Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Gamereactor
arviot
The Artful Escape

The Artful Escape

Huikaiseva audiovisuaalinen spektaakkeli toimisi paremmin animaatioelokuvana kuin pelinä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä! - Katso lisätietoa joulukalenterista

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Johnsson Vendetti oli eläessään virtuoosi ja kuollessaan legenda. Vuosikymmenet vierivät, mutta maailma ei unohda, kuinka yksi mies uudisti koko folk-musiikin perinteen. Kukaan ei kyennyt vangitsemaan lainehtivien purojen ja ikääntyvien mäntyjen sielunmaisemaa niin kuin herra Vendetti. Niinpä mestarimuusikon poismenon jäljiltä radioaalloille on jäänyt folk-musiikin mentävä aukko, mutta sopivaa paikkaajaa ei ole löytynyt. Aukkoa kurotaan umpeen uusilla musiikin lajityypeillä, ja folk hiipuu unohduksiin.

Toivoa ei ole vielä täysin menetetty, sillä legendan sukulaisvesa Francis Vendetti saattaa olla ratkaisu folk-musiikin säilymiseen. Tähän luottavat ehkä turhankin sokeasti pienen kyläyhteisön jäsenet, jotka seuraavat Francisin kehitystä sormet syyhyten. Orastavassa syysillassa innostunut supina leviää kulovalkean tavoin, koska Francis aikoo viimein pitää ensimmäisen folk-konserttinsa, jossa hän tulkitsee muusikkosetänsä parhaita paloja. Muistiko tosin kukaan kysyä missään vaiheessa, mitä Francis itse haluaa elämältä?

The Artful Escape

The Artful Escape on lähtökohdiltaan perinteinen kasvutarina. Päähenkilön on päätettävä, elääkö hän yhteisönsä odotusten mukaan, vai tavoitteleeko unelmiaan. Jokainen hiljaisella paikkakunnalla kasvanut tai pienissä piireissä elänyt tietää, ettei suurennuslasin alla kovin moni uskalla olla oma itsensä. Niinpä on helppo ymmärtää, miksi Francis pakenee folk-jumittamisen sijaan galakseja halkovien rock-riffien maailmaan, kun sattuman kautta kohdalle osuu mahdollisuus päästä universumin merkittävimmän yhtyeen apukitaristiksi.

Lähes koko peli käsittelee tapahtumia, joissa Francis etsii itseään tähtisumuilla seilaavan bilepaatin syövereistä. Alun lyhyt puristus kyläyhteisön kuristusotteessa on hidastelullakin ohi tunnissa. Sen tarkoitus on eittämättä toimia lähinnä kontrastina sille, kuinka järisyttävä tähti itseään vapaasti toteuttava Francis on ilman yhteisönsä rajoituksia. Hän on kuin tyhjyyttä halkova pyrstötähti, joka pamauttaa avaruuteen kerta toisensa jälkeen uusia mustia aukkoja. Imulta on vaikea välttyä, vaikka galaksi-rock ei olisikaan oma juttu.

The Artful Escape

Maineen kertyessä megatähtimentori Lightman ja lasertaiteilija Violetta yrittävät auttaa Francisia ymmärtämään itseään. Ensimmäisen mielestä persoonalla ei ole niin väliä, kunhan kiitää kovaa ja menestystä riittää, jälkimmäinen taas hiukan maltillisemmin keskittyy muistuttelemaan, että kaikkien unelmien ei tarvitse pyöriä maineen ympärillä. Vaikka The Artful Escape on kiistämättä perinteistäkin perinteisempi kasvukertomus itsensä löytämisestä, on sen neonvaloissa kuultavasta koristelusta hankala olla vaikuttumatta.

Tähtipölyjen kierteissä ei väreissä olla säästelty, ja yöllä pelatessa saa pelkällä pelikuvalla viriteltyä pimeään huoneeseen melkoiset diskoefektit. Olisi silti väärin kuitata pelin visuaalinen anti pelkäksi värispektaakkeliksi vailla järkeä. Värikaaoksen sijaan kaikki tuntuu tarkkaan harkitulta ja keikkalavoina toimivat planeetat erottuvat toisistaan selkeästi siitä huolimatta, että jokainen niistä on maalattu vähintään kolmella neonsävyllä. Toisin sanottuna värien yltäkylläisyys kantaa koko teoksen läpi, mutta palettia vaihdellaan sopivin väliajoin harkitusti.

