Suomi
Gamereactor
arviot
Hades

Hades

Hades näyttää mallia, miten tarina toteutetaan roguelite-lajityypin ehdoilla.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Kun viime vuoden syyskuussa julkaistiin Switchille ja Steamiin peli nimeltä Hades, koko internet räjähti. Ylistäviä fanfaareja toitotettiin absurdilla volyymilla. Jos joku edes etäisesti pelialaa seuraava onnistui välttymään päähenkilö Zagreuksen manalamatkan kehukesteiltä, on pitänyt jo tosissaan elää tynnyrissä. Itse kiikaroin tilannetta turvallisesti etäältä ja tuhahtelin skeptisesti. Voiko kyseinen teos olla oikeasti noin hyvä? Päätin paneutua asiaan, kun suurin hype on laantunut. Koska Hades on löytänyt tiensä myös möhkälekonsoleille, nyt on hyvä syy aukaista Pandoran sanainen lipas.

Pelin taustalla on kovia nimiä. Toteutuksesta vastaa Supergiant Games, joka on paukuttanut kerta toisensa jälkeen hittejä, kuten Bastion (2011), Transistor (2014) ja Pyre (2017). Arvonsa osoittaneesta tekijätiimistä huolimatta skeptisyydelleni on syynsä, koska Hades on roguelite. Keskeistä lajityypille on jatko- tai tallennuspisteiden puuttuminen, jolloin epäonnistuminen palauttaa pelaajan armottomasti lähtöruutuun.

Tämä on mainos:
Hades

Kotimainen Returnal (2021) on ensimmäinen AAA-kaliiberin roguelite, mutta se ei suinkaan keksinyt lajityyppiä. Indie-puolella ideaa on ehditty kuluttaa puhki varsinkin viimeisen kymmenen vuoden ajan kiihtyneessä julkaisutahdissa. Törmään viikoittain uusiin julkistuksiin, jotka pressimateriaaleissa hehkuttavat olevansa lajityyppinsä ainutlaatuisimpia edustajia. Totuus on usein toinen. Jopa merkkipaalut, kuten Dead Cells (2017) ja Enter the Gungeon (2016) kompastuvat vauhdilla toiston rajoitteisiin.

Muutaman kierroksen jälkeen kaikki näkemisen arvoinen on jo koettu. Kutkuttavana alkanut peli typistyy monotoniseksi ravaamiseksi kohti lopputaistelua, jota ennen on koettava aloitusruudun jälkeinen sisältö yhä uudestaan ja uudestaan kyllästymiseen asti. Samalla tarina jumittaa paikoillaan, kunnes pelaaja viimein selviää lopputeksteihin. Sitä alkaa vääjäämättä miettimään, venyikö kokemus turhaan roguelite-rakenteen takia, ja olisiko sittenkin parempi, jos peli olisi ollut kauniisti jatkopisteillä rytmitetty kokonaisuus.

Hadeksessa päähenkilö Zagreus pyrkii manalasta Olympoksen parempiin piireihin, mutta isäukko ei tahdo kasvukipuilevaa nuorta päästää. Epäonnistumisen myötä Zagreus lipuu Styx-joen huomassa takaisin syvimpään odotusaulaan ja pako alkaa alusta. Tosin tätä ennen saa kuulla kunniansa niin isäukolta kuin muilta aulan äksyilijöiltä. Viimeistään kolmannen aulaan palauttavan epäonnistumisen jälkeen alkaa tajuta, miksi Hades ei ole kuin muut roguelitet. Vastaus on käsikirjoituksessa.

Tämä on mainos:
Hades

Koska kyseessä on tarina jumalten kädenväännöstä, ja näyttämönä toimii vieläpä kuolleiden valtakunta, ei kukaan edes atomeiksi räjäytetty oikeasti kuole. Kipeät muistot kyllä jäävät. Koita siinä nyt keksiä kahvipöytäkeskustelua, kun samaan taukohuoneeseen osuu raivotar, jolta hetki aikaisemmin kiskoi pään irti. Menneiden aikojen sankarit, pomovastukset ja lapsuudenystävät jakavat kaikki saman manalan odotusaulan, joten sosiaalisuudelta ei voi välttyä. Tilanne eskaloituu usein suorastaan kipakaksi farssiksi.

