Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Bullet Train

Bullet Train

Vauhdikas ja puhelias toimintaelokuva tekee väkivallasta hauskaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Bullet Train

Deadpool 2 -elokuvan ohjaajana kunnostautunut David Leitch osoittaa, että väkivaltainen toiminta jatkuvan läpänheiton kera sujuu edelleen. Japanilaiseen luotijunaan sijoittuvaa Bullet Trainia tähdittää vino pino enemmän tai vähemmän tunnettuja näyttelijöitä. Parasta on kuitenkin ehkä se, että kokonaisuus pysyy kasassa kaiken aikaa, ja kun lopputekstit alkavat rullata, on tarina todellakin kerrottu.

Brad Pitt esittää koodinimellä Ladybug (eli Leppäkerttu) toimivaa palkkatappajaa, joka saa tehtävän japanilaisessa luotijunassa. Mukana on epäilyttävän paljon muitakin alan ammattilaisia, joiden tehtävä on samanlainen. Tarinan pohjustus tehdään ehkä kymmenessä minuutissa, ja sen jälkeen loput kaksi tuntia ovatkin melkein pelkkää toimintaa sekuntiaikataululla kiitävän junan kyydissä.

Bullet Trainin esitystapa saattaa aluksi tuntua häiritsevän levottomalta. Leikkaukset ovat nopeita, eri henkilöhahmojen puhe miltei jatkuvaa ja maailma hohtaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Tähän päälle toiminta on sujuvaa ja hyvin tehtyä siten, että se varsinainen tarina edistyy myös tappeluiden aikana milloinkaan pysähtymättä.

Tämä on mainos:
Bullet Train

Tällaiseen tyyliin kertoa tarinaa tottuu kyllä jonkin ajan kuluttua, mutta puolisen tuntia siihen saattaa kulua. Tarinan seuraamista kuormittaa sekin, että valtaisan dialogin ohella tarinaa kerrotaan myös visuaalisesti eli elokuvan perinteisin keinoin. Onneksi katsoja huomaa elokuvan edetessä, että paletti kyllä pysyy ohjaajan hyppysissä. Tämän havainnon jälkeen uskaltaa jo vain rentoutua, ja nauttia katsomastaan vaivaamatta aivojaan liiaksi.

Bullet Train vilisee toinen toistaan tunnetumpia näyttelijöitä, joista osa vilahtaa ruudulla vain nimeksi. Tällaisen ratkaisun tarkoitus jää hämäräksi, ellei sitten ideana ole ollut laittaa katsojia pelaamaan juomapeliä siitä, miten monta tunnettua näyttelijää kukin elokuvasta löytää.

Bullet Train on kielletty alle 16-vuotiailta, mutta ikärajan olisi voinut nostaa ihan 18 saakka. Väkivaltaa on nimittäin erittäin paljon, ja se esitetään hauskana. Toisaalta ilman veristä väkivaltaa Bullet Train olisi menettänyt terävyytensä kokonaan, enkä osaa kuvitella katsovani tällaista rainaa kesytettynä versiona.

Tämä on mainos:

Toteutus on kaikin tavoin viimeistellyn ammattimainen, eikä raha selvästikään ole loppunut kesken. Mitään erityisen syvällistä sanomaa ei ole luvassa, mutta se olemassa oleva tarina tarjoillaan poikkeuksellisessa paketissa. Katsettaan ei voi irrottaa valkokankaasta hetkeksikään, joten Bullet Train todellakin viihdyttää koko kestonsa ajan.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Bullet Train

Bullet Train

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vauhdikas ja puhelias toimintaelokuva tekee väkivallasta hauskaa.



Ladataan seuraavaa sisältöä