Super Mario 3D World + Bowser's Fury

Nintendon jokaisella konsolilla tulee olla ainakin yksi niin sanottu perinteinen Mario-peli, ja myyntiensä osalta epäonnistuneella Wii U -konsolilla se oli Super Mario 3D World. Nyt vuonna 2013 julkaistu peli saapuu tuunattuna uudelle Nintendo Switchille, ja mukana on kokonaan erillinen lisäosa Bowser's Fury. Ostamista voi suositella varsinkin siinä tapauksessa, että se Wii U -versio jäi aikoinaan väliin.

Super Mario 3D World on valinnut kertoa tarinansa kokonaan ilman dialogia, koska pelkkä ilmeikäs kuvallinen ilmaisu riittää. Marion arkkivihollinen Bowser on vanginnut pieniin pulloihin joukon keijun näköisiä olioita, ja näitä on sitten lähdettävä pelastamaan. Siinäpä se tarina sitten onkin, mutta toivottavasti kukaan ei enempää Mario-peliltä odottanutkaan.

Super Mario 3D Worldilla on kaksi omaa juttua. Se toinen on kellona mukaan poimittava power-up-kyky muuttua kissaksi. Kynsillä pahiksien lyömisen ohella Mario pystyy kiipeämään seiniä pitkin rajatun ajan, mikä onkin erittäin hyödyllistä suurimmassa osassa pelattavia kenttiä. Se toinen oma juttu on enimmillään neljän pelaajan moninpeli joko paikallisesti tai verkossa. Lisäjujuna on se, että jokainen pelaaja valitsee erilainen pelihahmon itselleen.

Pelattavat hahmot on ilmeisesti lainattu aivan suoraan klassisen NES-konsolin pelistä Super Mario Bros. 2. Mario on ohjaukseltaan peruslaatua, ja muut ovat sitten hänen muunnelmiaan. Luigi pystyy hyppäämään korkeammalle, ja on ohjaukseltaan hieman honkkelimainen. Prinsessa Peach on tuntumaltaan kevyt, ja pystyy leijumaan ilmassa varsin pitkän ajan ennen maahan laskeutumista. Toad on puolesta kaikkein nopein, mutta ei loista hyppimisessä. Ohjaustuntuman erilaisuus merkitsee sitä, että varsinkin yksin pelatessa oman suosikin löytämisessä saattaa kulua ilta jos toinenkin. Omaksi suosikikseni valikoitui lopulta ihan perinteinen Mario, ja vasta tämän valinnan tekemisen jälkeen peli alkoi sujua odottamallani tavalla.

Verkon kautta pelattavaa moninpeliä en pystynyt testaamaan. On silti selvää, että jo pelkästään kahdella pelaajalla meno on melkoisen villiä, ja neljällä pelaajalla jo sitten suorastaan pähkähullua. Suosittelenkin Super Mario 3D Worldin moninpeliä vain puhtaasti hauskanpitoon illanistujaisissa. Jos taas haluaa nimenomaan suorittaa kenttiä ja oikeasti edistyä pelissä, kannattaa pelata omassa rauhassa yksikseen.

Yleisen rakenteen puolesta Super Mario 3D World tuo mieleen klassisen NES-konsolin pelin Super Mario Bros. 3. Peli jakautuu erillisiin saarekkeisiin eli "maailmoihin", joista jokaisella on oma teemansa. On vihreää ruohoista maailmaa, aavikkoista kellanruskeaa maailmaa, kylmän sinistä jäämaailmaa ja niin edelleen. Uusia pelattavia kenttiä avautuu yksi tai kaksi kerrallaan, ja välillä pääsee myös suorittamaan kaavaa monipuolistavia minipelejä. Yleensä nämä ovat joko lyhyt pomotaisto, tai Captain Toadin pulmailuhetki. Näistä Toadin omista tehtävistä julkaistiin aikoinaan kokonaan oma pelinsä Captain Toad: Treasure Tracker vuonna 2014, ja sitten myöhemmin vuonna 2018 päivitetty versio Nintendo Switchille. Jotkut kriittiset paikat vaativat etenemiseen riittävän määrän vihreitä tähtiä, joita kerätään jokaisesta kentästä. Vaadittava määrä on yleensä hyvin inhimillinen, joten erityistä kenttien moneen kertaan hinkkaamista tähtiä etsien ei yleensä tarvitse harrastaa.

