Yoostar 2: In the Movies

En ole kyseisen peligenren ylin ystävä, mutta Yoostar 2:n idea on poikkeuksellisen epäilyttävä. Tarkoituksena on esittää lyhyitä leffa- ja televisiosarjahistorian tunnettuja kohtauksia kameran edessä kekkaloiden. Paperilla homma toimii niin, että kohtauksen valittuaan pelaajan asettuvat paikoillensa kameran eteen, lausuvat karaoketyyliin omat vuorosanansa ja lopuksi peli antaa nauhoitetun session yhteydessä arvosanan suorituksesta.

Tämä siis teoriassa. Jos pöljästä ideasta pääsee yli, viimeistään tekniset ongelmat tuhoavat viimeisetkin rippeet peli-ilosta. Valikot tahmaavat sekä selailussa ja videopätkien latailussa tehden pelaamisesta työlästä. Jokaista klippiä ennen kamera (testattu PS Eye:lla) pitää kalibroida uudelleen poistumalla kuvasta. Sen jälkeen koko revohkalla on viitisen sekuntia aikaa hypätä kuvaan ja asettua paikoilleen siluettikuvien mukaisesti. Jos tämä ei olisi jo tarpeeksi, oikean paikan löytäminen kuvasta on tuskaista, ja vaatii yleensä kameran virittelyä tuon viiden sekunnin aikana. Oppiipahan ainakin miksi leffastudioiden tiimiin kuuluu kameramies eikä pelkkä kolmijalka. Peliä koskevat myös perinteiset kamerapelien ongelmat täydellisen valaistuksen ja riittävän pelitilan löytämisessä.

Huippupisteet saa parhaiten paapattamalla, sillä peli ei tunnista sanoja tai lauseita, ainoastaan puherytmin. Lisähauskuutena mikki poimii herkästi kaikki kolahdukset ja muiden mutinat huoneesta suorituksen sotkien.

Teknisesti kelvoton ja teemallisesti epäilyttävä uusnarsistiselle youtube-sukupolvelle klikkausten heruttamista varten tehty tekele ei lämmitä millään tasolla. Vaikka klippejä löytyy niin vanhoista klassikoista (Kummisetä, Forrest Gump) kuin uusistakin, toteutus ontuu kaikilla tasoilla. Miksi kaveriporukan illanvieton yksi vaihe pitää vääntää peliformaattiin, en ymmärrä.