Legend of Grimrock

Ne meistä jotka aloittivat peliharrastuksensa jo ammoisella 1980-luvulla muistavat lämmöllä sellaisia pelejä kuin Dungeon Master ja Eye of the Beholder. Näissä seikkailtiin tiukasti ruutupohjaisissa luolastomaisemissa joissa nirhattiin perusfantsutyyliin hirviöitä miekoin ja loitsuin sekä ratkaistiin usein vipuihin ja lattiassa olevin painolaattoihin perustuvia aivopähkinöitä. Juuri tätä on myös Legend of Grimrock.

Kokemus on todellakin aikamatka, paitsi että mm. pelimekaniikkaa on ehostettu 2010-luvun tarpeisiin. Ammoisille esikuville ollaan kuitenkin säilytty erittäin uskollisina, ja halutessaan Grimrockin automaattikartoituksenkin voi kääntää kokonaan pois päältä. Tällaisesta pitäville huimapäille pelin mukana toimitetaan tulostettava ruutupaperipohja oman kartan piirtämistä varten. Lyijykynä täytyy löytyä omasta takaa.

Legend of Grimrockin tarina alkaa perinteisen iloisissa tunnelmissa, kun neljä seikkailijaa saa kuninkaan "armahduksen". Valitettavasti se tarkoittaa, että nämä ovat "vapaita" loikkaamaan Grimrockin vuoren huipulla olevaan onkaloon, ja taistelemaan tiensä sieltä alas vuoren juurelle ja vapauteen. Seikkailu aloitetaan täysin tyhjin käsin, ja varusteet on kerättävä matkan varrelta. Turhaa höttöä ei juurikaan ole, ja jokainen uusi ase tai haarniskanpala on voitto.

Sankarijoukon voi tehdä itse, tai pelin voi myös aloittaa tarjotulla perussetillä. Valittavana on ihmisiä, minotaureja, insektoideja sekä liskomiehiä, jotka voi istuttaa taistelijan, velhon tai roiston muottiin. Näille voi myös tuunata erilaisia ominaisuuksia ennen kuin nämä heittää Grimrockin armoille. Hahmot luonnollisesti nousevat tasoja seikkailun aikana, ja näille saa viritettyä uusia ja parempia kykyjä.

Vaikka näin ollaankin perusasioiden äärellä, tekee jo ensisilmäys pelin synkeisiin luolastoihin selväksi, että nyt ollaan 2010-luvulla niin että natisee. Pelin grafiikka on nimittäin lumoavan laadukasta ja yhdistää vanhan koulukunnan charmia uuden ajan vääntöön. En nyt tarkoita että luvassa olisi jonkinmoinen luolastoversio Crysis 2:sta, vaan sitä että aiheesta on esitetty mitä parhain tulkinta perinteisen fantasiakuvaston tyyliä noudatellen. Toistuvat tekstuurit voivat vaivata joitakin, mutta niillä on tehtävänsä pelimekaniikassa, pitäähän salapainikkeet kyetä erottamaan tutuiksi käyvistä kuvioista.

Myös äänitarjonta on klassista ja kaunista. Musiikkia ei itse pelin aikana kuulla, mutta eipä sille luolastossa tilaa olisikaan. On nimittäin erittäin tärkeää kuulla missä inhottava jättiläishämähäkki vipeltää, ennen kuin tämä ryykää silmille kulman takaa. Ääniefekteihin onkin panostettu mukavasti, ja esimerkiksi salaovet avautuvat todella uskottavan kivisellä rahinalla.

Grimrockin 13 tasoa tarjoavat sekä taistelua että aivotyötä, eikä vinkkejä yleensä pahemmin jaella. Nykyään on onneksi internet, ennen vanhaan kun joutui kirjoittamaan pelilehden palstalle ja kysymään miten jostain kohdasta pääsee eteenpäin. Pulmista selviää ympäristöä huolella tarkastelemalla tai viimeistään yön yli nukkumalla. Maininnanarvoista on että pelissä on mahdollista kuikuilla ympäriinsä hiirellä, joka oli Grimrockin esikuville täyttä scifiä.

Taistelu tapahtuu hahmojen aseikoneita napsuttelemalla, ja velholle puolestaan napsutellaan loitsut eri riimuyhdistelmistä. Hahmot seisovat vihollisten tapaan tiukassa neljän kehikossa, jolloin vain ensimmäinen rivi pystyy ottamaan meleekontaktia. Yksittäisiä vihollisryhmiä vastaan taisteleminen ei yleensä ole haastavaa, koska näiden tieltä pystyy aina perääntymään, ja voipa nopeasorminen jopa ehtiä puukottamaan näitä selkäänkin. Tämä tosin pätee vain jos tilaa todellakin on, eikä peli ole ilkeästi sulkenut ovea selän takaa. Kiihkeäksi meno äityy tosin vasta useammilla erillisillä vihollisjoukoilla jolloin parannuspulloja on parempi olla plakkarissa.

Vihollisiin toivoisi ehkä hieman enemmän vaihtelua. Tämä lievä suppeus vaivaa Legend of Grimrockia myös laajemmalla skaalalla. Joitakin esikuvia tukenut Dungeons & Dragons -lisenssi puuttuu, ja sen todella huomaa sisällön ajoittaisessa ohuudessa. Tokihan peli maksaa ainoastaan viitisentoista euroa, joka merkitsee käytännössä yhtä euroa per pelitunti. Siihen on jo lupailtu lisäsisältöä, ja odottelenkin tätä innolla, koska tällä hetkellä Grimrock on lähinnä alkupala. Toki se on herkullinen sellainen, mutta pääruoka odottaa vielä tulemistaan. Jos peli nyt menestyy, saadaan pöytään tulevaisuudessa ehkä myös pihviä.

Almost Human on luonut todella puhdaslinjaisen ja onnistuneen päivityksen klassisesta genrestä, joka näyttää ja kuulostaa hyvältä, ja sen mekaniikat ovat kohdallaan. Vaikka se on uskomaton nostalgiatrippi on sillä myös paljon annettavaa nykyiselle pelaajasukupolvelle. Ainoa asia mitä Grimrock jättää kaipaamaan on lisää samaa mutta enemmän ja monipuolisemmin!