Super Mario 3D Worldin rakenne on siis hyvin selkeä, ja se toistaa itseään pahasti. Tämä ei kuitenkaan haittaa kahdestakin syystä. Ensinnäkin peli on mitä mainioin koettavaksi lyhyissä istunnoissa esimerkiksi muutama kenttä illassa. Toisekseen selkeä kaava vapauttaa pelaajan ajatukset keskittymään siihen olennaiseen, eli viimeisen päälle hiotusti tehtyyn tasoloikkaan.

Melkein jokaisessa kentässä on jokin oma ajatuksensa. Se voi olla esimerkiksi maassa kiemurtelevien lihansyöjäkasvien vältteleminen, pilveltä toiselle loikkiminen tai vesikasvien ja piikikkäiden kalojen seassa uiminen. Uuden kentän aloittaessa voi olla lähes aina varma siitä, että edessä on jotain uutta ja ihmeellistä. Lisäksi kentän suorittamisen voi tehdä itselleen helpommaksi tai haastavammaksi valitsemalla joko oikean tai "väärän" power-up-puvun oman pelihahmon päälle. Noin yleensä se keltainen kissapuku on varma valinta, koska hyvin harva kyky toimii sekä aseena että apuna tasoloikinnassa. Poikkeuksen tekee ehkä pesukarhumainen tanooki-puku, jonka häntä toimii aseena, ja samalla pelaaja pystyy leijumaan ilmassa hyvinkin pitkän aikaa. Mukava lisä on, että nyt pelaajalla voi olla yksi power-up-kyky käytössä, ja samaan aikaan toinen on ikään kuin varalla yhden napin takana. Näiden kahden eri kyvyn kesken voi myös halutessaan vaihtaa milloin haluaa.

Super Mario 3D Worldin kentät ovat lineaarisia, mutta niissä on silti selvä kolmiulotteinen leima. Kyseessä on siis mielenkiintoinen välimuoto perinteisen kaksiulotteisen Marion, ja uudemman puhtaasti kolmiulotteisen Marion, kesken. Ratkaisu toimii hienosti, ja itse asiassa pidän Super Mario 3D Worldin kentistä enemmän kuin Nintendo Switchin Super Mario Odysseyn (2017) rakenteesta. Painovoimalla leikkivä Nintendo Wiin Super Mario Galaxy (2007) on silti edelleen Mario-pelien kunkku.

Huonoksi puoleksi Super Mario 3D Worldissa koen keinotekoisen tiukat aikarajat. Alati juokseva kello on toki Mario-pelien perinne, mutta tällä kertaa aikaraja on liian tiukka. Liian usein kenttien tutkimisen ilo kokee kolauksen vain siksi, että aika on loppumassa. Muutaman kerran kuolinkin aivan kentän loppumetreillä ihan vain siksi, että aika loppui kesken. Aikaraja ei tuo mitään pelillistä lisäarvoa, ja on mukana ilmiselvästi vain Mario-perinteiden kunnioittamisen vuoksi.

Mukana on myös muutama kikka, jotka olisivat saaneet jäädä pois. Ärsyttävin on liikeohjauksen hyödyntäminen (tai kosketusnäytön, jos pelaa käsikonsolimuodossa). Joissakin kentissä pelaajan on osoitettava kursorilla ruutua, joka aktivoi tarvittavan tason, jolle loikkaamalla pääsee kentässä edistymään. Miten päin vain asiaa miettii, on kyseinen ominaisuus ainoastaan ärsyttävä. Onneksi tällaisia kikkailukenttiä ei paljoa ole.