The Artful Escape

Yltäkylläistä värimaailmaa tukevat päräyttävät rock-riffit, jotka halkovat komeudessaan taivaita ja tärykalvoja. Spektaakkelinhakuisesti äänenvoimakkuudessa tai venytetyissä sooloissa ei säästellä, mikä sujahtaa näppärästi yhteen yleisilmeen kanssa. Pelkästään musiikillisesti pelistä on kuitenkin vaikea saada otetta. Kaikki kuulostaa majesteettiselta avaruusoopperalta, mutta lopputekstien rullatessa on muistiin hyvin vaikea palauttaa yhtäkään kokonaista biisiä. Kaikki sulautuu saman kuuloiseksi sähkökitararevittelyksi.

Toistuvuus piirtyy esiin myös pelin rakenteesta. Matka itsensä löytämiseen kuljetaan scifi-konsertti kerrallaan. Konsertissa artisti syöksyy mahdollisimman kovaa valitsemansa planeetan läpi sähkökitara ulvoen, ja spektaakkeli striimataan katsojille hologrammiyhteyden välityksellä. Pelaajalle tämä tarkoittaa 2D-tasoloikintaa, jossa ravataan vasemmalta oikealle, kunnes matka päättyy. Taustalla jytää aina peruskomppi ja jonkinlaiset biisien raamit, mutta muuten äänimaisema täyttyy pelaajan liikkeestä.

The Artful Escape

Ilmariffi toimii tuplahyppynä ja synnyttää omanlaisensa äänen, kun taas liikkumista nopeuttava polviliuku on samalla kitarasoolon paikka. Kolmas pelaajan käytettävissä oleva toiminto on yleinen revittely, joka räjäyttää ympäristön eloon toimien samaan aikaan spektaakkelin ylläpitäjänä ja toisinaan liikkumisalustojen siirtelijänä. Kovaa soitetun kitaramusiikin taakse maskeeratut liikkeet ovat tuttuja jokaiselle tasoloikkia pelanneelle, eikä The Artful Escape teknisesti ottaen eroa muista pomppimisista mitenkään.

Missään nimessä meno ei ole kuitenkaan huonoa. On ilo seurata, kuinka kokonainen planeetta herää ohikiitävän rock-tähden loistoon, mutta monien rotkojen ja liukujen jälkeen samat musiikkia ohjaavat ääniefektit käyvät turhankin tutuiksi. Jotain tuntuu jäävän uupumaan myös osittain siksi, että tasoloikkakohtaukset eivät etene tietyssä rytmissä. Esimerkiksi useiden peräkkäisten rotkojen ylitykset eivät linkity melodiseksi harmoniaksi, vaan lopputulos muistuttaa enemmänkin yhden liian monesti toistetun soinnun kakofoniaa.

The Artful EscapeThe Artful Escape

Tasoloikkakohtausten rakenteessa ei myöskään ole mitään, mikä ohjaisi pelaajaa tiettyyn etenemisvauhtiin. Pelaaja voi halutessaan pysähtyä ihmettelemään maisemia, kun taas joku toinen saattaa yrittää läpijuoksun maailmanennätystä loputtomilla polviliu'uilla. Lopputuloksena jokainen pelaaja etenee hiukan eri tahtia, eikä äänisuunnittelu ole siksi melodisen tarkkaan mitoitettua niin, että jokainen liike kuulostaisi fantastiselta missä tahansa tilanteessa.

Pidemmän korren musiikin ja tasoloikinnan yhdistämisessä vetää Rayman Legends (2013), jonka musiikkikentät ovat virheettömiä. Niissä ainoa tie voittoon on rynnätä kokonainen kenttä pysähtymättä kerralla loppuun samalla, kun jokainen hyppy, potku ja syöksy on mitoitettu nuotilleen taustamusiikin kanssa täydelliseen synkroniaan. Tällöin vauhtiin päässyt pelaaminen on hypnoottinen rytmipuristus, jonka lopussa tunnelma on aivan mieletön. Vastaavaan fiilikseen ei The Artful Escape yllä.

The Artful Escape

Peli ei myöskään ole interaktiivinen musiikkialbumi, kuten Sayonara Wild Hearts (2019), koska planeetalta toiselle kiertävät esitykset eivät muodosta tunnistettavia erillisiä kappaleita, eivätkä ne linkity yhteen albuminkaltaiseksi kokonaisuudeksi. Sen verran rytmisyyttä pelissä on, että jokaisen planeettahyppelyn lopussa odottaa konsertin huipennus, joka on toteutettu viiden nappulan soitantana. Suoranaisesta rytmipelistä ei tosin tällöinkään ole kyse, koska rytmitajun sijaan testataan pelaajan muistia.

