuutensa ansiosta. Pelissä vieraillaan kuumilla aavikoilla, maanalaisissa laboratorioissa ja monissa muissa vastaavissa oudoissa paikoissa. Seurauksena pelaaminen tuntuu tuoreelta todistaen samalla, ettei ole pakko sijoittaa tapahtumia kliseisiin maisemiin pelon lietsomiseksi.

Aiempien Amnesioiden malliin pelaajan mielenterveys alkaa rapautua, jos viettää pimeydessä liikaa aikaa. Melko iso osuus Rebirthista vietetään mustuneilla käytävillä ja luolissa, joten pimeydessä kulutetaan runsaasti peliaikaa. Päähenkilön tuntema kauhu välittyy kyllä hyvin pelaajalle asti. Kun pimeäaika kasvaa, ruudulla alkaa vilistä alati enemmän aavemaisia kuvia, ja korvissa kuuluu epämiellyttäviä ääniä. Joskus kuulostaa siltä kuin omissa korvissa olisi hattaraa, ja tunnelma on fyysisesti epämiellyttävä.

Pimeydessä selvitäkseen on pidettävä huoli, että mukana on riittävästi tulitikkuja ja sytytysnestettä. Tulitikun tai lyhdyn sytyttäminen valaisee edessä olevan tien hetkeksi. Tätä iloa ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa, joten niiden käytön hetki on valittava tarkasti. Melkoisen iso osuus peliajastani meni siihen, että haahuilin pimeydessä tietämättä, mihin oikeastaan pitäisi mennä. Suuntavaiston menetys saa pelaajan tuntemaan itsensä haavoittuvaiseksi, ja juuri se on Rebirthin pelottavin osuus.

Takaa-ajokohtaukset ovat nekin pelottavia. Pelin jälkipuoliskolla pelaaja huomaa, ettei olekaan aina varjoissa yksin. On siis paettava varsin pahan näköisten elikoiden kynsistä. Näissä osioissa säntäillään pimeässä varsin klaustrofobisissa tunnelmissa. Syke nousee sohvalla istujallakin. Kuolemisesta saisi olla enemmän haittaa, sillä nyt ruutu vain välähtää muutaman kerran ja lataa aiemman tallennuspisteen. Jonkinlainen rangaistuksen tunne olisi ollut omiaan luomaan enemmän paniikintunnetta.

Kauhunhetkien ohella mukana on maailman tutkimista ja pulmien ratkomista. Noin yleensä pulmat on suunniteltu älykkäästi, ja niitä tulee vastaan juuri sen verran usein, että ne tuovat pelaamiseen mukavaa vaihtelua. Ratkaisu ei kuitenkaan ole aina täysin ilmiselvä, ja varsin usein pulman kanssa joutuu painimaan hyvän tovin. Moinen on katsottava hyväksi asiaksi, koska pulman ratkominen vaatii keskittymistä.

Tarinan loppuun pääsee 6-8 tunnissa, mikä on varsin paljon lineaariselta kauhupeliltä. Olisi ollut hienoa, jos mukana olisi ollut mahdollisuus pelata eri chaptereita uudestaan haluamallaan tavalla. Näin esimerkiksi kaikkien kerättävien tavaroiden etsiminen olisi ollut helpompaa, ja kannustanut lähtemään uudelle kierrokselle. Löydettävien tarinaa selventävien paperinpalojen ohi on helppo juosta pimeydessä. Tallennusjärjestelmä ei ole selkeä. Mukana ei ole hyvää tapaa tallentaa muiden pelien malliin, vaan ajan kanssa valikkoon kertyy epämääräinen kasa automaattisia tallennustiedostoja.

Rebirthin aikana en muista kohdanneeni bugeja, mutta yksi merkittävä tekninen ongelma tuli vastaan. Noin puolivälissä latasin vanhan tallennustiedoston uudelleen. Se oli kuitenkin korruptoitunut, joten jouduin pelaamaan kolme aiempaa aluetta uudelleen, jotta pääsin jälleen siihen pisteeseen, mihin pelini oli jäänyt. Onneksi näin tapahtui vain kerran. Tapahtuma jätti silti epämiellyttävän epävarmuuden tunteen koko loppupelin ajaksi.

Kokonaisuutena pidin ajastani Amnesia: Rebirthin parissa. Kauhua luodaan juuri oikeilla tavoilla nähdyn ja kuullun avulla, pulmat on tehty hyvin ja pelin rytmitys on onnistunut. Kuolema saisi kuitenkin tuntua enemmän rangaistukselta, ja mukana pitäisi olla mahdollisuus palata aiempiin chaptereihin niin halutessaan. Jos siis haussa on kauhupeliä nyt lokakuun Halloweenin alla, kannattaa uusi Amnesia pitää mielessä.