Niin sanottu Snapshot Mode on Nintendon versio muilla konsoleilla suosiota keränneestä Photo Modesta. Snapshot Mode siis pysäyttää pelin, ja mahdollistaa pysäytetyn pelitilanteen muokkaamisen edustavan kuvan ottamista varten. Visuaalisesti suuntautuneille pelaajille tämä on varmaan ihan innostavaa puuhaa. Muut sitten ottavat testiksi muutaman kuvan, ja unohtavat sen jälkeen ominaisuuden kokonaan.

Teknisesti Super Mario 3D World on odotetun hyvää laatua. Värejä käytetään rohkeasti, ja grafiikka on täynnä iloista mieltä ja pyöreitä muotoja. Sen verran aika on tehnyt tehtävänsä tuunailuista huolimatta, että yksityiskohtia olisi saanut olla enemmänkin. Ero esimerkiksi Xbox Series X -optimoitujen pelien kanssa on huomattava. Liikeanimaatiot ovat sen sijaan kautta linjan sujuvia, ja kaikki hahmot ovat asiaankuuluvan ilmeikkäitä.

Musiikki tukee tunnelmaa onnistuneesti, ja joitakin lurituksia jää jopa hyräilemään pelaamisen päättymisen jälkeenkin. Ahdistavaksi sävelmät eivät missään vaiheessa äidy, ja jopa tiukimmissa pomotaistoissa musiikki on enemmänkin energistä kuin uhkaavaa.

Lisäosa Bowser's Fury on sitten kokonaan eri maata. Se ei nimittäin liity peruspeliin millään tavalla sen enempää tarinan, ohjauksen, rakenteen kuin muunkaan toteutuksen puolesta. Laajennusta kannattaakin lähestyä vuonna 2017 julkaistun Super Mario Odysseyn perinteen jatkajana, jossa pelinkehittäjät ovat päässeet kokeilemaan uusia ideoita. Omasta viitseliäisyydestä riippuen pelattavaa riittää ehkä 3-5 tunniksi, mikä on ihan riittävä määrä lisätekemistä.

Marion arkkipahis Bowser on joutunut jonkinlaisen mustan mönjän valtaan, joka tekee hänestä paitsi massiivisen kokoisen, myös säännöllisesti hepulikohtauksia saavan. Bowser Jr. on isästään syvästi huolissaan, ja pyytää Mariota apuun. Näin epätavallinen kaksikko suuntaa tutkimaan eriskummallista saariryhmää, ja tavoitteena on vapauttaa isukki mustasta mönjästä.

Kuten sanoin, Bowser's Furyyn kannattaa suhtautua kolmiulotteisen Super Mario Odysseyn perinteen jatkajana. Pelinäkymä, tuntuma ja jopa se varsinainen pelaaminen ovat hyvin samanlaiset esikuvansa kanssa. Mutta toisin kuin Odysseyssa, nyt kerätään vihreiden kuiden sijasta kissasymboleja.

Maailma avautuu hiljakseen, mutta on rajoituksiensa puitteissa täysin avoin. Tämä johtaa siihen, että selvästi ohjattuun Super Mario 3D Worldiin verrattuna kestää hetki asettaa aivonsa uuteen asentoon. Nyt voi mennä mihin tahansa ja milloin tahansa, eikä suinkaan aina ole selvää, milloin pelattava kenttä alkaa, ja koska se loppuu.

Pelaamistaan voi helpottaa samalla tavalla kuin Super Mario 3D Worldissakin, eli valitsemalla tilanteeseen sopivan power-up-kyvyn. Mutta siinä missä Super Mario 3D Worldissa mukana saattoi olla vain yksi varakeino, voi Bowser's Furyssa kerätä mukaansa kymmeniä apuasuja. Näitä sitten valitaan kätevästi omasta valikostaan. Tällä tavalla peli rohkaisee kokeilemaan erilaisia konsteja pulmien ja tasoloikkaosuuksien ratkaisuksi.

