Syndicate

Kyberpunk on täällä taas, ja miksipä ei. Genre kukki 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa paljolti kiitos William Gibsonin kirjallisen tuotannon, leviten siitä musiikkiin, roolipeleihin, elokuviin sekä myös tietokonepeleihin. Näiden joukossa oli Bullfrogin kehittämä Syndicate (1993), jossa megakorporaatioiden agentit kävivät yrityssotaa kaupunkien kaduilla. Kyseessä oli yksinkertainen reaaliaikanaksuttelu, joka kuitenkin jäi pelaajiensa mieleen ja saa vielä nykyäänkin tunnustusta.

Ruotsalaisen Starbreezen Syndicate vaihtaa genren ensimmäisen persoonan räiskintään, mutta pitää muutamia alkuperäisen pelin tunnusmerkkejä mukanaan. Kyber-asenne, agenttien ulkoasu, minigunit, Gauss-tykki sekä tietysti kyky "taivutella" viholliset taistelemaan omalla puolellaan ovat suoria viittauksia vuoteen 1993, mutta tähän yhtäläisyydet paljolti loppuvatkin, ikävä kyllä.

Pelaaja omaksuu EuroCorpin listoilla olevan cyber-muokatun agentin roolin, joka suorittaa tehtäviä erityisesti Aspari-yhtiön intressejä vastaan. Koska kyseessä on cyberpunk, kääntyy tämä perusasetelma suuntaan jos toiseenkin juonen edetessä, mutta tarina on yhtä aikaa arvattava ja epämääräinen, ja kärsii erityisesti harvoista, heikoista ja osin epäjohdonmukaisista henkilöhahmoista.

Tarinan sijaan pelaajalle tarjotaan paljon toimintaa erilaisissa kaupunkiympäristöissä, jotka vaihtelevat futuristisesta kelluvasta kaupungista aina tavalliseen slummiin asti. Kyseessä on perinteistä esteiden takana kykkimistä ja vihollisten suolaamista pääosin tavanomaisella asevalikoimalla jota piristetään aina välillä hakeutuvia luoteja ampuvalla Gauss-tykillä, minigunilla ja laserilla.

Tätä puhkituttua meininkiä on pyritty piristämään agentin cyber-ominaisuuksilla. Dart-piiri agentin päässä antaa tämän nähdä aiemmin havaitsemiaan vihollisia myös esteiden lävitse, ja hidastaa tiukoissa toimintakohtauksissa ajanvirtaa mahdollistaen tarkemmat ja tappavammat laukaukset. Koska suurin osa vihollisista on myös "chipattuja", voi agentti iskeä suoraan näiden aivoihin ja saada nämä ampumaan kaverinsa ja itsensä, ei aina tässä järjestyksessä. Myös vihollisten aseet voi räjäyttää näiden silmille samoilla erikoiskyvyillä.

En valehdellut mainitessani, että suurin osa vihollisista on chipattuja. Valitettavasti tämä tarkoittaa käytännössä, että noin kolmannes näistä ei ole, ja pelissä koetaan pitkiäkin pätkiä jolloin agentin erikoiskyvyt ovat joko pois päältä tai lähes täysin hyödyttömiä. Tämä on käsittämätön päätös Starbreezen taholta, koska etenkin näissä osioissa Syndicatesta tulee vain tavanomainen rutiiniräiskintä joita on nähty roppakaupalla ennenkin. Jos oikein rumasti haluaisi sanoa, voisi puhua Homefrontista uusilla grafiikoilla.

Kaiken lisäksi viholliset ovat täysiä jästipäitä, joita voi halutessaan vain istua odottelemaan nurkan taakse. Kun nämä kyllästyvät heittelemään loputtomia ja helposti hakkeroitavia kranaatteja, ryntäävät ne jonossa ammuttaviksi. Pomot ovat tasan yhtä tiheitä, mutta "paikkaavat" tätä mm. kaukosiirtymällä nopeammin kuin pelaaja ehtii tähdätä, tai jakautumalla useiksi harhakuviksi.

Täytyy silti myöntää, että kun erikoiskyvyt toimivat ja vihollisia vyörytetään niskaan oikein urakalla, on pelaaminen suorastaan hauskaa ja mukaansatempaavaa. Dart-piirillä kikkailu perinteisen ammuskelun seassa tekee taktisista tilanteista tavallista monipuolisempia, ja vihollisten käännyttäminen toisiaan vastaan nostaa aina hymyn huulille. En voi ymmärtää miksi näitä ilmeisiä vahvuuksia ei ole painotettu lopputuotteessa enemmän.

Syndicatea on alustavasti kehuttu graafisesta ulkoasustaan, eikä tässä olla aivan väärässä. Etenkin futuristiset kaupunkimaisemat ovat upeita, ja jotkut vauhdikkaammista hetkistä ovat kuin suoraan elokuvateatterin kankaalta. Harmillisesti Starbreezellä ollaan tyystin rakastuttu erilaisiin valaistus- ja liike-efekteihin, jotka ovat toki komeita, mutta tekevät pelaamisesta ajoittain täyttä tuskaa, kun ruutu on täynnä linssiheijastuksia ja vääristymiä.

Rakkaat kehittäjät, monilla meistä pelaajista on jo omat erikoisefektimme tätä varten, silmälasit nimittäin. Niiden heijastusten, rasvatahrojen ja vääristymien takaa pelaaminen on aivan riittävän viihdyttävää ilman, että pelien tarvitsee enää lisätä tähän yhtään mitään. Voin olla nyt vanhanaikainen, mutta grafiikan tulee aina, ja tarkoitan aina, palvella pelattavuutta, ei rampauttaa sitä. Selkeys ennen yltiöpäistä realismintavoittelua, kiitos.

Musiikillisesti Syndicate ei yllätä ketään. Nihilististä meininkiä säestetään nopeatempoisella konemusalla, ja joissakin taisteluissa mennään kokonaan dubstep-puolelle eeppisillä pudotuksilla ja wubwubilla. Tässä ei tosin ole varsinaisesti mitään väärää. Myös ääninäytteleminen on kaikin puolin laadukasta.

On harmillista, että kaikkinensa Syndicate kuitenkin jää keskikastin kokemukseksi genressään. Se olisi voinut ammentaa cyberpunkin kultakaudesta enemmänkin itseensä ja panostaa myös sen verran henkilöhahmoihinsa, että nämä esimerkiksi muistaisi vielä kaksi päivää läpipeluun jälkeen. Nykyisellään se on nahkatakkinen Call of Duty, jossa saa ampua siviilejä, ja se jää syvälle sisällöllisesti ansioituneemman isoveljensä Deus Ex: Human Revolutionin varjoon. Pelin yhteistyötilaa emme päässeet tätä arvostelua varten kokeilemaan.