Suomi
Gamereactor
arviot
Jet Kave Adventure

Jet Kave Adventure

Se mikä toimi silloin joskus, ei välttämättä toimi enää nykyään

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Erityisesti 90-luvulla kovassa kysynnässä olleet sivuttain rullaavat seikkailut ovat viime aikoina pitkälti kadonneet pelitarjonnasta. Lääkettä tähän vajeeseen tarjoilee 7Levelsin Jet Kave Adventure, jonka pelimekaniikat nojaavat jopa liiaksikin klassiseen pelityylilajiin.

Jo pelkkä Jet Kave Adventuren lähtökohta pitää huolen siitä, ettei peliä ole tarkoitus ottaa liian tosissaan. Aikana, jolloin ihmiset ja dinosaurukset elivät samaan aikaan maapallolla ihmisasukkaiden leiristä kengitään yksi asukki pihalle. Tämä onneton hylkiö törmää planeetalle tipahtaneeseen avaruusolioon ja tämän hajonneeseen alukseen. Luolamies saa käteensä rakettirepun aluksen romujen keskeltä ja päättää selvittää, mistä kummasta oikein on kyse.

Pelaaja hyppää luolamiehen saappaisiin ohjaten tätä lähinnä vasemmalta oikealle sivunäkymästä vaaroja vältellen. Tasojen edetessä hahmo oppii muun muassa hyppimään, konttaamaan ja jopa tekemään pyrähdyksiä rakettirepun avulla. Vastaantulevat viholliset muodostuvat lähinnä esiaikaisista jättimäisistä ötököistä, muista luolamiehistä ja jurakauden liskoista. Näitä vastuksia pistetään kylmäksi joko nuijalla iskien tai kiviä lingoten.

Jet Kave AdventureJet Kave AdventureJet Kave Adventure
Jet Kave AdventureJet Kave AdventureJet Kave Adventure

Pelkän etenemisen lisäksi Jet Kave Adventuren tasot ovat pullollaan simpukan kuoria. Näitä kuoria on enemmän ja vähemmän piilotettu ympäri tasoja, ja ne toimivat pelissä valuuttana. Kuorien etsiminen ja kerääminen ei siis ole pakollista, mutta niitä voi vaihtaa tasojen välissä erilaisiin avustuksiin, kuten pidempään nuijaan, suurempaan rakettirepun bensatankkiin, useampiin elämiin ja niin edelleen. Avustukset tulevat tarpeeseen, sillä pelin vaikeustaso nousee nopeasti.

Päällisin puolin pelissä on siis kaikki palaset klassiseen tasoloikkaseikkailuun. Harmillisesti kuitenkin tekijät ovat jumahtaneet hiukan liiaksikin ysäriretroiluun ajatellen, että se, mikä oli uutta ja mullistavaa silloin joskus toimisi yhtä hyvin vielä tänäkin päivänä. Jet Kave Adventure on nimittäin pelimekaniikoiltaan jäykkä kuin rautakanki. Hahmon toiminnat ovat automaattisia tapahtumaketjuja, jotka seuraavat etukäteen määriteltyjä liikeratoja ja ajoituksia. Esimerkiksi ponnahduslautoina toimivilta kukilta hyppääminen heittää aina hahmoa tietyn verran ylös ja eteenpäin välittämättä siitä, kuinka kovaa ja missä kulmassa kukalle alun perin tuli. Työnnettävät kivenjärkäleet siirretään nappia painamalla, jolloin ne siirtyvät aina tasan saman verran. Tippukiviluolan kivet aktivoituvat hahmon ollessa tietyn matkan päästä niistä, ja tulevat kaikki alas samaa hidasta vauhtia koosta tai muodosta riippumatta.

Peliin ei ole lisätty ollenkaan nykypeleihin oleellisena kuuluvaa fysiikkapohjaista dynamiikkaa, joka sattumanvaraisuuden kautta loisi eloisuutta kokonaisuuteen. Nyt Jet Kave Adventure tuntuu pelillisesti todella kylmän mekaaniselta ja jäykältä. Jopa normaalipelistä poikkeavat välitehtävät ja pomotaistot kärsivät tökeröstä ohjattavuudesta, vaikka ne muuten piristäisivätkin pelillistä antia. Esimerkkinä taistelu kahta luolamiestä vastaan herättää lähinnä kummastusta. Pelaaja voi hutkia vastustajia nuijalla sen minkä jaksaa, moisen kuitenkaan tekemättä vahinkoa. Ideana on väistellä heitettyjä ja tippuvia kiviä odotellen vihollisen pökertymistä jostain tuntemattomasta syystä heittelyn päätteeksi. Tämän jälkeen nuijan iskut tekevät vahinkoa hetkellisesti vihollisen ollessa pökertyneenä.

Jet Kave AdventureJet Kave AdventureJet Kave Adventure

Jet Kave Adventure on graafisesti varsin onnistunut. Ilme on kauttaaltaan miellyttävän värikylläinen ja juuri sopivan pirteä tasoloikkaan. Taustat hyödyntävät parallaksiefektiä luoden syvyyttä kuvaan, ja pienillä yksityiskohdilla on onnistuttu välttämään tyhjyyden tunne kentissä. Huolella toteutetut hahmot kärsivät ainoastaan rajallisesta animaatiosta ja mekaanisesta liikkuvuudesta.

Pelin varsin geneeriset ääniefektit eivät juuri tee vaikutusta. Kiinnitän pelin äänimaailmassa huomiota kuitenkin sen musiikkiin. Hyväntuuliset ja reippaat rallit istuvat kivasti vauhdikkaaseen menoon, ja tekevät pelaamisesta aavistuksen verran mukavampaa.

Arvostan 7Levelsin yritystä pitää retrohenkeä yllä. Jet Kave Adventuren värikäs grafiikka, pöhkö teema ja monipuolinen seikkailu puoltavat kohti kunnon klassista tasoloikkaa. Sitä kuitenkin huomaa kaipaavansa soppaan nykypäivän mausteita, jotta pelattavuuskin olisi nautittavalla tasolla. Itselleni se on varsin merkittävä ominaisuus pelissä kuin pelissä.

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta
Jet Kave AdventureJet Kave AdventureJet Kave Adventure
Jet Kave AdventureJet Kave AdventureJet Kave Adventure
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Nätti grafiikka, monipuolista menoa
-
Tönkkö pelimekaniikka, ei fysiikkaa, jäykän mekaaninen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä


Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.