Muissa rogueliteissa epäonnistumisen jälkeen toistuva aloituspiste toimii lähinnä muusta pelimaailmasta erillisenä asepäivitysten keitaana, jonka läpi rynnätään mitään ajattelematta kohti uutta yritystä. Tästä poiketen Hadeksen keskus kuhisee elämää, joka kannustaa pysähtymään. Peliin on kirjoitettu ja äänitetty törkeän ylimitoitettu määrä dialogia. Uutta aukeaa jokaisen aulavisiitin yhteydessä ja vielä 20 yrityksen jälkeen vanhimmatkin tutut suolsivat uusia viisauksia tai kommentteja Zagreuksen jälleen epäonnistuneesta paosta.

Hades

Määrä ei tietenkään korvaa laatua, mutta Hadeksen tarinallinen anti on tasokasta - joskaan ei omaperäistä. Antiikin kirjallisuuteen perehtyneet tunnistavat välittömästi vanhat arkkityypit, joiden jääräpäisyydelle osattiin naureskella jo Aristofaneksen Sammakoissa (405 eKr). Niin ikään antiikin jumalten esittäminen on pelin puolella pysynyt God of War -sarjan (2005-2018), Apotheonin (2015) ja Assassin's Greed Odysseyn (2018) aikana samanlaisena. Maailmaa hallitsevien entiteettien kapeakatseisuudelle saa nauraa, mutta samalla kannattaa olla suututtamatta maailman vahvimpia voimia.

Hades jatkaa samaa linjaa, jossa oikuttelun ulkopuolella perinteisesti Zeus on narsistinen ylivaltias, Dionysos tuo bileet mukana, Afrodite tietää sekä flirtistä että seksistä kaiken ja niin edelleen. Vahvan jo olemassa olevan mytologian takia Supergiant Games ei niinkään kerro omaa tarinaa, vaan luo omanlaistaan tapaa kertoa tarinaa. Pelissä on nimittäin kaikelle tarinallinen selitys, vaikka kyseessä olisi selkeästi silkka pelimekaniikallinen elementti.

Matkaa helpottavat kyvyt ovat lahjoja olymposlaisilta ja jokaisen jumalan lahjus avaa uutta dialogia antajan kanssa. Myöskään parannusesineet tai kauppapaikat eivät ole vain satunnaisia peliesineitä, vaan niillekin on oma selityksensä, joita suupaltti Zagreus tarvittaessa suoltaa itse, jos muita hahmoja ei ole paikalla. Jopa sille, että palaa pelin pariin korkeammalla vaikeustasolla, on tarinallinen selitys. Todennäköisesti juuri niille asioille, mitä alkaa itse ihmettelemään, on tarinallinen selitys, mutta kukaan ei vain ole vielä ehtinyt puhumaan niistä.

HadesHades

Käsikirjoitus on eittämättä Hadeksen parasta antia ja selitys sille, miksi peli toimii. Jokainen yritys paeta Hadeksen kahleista tuntuu ainutkertaiselta, koska ympäröivät hahmot reagoivat uusilla tavoilla ja pitävät yllä immersiota maailmasta, joka reagoi pelaajan toistuviin yrityksiin. Jo tästä syystä Hades asettaa roguelite-lajityypille hyvin korkean riman siitä, miten pelimaailma saadaan tuntumaan kiinnostavalta ja uskottavalta. Se myös auttaa sietämään kaiken aloittamista alusta, koska odotin usein mielenkiinnolla, mitä uutta tapahtuu, kun palaan aulaan. Tarina etenee, vaikka pako junnaisi paikallaan.

Aulan kiinnostavuus ja tarinallinen vahvuus ovat myös Hadeksen antiteesejä, koska lopulta on kiinnostavampaa asettua aloilleen kuin yrittää pakoon. Taistelu on vähän liiankin tuttua mätkimistä parilla pyssynkaltaisella viritelmällä höystettynä. Yksittäisen taistelun kesto on vihollisten vaikeudesta riippuen jotain muutamien sekuntien tai minuuttien väliltä. Eteenpäin painetaan vauhdilla, mikä auttaa maskeeraamaan monet kerrat nähtyä taistelujärjestelmää. Pitkälti pärjää kolmen nappulan klassisella valssilla, jossa yksi on nopea lyönti, toinen erikoisisku ja kolmas väistö. Taistelu ei tuo uusia oivalluksia.