Yläreunassa rullaavaa aikarajaa ei Bowser's Furyssa ole, mutta jonkinlainen JRPG-pelien satunnaistaisteluita vastaava pelimekaniikka on olemassa. Tasaisin väliajoin nimittäin Bowser saa hepulin. Tämä tarkoittaa rankkasateen alkamista ja tulisten hiilien sylkemistä Marion niskaan. Osa pelimaailman esteistä onkin aukaistavissa vain siten, että Mario ohjaa Bowserin tulisen hönkäyksen näitä esteitä päin, jotka sitten hajotessaan paljastavat aiemmin piiloon jääneitä salapaikkoja. Bowserin raivoa pääsee onneksi varsin helposti myös karkuun, ja kohtaus menee aina ohi jonkin ajan kuluttua. Kyllähän tällainenkin aikaraja toimii, se on myönnettävä. Itse en silti pidä aikarajoista missään muodossa missään pelissä, joten en pitänyt myöskään Bowser's Furyn ratkaisusta.

Kun sitten Mario on kerännyt riittävästi kissasymboleja, on aika mennä suurikokoisen Giga Bell -kellon luokse. Ja näin alkaa pomotaisto, jota toistetaan melko samanlaisena pienin muutoksin loppuun asti. Mario kasvaa giganttisen kokoiseksi ja kissapukuiseksi, joka sitten ottaa mittaa yhtä suurikokoisesta mustan mönjän riivaamasta Bowserista. Nämä mittelöt eivät ole erityisen haastavia, mutta tarjoavat silti mukavaa vaihtelua ja kiihkeyttä muuten niin rentoon pelimaailman tutkimiseen.

Bowser's Fury on pelattavissa myös kaverin kanssa, jolloin toinen pelaaja omaksuu apuna kulkevan Bowser Jr.:n roolin. Koin tämän lisäyksen täysin turhaksi, mutta ehkäpä sitä voi käyttää esimerkiksi siten, että vanhempi perheenjäsen auttaa hieman samalla, kun perheen pienimmät pelaavat itse Mariona.

Pelintekijät ovat katsoneet tarpeelliseksi sisällyttää myös laajennukseen liikeohjauksella (tai kosketusnäytöllä) kikkailua. Pelaaja voi osoittaa kursorilla seinille piirrettyjä graffiteja, joista Bowser Jr. sitten pensselöi näkyviin piilossa olevia tavaroita. Toimiihan se näinkin, mutta peruspelin malliin liikeohjaus on aivan tarpeeton lisäkikka.

Graafisesti Bowser's Fury tuo erittäin vahvasti mieleen Super Mario Odysseyn eikä suinkaan peruspelin Super Mario 3D World. Veikkaankin vahvasti, että pohjana on käytetty juurikin Odysseyta. Värejä käytetään tässä laajennuksessakin rohkeasti, ja liikeanimaatiot ovat suorastaan loistavia. Ja aivan kuten peruspelissäkin, myös Bowser's Fury olisi ehkä kaivannut pintoihinsa hieman lisää yksityiskohtia. Lisäksi jostain syystä ohjaukseen tottumisessa kestää hetki. Ehkäpä syynä on se, että Odysseyn pelaamisesta on kulunut jo tovi aikaa.

Musiikki pysyttelee laajennuksessa taustalla tunnelmaa tuomassa. Oikeastaan se ainoa mieleenpainuva sävelmä on Bowserin hepulin aikainen nopea musiikki. Ja tämäkin jää mieleen nimenomaan siksi, että se toistuu niin usein. Ei siis siksi, että luritus itsessään olisi erityisen onnistunut.

Super Mario 3D World + Bowser's Fury on ehkä niitä viimeisiä suuria Wii U -konsolin pelejä, jotka siirretään tuunattuina Nintendo Switchille. Luvassa on kaikin puolin laadukasta tasoloikkaa, kuten vain Mariolta odottaa sopii. Pelkän Bowser's Fury -laajennuksen vuoksi ei peliä kannata uudelleen ostaa, mutta jos Super Mario 3D World jäi aikoinaan Wii U:lla kokematta, voi Switch-painoksen hankkimista suositella lämpimästi.