Trine 2

Kakkososa koostuu hyvin pitkälti samoista elementeistä, jotka kirvoittivat kehuja kriitikoilta ja yleisöltä esikoisessakin. Yhtenä selkeimpänä parannuksena Trine 2:ta voi tahkota netin yli maksimissaan kolmen pelaajan voimin, mutta myös yksinpelimuoto ja paikallinen moninpeli ovat edelleen mukana. Uudelleenpeluuarvoa löytyy, sillä pulmia katsoo eri silmällä riippuen pelaajamäärästä. Julkaisuvuoronsa ensin saaneessa PC-versiossa hahmoja voi ohjata niin hiirellä kuin useilla erilaisilla peliohjaimillakin, mikä helpottaa samalla laitteella seikkailua.

Taistelua on aiempaa hieman runsaammin, joten ritarillakin on enemmän tekemistä miekkaa, kilpeä ja sotavasaraa heilutellessa. Taistelupainotteisuuden ohella ritari voi ohjata vesivirtoja kilvellään ja suojata muuta porukkaa moninpelissä nuolilta ja muulta lentävältä tavaralta. Sotavasara taas toimii heittovälineenä ja tarvittaessa yleisavaimena. Varas liikkuu sujuvasti köyden avulla puurakenteissa, rei'ittäen vastustajia jousellaan. Porukan notkeimpana varas voi kiertää monet esteet helposti ja poimia bonuskamat vaikeistakin paikoista.

Taikuri on porukan heikoin taistelija, mutta äärimmäisen näppärä pulmien ratkomisessa loihdittavine laatikkoineen ja telekinesioineen. Helpotusta pahisten höökiessä päälle tuo kyky nostaa irtaimiston lisäksi myös vihollisia ilmaan. Moninpelissä tämä tarjoaa erinomaisen yhteistyömahdollisuuden taikurin poimiessa suojista ampuvan jousimiehen ritarin miekan tai varkaan jousen ulottuville.

Suurimpaan osaan pulmia on useita eri ratkaisutapoja, joten hahmoja voi hyödyntää monella tavalla. Kanjonin voi ylittää perinteisesti hyppelemällä tasolta toiselle, köydellä Tarzan-henkisesti flengaamalla tai rakentamalla laatikoista tien yli. Hauskimmin seikkailu pääsee oikeuksiinsa kahden kaverin kanssa, jolloin hahmojen välillä ei tarvitse vaihdella, vaan kentällä on kolme hahmoa yhtä aikaa. Porukassa pulmien ratkomiseen tuleekin täysin uusi ulottuvuus yksinpeliin verrattuna, kun hahmojen osaamiset voi yhdistää - tai sitten epäonnistua liian hienossa suunnitelmassa katastrofaalisen ihanasti. Jos koko kööri sattuu heittämään henkensä, edellinen tallennuspiste ei ole koskaan kaukana. Luovaan hulluuteen siis kannustetaan.

Trine 2 on edeltäjänsä tavoin melkoinen karkki katsoa. Etuala, tasot ja taustat ovat niin täynnä yksityiskohtia ja värejä, että ero nykytrendien ruskopestyihin peleihin on lähes epätodellinen. Joka kenttä on täynnä kauniita ja maagisia huoneita ja näkymiä erilaisin teemoin maustettuna. Kauniit taustat luovat kaksiulotteiseen pelimekaniikkaan hienosti syvyyttä ja tilantuntua. Fysiikanmallinnusta käytetään sekä maailman elävöittämisessä että pulmissa hienosti. Esimerkiksi veden virtausta voi säädellä kääntelemällä onttoja puunrunkoja taikurilla. Metsät, rämeet ja rakennusten sisukset hohtavat kaikki jokaisella väripaletin arvolla.

Korvien ei tarvitse jäädä ilotulituksesta paitsi, kiitos edelleen erinomaisen ääninäyttelyn ja tunnelmaa hienosti kohottavan Ari Pulkkisen säveltämän musiikin. Pulkkinen on noussut jo pieneksi kuuluisuudeksi pelimusiikkirintamalla. Aikaisempiin töihin kuuluu alkuperäisen Trinen lisäksi sellaisia pelejä kuin Shadowgrounds, Super Stardust HD, Dead Nation, Outland ja kohta koko maailman väestölle tutun Angry Birdsin tunnus. Kenttien välissä kuultava kertojaääni on kuin suoraan satutuokiosta.

Trine 2:n ainoa pieni moitteen aihe on sen ytimen pysyminen käytännössä samana. Hahmoilla on muutama uusi kyky käytettäväksi, mutta muuten peruspelaaminen on uusia maisemia lukuun ottamatta entisellään. Jos tämä ei haittaa, käsissä on jälleen suomalainen merkkiteos pelirintamalla. Ja jos netin tai sohvan ääreltä löytyy pari kaveria hyppimään mukana, peli tarjoaa satavarmasti laatuaikaa sen koko seitsemän tunnin keston ajaksi.