Jokaisessa loppuhuipennuksessa paikalla on jammailukaveri, jonka osiin jaettua musisointia seuraamalla ja sen jälkeen kopioimalla biisit etenevät. Ainoa rokotus virheistä on tietyn kohdan yrittäminen uudestaan. Käytännössä pelaaja siis toistaa ruudussa välähtäviä näppäinsarjoja, kunnes ne menevät ulkomuistista oikein. Niinpä planeettahyppimisten loppuhuipennuksetkin ovat pelillisesti hyvin yksinkertaisia, mutta jammailun etuna on, että ne päättyvät ennalta purkitettuun materiaaliin, joka kuulostaa törkeän hyvältä.

The Artful Escape

Konserttiesitysten välissä pelaaja perkaa Francisin tilannetta avaavaa dialogia, mikä on pelin parasta antia. Dialogivalintojen myötä pelaaja luo pikkuhiljaa Francisin rock-persoonaa, joka kasvaa toimittajille annettujen haastatteluiden ja brändipalaverien myötä elämää suuremmaksi ikoniksi. Valinnat eivät muuta juonen suuntaa tai tulevia tapahtumia, mutta ne kulkevat mukavasti koko ajan matkassa. Jos suorassa tv-lähetyksessä väittää olevansa kotoisin planeetalta, jonka virallinen kieli vaihtuu joka kolmas tunti, sillä sitten mennään.

Tarinan edetessä valinnoista muodostuu jotain niin ylivedetysti keksittyä, että lähinnä mieleen tulee David Bowien rock-ooppera, jossa muusikon vaihtoehtopersoona Ziggy Stardust pelastaa koko maailman proto-punkillaan. Bowiemaisen ylivedetty glamour istuu hyvin itseään etsivän Francisin spektaakkelina esitettyyn tarinaan. Erinomaisena vetona kaikkea ei tarvitse tietää heti, vaan hahmon taustoja määrittäviä valintoja on ripoteltu pitkin peliä. Kosmeettinen ehostuskin saa odottaa vuoroaan melko pitkään.

The Artful Escape

Hiljakseen avautuva hahmonluonti on kaikin puolin hyvä ratkaisu, koska tasaisin väliajoin tehdyt valinnat tukevat Francisin tarinaa. Nuori ei pysty yhdellä kertaa sanomaan, kuka hän on, vaan itsensä määrittely tapahtuu askel kerrallaan. Samalla ratkaisu uudistaa roolipelimäisen kulunutta ja turhan pinttynyttä rakennetta, jossa kaikki hahmonluonti on sysätty pelien alkuun. Eihän pelaaja voi vielä tietää, millaisella hahmolla hän haluaa koko pelin pelata, kun ei vielä edes ole tiedossa, millaisesta pelistä on kyse.

The Artful Escape on kokonaisuutena toimiva konsertti, mutta ei niin hyvä, että kannattaa väkisin tunkea eturiviin. Audiovisuaalista ilotulitusta seuraa mielellään, ja se peittää tehokkaasti, kuinka perinteisestä tarinasta on lopulta kyse. Pelilliseen ainekseen sama vaikutus ei yhtä hyvin yllä ¬- varsinkin, kun erinomaisesti musiikin rytmisyyden haltuunsa ottavia pelejä on jo tehty. Animaatioelokuvana The Artful Escape loksauttaisi leuat sijoiltaan, mutta peliteoksena jotain jää uupumaan. Bilepaatissa on hyvä meno, mutta muistoja siitä ei jää.

HQ
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Audiovisuaalisesti spektaakkelimaista ilotulitusta, uskaltaa leikitellä väreillä, hahmonluonti on hajautettu koko pelin kestolle mikä tukee tarinaa itseään etsivästä nuoresta
-
Perinteinen kasvutarina vailla yllätyksiä, tasoloikinnassa ei huomioida musiikin rytmiä, konserttien loppuhuipennukset muistipelejä, mieleen ei jää yhtäkään biisiä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Artful EscapeScore

The Artful Escape

ARVIO. Kirjoittaja Onni Ratala

Huikaiseva audiovisuaalinen spektaakkeli toimisi paremmin animaatioelokuvana kuin pelinä.

0
The Artful Escape tulossa Xbox Onelle

The Artful Escape tulossa Xbox Onelle

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Microsoftin pelijulkistuksia pursunneessa E3-tilaisuudessa mukana oli myös The Artful Escape, joka ennen tunnettiin nimellä The Art Escape of Francis Vendetti....



Ladataan seuraavaa sisältöä