Suomi
Gamereactor
arviot
Windjammers 2

Windjammers 2

Nopealle ja vaihtelevalle pelihallikokemukselle on aina paikkansa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

On kuin aika ei olisi kulunut lainkaan. Siltä tuntuu, kun aloittaa pelaamaan Windjammers 2:hta. Hän, joka aikoinaan pelasi pelihallissa sitä alkuperäistä peliä, on heti kuin kotonaan jatko-osan parissa. Ensivaikutelma on kuitenkin pettävä.

Windjammers 2

Windjammers 2:n pelattavuus on identtinen verrattuna alkuperäiseen, jos siis niin haluaa. Mukana ovat samat kuusi henkilöhahmoa kuin ennenkin aivan täsmälleen samoilla kyvyillä. Näin ollen pelkästään vaiston varassa voi aloittaa pelaamaan muutaman ensimmäisen kierroksen. Kaikki toimii, mutta samalla menettää kavalkadin uusia kykyjä ja sen, mitä uudistukset tuovat mukanaan niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin.

Tämä on mainos:

Vaikeinta on palauttaa kiekko vauhdilla takaisin sitä erikseen ensin poimimatta, ja tämä liike tuo mukaan paljon vaihtelua. Hyppy antaa tietenkin uusia mahdollisuuksia jopa siinä määrin, että sen käyttöä hiotaan tulevaisuuden päivityksissä. Uusi tehoiskun palkki tekee niin hyökkäyksistä tehokkaampia kuin puolustuksesta parempaa. Uusien liikkeiden mukaan tuominen on tärkeää, sillä pelin keskeinen elementti on vastustajan huijaaminen. Ja nyt siihen on aiempaa enemmän keinoja.

HQ

Mukana on lisäksi neljä uutta hahmoa, jotka vaihtelevat nopeuden ja voimakkuuden kesken suuresti. Vaikuttaakin siltä, että Dotemu on lisännyt mukaan annoksen persoonallisuutta. Pelaajan kannalta tärkeintä ovat silti liikkuvuus ja tehokkuus.

Kiinnostavampaa on silti uusi kattaus areenoita. Kaikki vaikuttavat päällisin puolin samoilta, mutta eroa on niin koossa kuin musiikissa. Ylimääräisenä pelinä on frisbeekiekkojen rikkominen, ja tämä korvaa keilailun. Toisin sanoen Windjammers 2 on erittäin ohut pelikokemus niin sisällön, opastusosioiden kuin lisämateriaalinkin osalta.

Tämä on mainos:
Windjammers 2Windjammers 2

Minipelit on otettava tosissaan, sillä niistä palkitaan runsailla pisteillä. Ja ilman pisteitä ei saa jatkomahdollisuuksia Arcadessa. Moinen koostuu ainoastaan viidestä eri kentästä, eikä jatkomahdollisuuksia siis ole loputtomasti. On kuitenkin sanottava, että pelit sujuvat ongelmitta ilman odotusaikoja tai muuta sen sellaista.

Pelin tuottama hinku pelata lisää on mukana myös verkon puolella. Otteluiden löytäminen ja niihin liittyminen on harmillisen vaikeaa pelaajien vähäisyyden vuoksi. Jos sitten yhden ottelun jälkeen haluaa uusinnan saman pelaajan kanssa, kestää uuden pelin aloittaminen vain muutamia sekunteja. Testaamallani Nintendo Switchin versiolla en havainnut verkkoviivettä tai yhteysongelmia. Mukana on myös ristiin pelaaminen Xboxin ja PC:n kesken (PC Game Pass ja Steam).

Windjammers 2Windjammers 2

Alkuperäinen Windjammers teki aikanaan kaiken oikein, eikä jatko-osa Windjammers 2 huono ole sekään. Tunnelma on vanhan pelin mukainen, mutta ulkoisesti moderni. Vanhojen hahmojen liikeanimaatiot ovat yhtä vaikuttavat kuin uusienkin vastaavat, ja sama koskee myös eri peliareenoita.

Windjammersin paluu on siis onnistunut. Onnistunut pelattavuus on edelleen paikoillaan, ja verkkopeli toimii hienosti. Siitä huolimatta sitä varsinaista sisältöä saisi olla enemmän.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Uudet liikkeet, uudet areenat, verkkopelattavuus
-
Sisällön vähäisyys
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään Windjammers 2

GR Livessä tänään Windjammers 2

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vajaa viikko sitten Dotemu julkaisi urheilevan jatko-osan Windjammers 2. Onkin aika katsoa, miltä meno vaikuttaa. GR Livessä pelataan teosta parin tunnin ajan. Liity...



Ladataan seuraavaa sisältöä