Pelin PS4-versiossa ei ole tehty sisällön puolesta leikkauksia ja pääosin homma rullaa latausruuduttomasti kuin Zeun rasvattu salama. Etenkin isoimmissa taisteluissa ruutu toisinaan nytkähtelee varsinkin, jos lisävaikeuttajana on voimassa vihollismääriä moninkertaistava kirous. Näissä tilanteissa ruudun tapahtumien seuraaminen muuttuu sen verran haastavaksi, että pitää vain arvuutella, kuka otti osumaa ja miksi, kunnes tilanne rauhoittuu.

Hades

Erikoisena ärsykkeenä dialogin puolella puheäänet saattavat yksittäisissä sanoissa huomattavasti surista, särkyä tai puuroutua. Aluksi epäilin näyttöni kaiuttimia, mutta ongelmaa ei ilmennyt Hadeksen muiden peliäänien kanssa ja testasin asian vielä erikseen kuulokkeilla, eli jonkinlaisesta vain dialogia koskevasta äänibugista on kyse. Onneksi kaikki tarinaa edistävä on tekstitettyä, joten mitään ei sinällään missaa, vaikka korvissa välillä surisee.

Asetusten puolesta konsoloinnissa ei ole lähdetty tinkimään, vaan pelaaja saa halutessaan määrittää kaikkien nappuloiden toiminnot ja tattien herkkyyden itse. Tämä ei valitettavasti ole vielä tänä päivänäkään kovinkaan yleistä konsolipelaamisessa. Tarvetta kuitenkin on, kun usein kolmioon koodattu vahva lyönti on hektisessä tilanteessa vähän turhan kaukana peukalon lepoasennosta.

HQ

Asetuksista voi myös kytkeä päälle peliä helpottavan jumalatilan, joka kasvattaa jokaisen epäonnistumisen yhteydessä panssaria, kunnes voitto on matemaattisella ylivoimalla taattu. Se on näppärä tapa tarjota helpotettu vaikeustaso, jolla kuka tahansa pääsee lopulta pelin läpi, mutta saa silti roguelitemäisen kokemuksen epäonnistumisen ja uudelleen aloittamisen kierrosta.

Zagreuksen seikkailu ei ole kaikille pakollinen jumalpeli, mutta se onnistuu jossain, mikä on jäänyt jo vuosia saavuttamatta. Hades on ensimmäinen roguelite, joka hyödyntää mestarillisesti lajityyppinsä rakenteita osana tarinankerrontaa. Rakenteellisesta taituruudesta huolimatta peli on niin kovasti velkaa antiikin mytologian valmiille ratkaisuille ja taistelujärjestelmä on turhankin tuttu, joten kaiken mullistavaa kokemusta ei ole tarjolla. Roguelitejen tarinallisista mahdollisuuksista kiinnostuneille kyseessä on kuitenkin oleellinen virstanpylväs.

Hades
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Ottaa koko lajityyppinsä osaksi tarinankerrontaa, tarina etenee vaikka pako jumittaisi, kaikelle on tarinallinen selitys, konsoliversiosta huolimatta nappuloita saa vapaasti säätää
-
Todella paljon velkaa oikealle mytologialle eikä tarjoa siinä mielessä uutta, kulunut taistelujärjestelmä, puheäänet särkyvät välillä, ruutu nykii kun taistelussa tapahtuu paljon
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Tero Kerttula

Hades oli yksi koko viime vuoden kehutuimmista ja kohutuimmista peleistä, mutta kaikkeen ei ihmisen aika riitä ja niinpä Zagreuksen pakomatka manalasta jäi itseltäni kokeilematta silloin. Toinen syy kokeilemattomuuteen oli myös kyllästynyt nihkeyteni roguelite-lajityyppiin. Vaan tilaisuus tekee pelaajan ja niinpä nyt kun peli on saatavissa myös uudelle konsolisukupolvelle, uteliaisuuteni vei voiton.

Parin ensimmäisen tunnin aikana reaktioni Hadekseen oli yhtä aikaa ihastunut ja hämmentynyt. Hades on nimittäin kieltämättä tuotannoltaan erittäin korkeatasoinen teos. Playstation 5 ja Xbox Series X pistävät pelin rullaamaan 4K-resoluutiolla, mikä sopii käsin piirrettyyn ja kauniiseen maailmaan erinomaisesti. Darren Korbin säveltämä ääniraita on upeaa kuultavaa ja myös ääninäyttely osuu maaliinsa. Sinänsä tutun oloinen mätkintä on siis ainakin kuorrutettu kauniisti.

Pelituntien edetessä mielipide alkoi kuitenkin kääntyä enemmän ja enemmän ihastuneen puolelle. Hadeksen käsikirjoitus on erinomainen ja koska se on sidottu kuolemisen mekaniikkaan, pelkästään se tekee Hadeksesta kokemisen arvoisen. Tarina on ennen kaikkea kirjoitettu todella hyvällä maulla, jossa humoristiset elementit yhdistyvät taidokkaasti hahmojen keskinäisiin suhteisiin ja Zagreuksen varsinaiseen motivaatioon paeta kodistaan. Kaiken kirjoitetun aukeaminen hiljalleen tällä tavoin mekaniikkaan sidottuna on todellakin jotain, mitä en ole päässyt pelejä pelatessa liian usein kokemaan.

Siksi on vähän sääli, että Hades on pelillisiltä ominaisuuksiltaan "vain" hyvä roguelite. Toiminta itsessään on peruspätevää ja ennen kaikkea viihdyttävää, mutta tietynlainen omintakeisuus siitä uupuu. Peli rakentuu hiljalleen kykyjä parantavien boonien ja yritysten varalta kerättävien avaimien, kristallien ja muun varaan. Boonit ja muu kerättävä kama ilmestyvät pelikerralle kuitenkin aina satunnaisesti, joten tuurilla on turhan paljon osuutta asiaan, eikä pelikertaansa voi suunnitella etukäteen juuri lainkaan.

Tässä on tosin toinenkin puolensa, sillä satunnaisuuden ansiosta pelikerrat pysyvät aina erilaisina ja virkistävinä, ja koska tienhaaroja valitsemalla seikkailun eteneminen pysyy joka kerta dynaamisena, ymmärrän sinänsä Supergiant Gamesin suunnittelufilosofiaa. Kuitenkin eteen tulee liian monta yritystä, joiden aikana ja etenkään jälkeen juuri mitään ei jää käteen ja homma on aloitettava alusta samoista lähtökohdista kuin edelliselläkin kerralla. Toivon varassa eteneminen on puuduttavaa. Onneksi joka yrityksen jälkeen alkupaikassa on hahmoilla sentään aina jotain uutta sanottavaa.

Kymmenen pelitunnin ja yli 30 pakoyrityksen jälkeen huomaan kuitenkin selkeästi suosittelevani Hadesta melkeinpä jokaiselle, vaikka lajityyppiin olisikin jo kyllästynyt. Tuotanto on kaikin puolin ensiluokkaista ja tarinan integraatio pelikertoihin suorastaan nerokasta. Hieman turhan tavanomaisen taistelun ja satunnaisuuden pystyy antamaan siksi melkeinpä kokonaan anteeksi, mutta vain melkein. Xbox-pelaajille Hades on tarjolla Xbox Game Pass Ultimaten kautta heti just nyt eikä melkein, joten myös se puoltaa suositusta antamaan Hadekselle mahdollisuuden, mikäli peli on aiemmin jäänyt välistä.

9/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
HadesScore

Hades

ARVIO. Kirjoittaja Onni Ratala

Hades näyttää mallia, miten tarina toteutetaan roguelite-lajityypin ehdoilla.

0
HadesScore

Hades

ARVIO. Kirjoittaja Petter Lundberg

Kreikkalaisen tuhlaajapojan huikea pakomatka



Ladataan seuraavaa sisältöä