Suomi
Gamereactor
arviot
The Pedestrian

The Pedestrian

Kylttienvälinen seikkailu

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Vuosi sitten tietokoneille julkaistu The Pedestrian -tasoloikinta jalkautui tammikuun 2021 lopussa Sonyn konsoleille. Myöhemmin tänä vuonna Switchille ja kahden eri konsolisukupolven Xboxeille julkaistava The Pedestrian sisältää nokkelaa ja omintakeista tasoloikkapulmailua kiireestä kantapäähän.

Skookum Artsin kehittämässä pelissä ohjataan kyltistä toiseen koikkelehtivaa tikkuhahmoa, joka kirmaa eteenpäin rakennustyömaiden varoitusplakaateista ja miestenhuoneiden kylteistä maanalaisten kojepaneeleihin asti. Hahmon menemisiä kuvaava kamera siirtyy kussakin miljöössä uusiin kohtiin päähenkilön liikkeiden mukaan, ja yksityiskohtaiset maisemat ovat hienoa katseltavaa mainioiden valotehosteiden ansiosta. Realistinen grafiikka sopii hauskalla tavalla yhteen kylttiensisäisen, yksinkertaisella viivagrafiikalla tuotetun maailman kanssa. Ja hyvä niin, sillä noissa kylteissä ja muissa plakaateissa odottaa se The Pedestrianin varsinainen pihvi.

The Pedestrian on alusta loppuun herkullista pulmapeliviihdettä, joka tuo keskeisellä pelimekaniikallaan mieleen viimevuotisen Carto-seikkailun. Kolmionäppäintä painamalla kamera siirtyy kauemmaksi pulmaan liittyvistä kylteistä, joita pelaajan tulee asetella ja yhdistellä etenemisreitin loihtimiseksi Carton kartanpalojen kääntelystä muistuttavalla tavalla. The Pedestrianin meininki on kuitenkin astetta vakavampaa ja haastavampaakin menoa kuin rennon kauniissa Cartossa. Reittejä muodostetaan vetämällä kylttien avoimista ovista rastipainikkeella viivoja toisiin kyltteihin, ja kerran avattua reittiä ei voi enää katkaista ilman, että The Pedestrian heittää pelihahmon pulmapähkinän alkuun.

Tämä on mainos:
The Pedestrian

Aluksi näin jyrkkä meininki tuntuu hieman vieraannuttavalta, mutta toisaalta kiireettömiin pelihetkiin parhaiten sopiva pulmanratkonta tuntuu rajoituksineenkin luontevalta ja kiinnostavalta. Kerran käytettyjä reittejä ei voi enää vaihdella, ja kaikille paloille on selvästi olemassa oma roolinsa pähkinän ratkaisemisessa. Nämä reunaehdot omaksunut pelaaja voi sitten rauhassa keskittyä eri reittien asetteluun ja kokeiluun, mutta olisin kieltämättä kaivannut muuten niin miellyttävän minimalistisen The Pedestrianin alkuun vähän lisäselityksiä mekaniikoista ja pelisuunnittelullisista rajoituksista. Pelkästään kuvakkeiden varaan rakennettu pelivalikko on ensikertalaiselle hieman vaikeasti tulkittava kokonaisuus, koska The Pedestrian ei vaivaudu kertomaan pelaajalle esimerkiksi sitä, onko pelissä automaattista tallennusta vai ei (onneksi on).

Metrolaiturien, rakennustyömaiden ja muiden alueiden mukaan lukuihin jaettu kokonaisuus tempaisee pelaajan hienosti mukaansa myös pelin mainion rytmityksen ansiosta. Monimutkaisempien ja useampaan kylttiin jaetut pulmat selätettyään pelaaja kohtaa tukun yksittäisiin pikkuplakaatteihin pakattuja pulmia, joiden aikana loikkiessa pelaaja voi vähän irrotella harmaata massaa kuritettuaan. Näillä yksittäisillä kylteillä on myös selvä pelisuunnittelullinen tarkoitus: välitasoissa The Pedestrian esittelee pelaajalle uusia pelimekaniikkoja esimerkiksi vivuilla nostettavien pylväiden ja väisteltävien lasersäteiden muodossa. Uusista haasteista mittaa ottanut pelaaja pääsee pian ratkomaan isompia pulmakokonaisuuksia, joissa juuri tutuiksi tulleet esteet tuovat lisäjännitystä muutenkin erinomaisten ja keskittymistä vaativien pulmien ratkomiseen.

The Pedestrian
Tämä on mainos:

The Pedestrian siis sekä uudistaa itseään kevyesti seikkailun varrella että osaa annostella sisältöään pelaajalle luontevalla rytmillä - lyhyesti sanottuna kyseessä on pelisuunnittelultaan ensiluokkainen teos, jossa on sydäntäkin mukana. Oikealla tatilla pelaaja voi käännellä kameraa pulmien ratkaisemisen aikana ja tutkia pulmien lähiympäristöä, joihin on saatu kiinnostavasti eletyn elämän tuntua kiinnostavien irtaimistojen muodossa. Panin kuitenkin merkille, että ruudunpäivitys hieman yskähteli pulmasta toiseen viilettävää hahmoa seuraavan kamera-ajon aikana. Tällä pienellä pätkimisellä ei kuitenkaan ollut pelillisesti juuri merkitystä.

The Pedestrian on muutaman tunnin mitassaan makoisa pieni pulmaeepos, jonka laadukas toteutus ja kutkuttavat aivopähkinät tekevät taatusti vaikutuksen niin tasoloikinnan kuin pulmapelienkin ystäviin.

The PedestrianThe Pedestrian
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Hauska kylttienvälinen pelimekaniikka, kiinnostavat ja yksityiskohtaiset peliympäristöt, jatkuvasti uudistuvien pulmien onnistunut rytmitys, erinomaisten aivopähkinöiden tyydyttävä ratkaiseminen
-
Selityksien ja opastuksen puute pelin alussa, epäselkeä pelivalikko
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä