Atomfall, kun The Stanley Parable kohtaa Falloutin

Pinnalta katsoen brittiläinen Fallout kuulostaa ajatuksena hyvältä. Ei asuinpaikana tietenkään, mutta modi Fallout Londonin menestys osoitti selvästi, että jotain sellaista kansa haluaa. Mutta Rebellionin Atomfallin leimaaminen pelkästään brittiläiseksi Faloutiksi on liikaa. Erottuakseen Atomfall tarjoaa kokonaan epälineaarisen tarinan, ja annoksen spekulatiivista fiktiota 1900-luvulta.

Pelaaja herää karanteenialueelta, jonka muu yhteiskunta on suurimmaksi osaksi hylännyt hieman STALKERin malliin. tehtävänä on päästä pois alueelta, mutta suurimmaksi osaksi Atomfall ei kerro, miten tehtävässä pitäisi onnistua. Kun sitten samoilee pelialueella, kohdataan johtolankoja ja erilaisia ryhmittymiä ja henkilöhahmoja, jotka lupaavat auttaa kohti pakoa. Useimmat henkilöhahmot haluavat pelaajan tekevän jonkinlaisen palveluksen auttaakseen eteenpäin pakenemisessa, ja näin pelaaja lähtee toiseen suuntaan, jossa sitten kohdataan uusi joukko johtolankoja.

Eräällä tavalla tarina on pelaajan itse löydettävä Atomfallissa, ja pelaaja luokin oman tarinansa pelialuetta tutkiessaan, ottaessaan mittaa erilaisista pahiksista ja yrittäessään kartoittaa mahdollisimman paljon tuntematonta maailmaa ympärillään. Aseena muutama ruosteinen ase ja krikettimaila suuntasin erämaahan löytäen heti joukon druideja luolasta. En voinut piestä kaikkia kahtakymmentä, joten jatkoin tutkimista poimien mukaan ammuksia ja lisäaseita siellä sun täällä.

Maailman tutkiminen on hauskaa Atomfallissa, ja pelaaja tuntee itsensä paikalliseksi etsiväksi laittamassa palasia kokoon niin paikkojen kuin ihmistenkin suhteen. En päässyt kovinkaan pitkälle, joten en voi sanoa, miten tyydyttäviä löydettävät vastaukset ovat, ja pelinkehittäjät eivät ole lisänneet mukaan ratkaisua kaikelle. Näin ollen osa vastauksista jää tulkinnanvaraisiksi. Mutta pelimaailman monipuolisuus käy ilmi nopeasti ja on riittävä rohkaistakseen pelaajaa tutkimaan paikkoja, vaikka kartassa ei olisikaan isoa symbolia osoittamassa, mihin mennä.

Suurikokoiset olkiukot, hajonneet linnat ja hylätyt kaivokset ovat pelialueen tunnusmerkkejä, ja jokaisessa on ainakin mahdollisesti jotain löydettävää. Joissakin on apua pahiksien päihittämiseen, kuten räjähtävä ansa, jonka löysin isomman joukon harventamiseksi, ja joissakin tapauksissa pääsee lukemaan uuden johtolangan, joka vie eteenpäin. Kannattaa katsoa kaikki nurkat kahdesti, mikä saattaa tuntua lineaariseen rakenteeseen tottuneesta turhauttavalta, mutta on toisaalta taivas sellaiselle, jotka eivät pidä kysymysmerkeistä kartalla suuntaa osoittamassa.

Taistoa kehittäjät kuvailivat vältettäväksi Atomfallissa, mutta minulla oli hyvin hauskaa krikettimailani kanssa vastaantulijoita iskiessäni. Taistelu on yksinkertaista, ja jälleen verrattavissa Bethesdan roolipeliin, mutta silti taistot ovat tyydyttäviä, varsinkin kun tupsahtaa keskelle jousin aseistautuneita pahiksia, ja hakkaa kaikki verille ennen kuin kukaan ehtii ampua nuoltakaan. Tuliaseita ja jousia käytetään vähemmän, mutta jos löytää ammuksia ja pitää itseään ampujana, ovat tuliaseet hauskoja käyttää. Kun taistelua ei ole monimutkaistettu turhaan, on Rebellionilta jäänyt paljon aikaa keskittyä monimutkaiseen tarinaan.

Taidot ja nikkarointi tuntuvat nekin yksinkertaisilta mutta tehokkailta. Jos pelaajalla on niin raaka-aineet kuin ohje, tarvitsee vain pitää nappia alhaalla, ja haluttu esine on valmis. Taidot vaativat pisteitä, joita poimitaan ohjekirjoista, ja näin voi keskittyä enemmän vaikkapa lyömäasevahinkoon, hiiviskelyyn ja yleiseen hengissä säilymiseen. Mukava lisä on se, että oma syke lisää ylimääräisen tason verran ajattelua. Syke toimii kestävyyden eli staminan lailla, tai ehkä toissijaisena terveysmittarina. Mittari nousee koko ajan juostessa, ja jos syke on pitkään liian korkealla, on vaikeaa tähdätä ja muutenkin onnistua taistoissa.

Vain tunnin testaamisen perusteella Atomfall tuntuu omanlaiseltaan peliltä, joka täyttää atomipommin kokoisen reiän ihmisten sydämissä, kun haluna olisi pelata yksin lisää Falloutia. Laitoin mukaan vertauksen The Stanley Parablen kanssa, sillä vaikka kyseessä on aktiivisempi peli, aiheuttavat haarautuvat tarinalinjat ja luotto pelaajan omiin toimiin sen, että Atomfallin haluaa ehkä pelata moneen kertaan. Mukana on varmaankin useita erilaisia tarinoita siitä, miten kuvio voi edetä radioaktiivisessa Britanniassa. Yksi asia on varmaa: krikettimaila on oleva avainominaisuus kaikissa tarinoissa.