Baby Steps kävelyttää ja vie pelaajaansa mennen tullen

Kävelysimulaattori-käsite ponnahti pelimaailman sanastoon viimeistään Hideo Kojiman Death Stranding -pelisarjan (2019-) myötä, ja on ollut hieman yllättävää, että vastaavaa jalkapatikkapainotteista haastajaa ei ole vielä tähän mennessä näkynyt. Norman Reedusin tähdittämien kuljeskeluseikkailujen kilpakävelijä kuitenkin asteli hiljan estradille mistäs muualta kuin indiepelien ihmeelliseltä puolelta.

Syyskuussa 2025 PS5:lle ja PC:lle ilmestynyt Baby Steps jättää tavarantoimitukset ja ihmiskunnan katkenneiden keskinäisten yhteyksien uudelleenpunomisen Death Stranding -pelien huoleksi, sillä nyt opetetaan pelaajaa kävelemään. Joel Petterssonin aiemman arvion hengessä on helppo yhtyä hänen mielipiteeseen siitä, että Baby Steps on täysin omanlaisensa pelielämys.

Vanhempiensa kotitalon kellarissa kuhnaileva Nathan on keskittynyt kokopäiväiseen konsolisoturin uraan. Päähenkilö kuitenkin päätyy omituisen sähkövärähdyksen johdattamana surrealistiseen sumuiseen laaksoon, jonka mäkisessä maastossa loimottavat nuotiot - pyjamaan sonnustautuneen ja paljasjalkaisen Nathanin ei auta kuin pistää jalkaa toisen eteen lämmintä liekehdintää kohden, kunhan kävelemisen taito vain muistuisi mieleen.

Tässä vaiheessa pelaajan kannattaa varautua melkoisen haastavaan kävelyretkeen, josta ei puutu PS5:n DualSense-ohjaimen olkapainikkeiden puristamista sormet punaisina, mutaa kompuroineen Nathanin pyjamassa sekä hieman Smiling Friends -animaatiosarjan (2020-) hengessä haastelevaa häiriintynyttä dialogia Nathanin ja erikoisten sivuhahmojen välillä. Satunnaisten kohtaamisten ohella Baby Steps ei aloitusosion lisäksi juuri jakele ohjeita tai vinkkejä, vaan pelaajan täytyy tutkia maailmaa oma-aloitteisesti ja käveleskellä itse kiinnostavien maisemien luokse.

Baby Stepsin kävelymekaniikka on keskittymistä vaativa operaatio, joka vaatii teknisesti yksinkertaisuudestaan huolimatta Nathania ympäröivän maaston huomioimista. L2- ja R2-olkapainikkeet saavat Nathanin vasemman ja oikean jalan nousemaan maasta, ja pelaaja kallistaa vasemmalla tatilla miestä joko eteen, taakse tai sivuille. Liian pitkien askelten ottaminen epätasaisessa maastossa saa Nathanin laskeutumaan kaikkea muuta kuin sulavalla spagaatilla maahan, ja kapeilla puulaudoilla ja kivisissä portaissa kulkeminen vaatii keskittymistä ja tarkkaa jalkatyötä. Onneksi kamera on mahdollista sijoittaa L1- tai R1-napeilla joko hahmon vasemmalle tai oikealle sivulle, ja oikealla ohjaintatilla voi sitten mallailla hahmon olan yli parhaan näkymän Nathanin jalkoihin.

Baby Stepsin koruton äänimaailma tykittää joko television kaiuttimista tai kuulokkeista ikäviä rusahduksia ja kolahduksia, kun Nathanin keho ja kuuppaparka kolisevat pelaajan mokailujen myötä kovaa maata vasten. Joelin mainitsema eläinten rääkyminen ja räksyttäminen kävelyn taustalla nostattavat tunnelmaa kieltämättä omalaatuiseen suuntaan. DualSensen kaiuttimista kuultavat maaston rapinat, mudan litinä ja tuulen humina unohtamatta Nathanin ähkinää ja tuskaisia parahduksia pitävät mainioine ohjaimen värinöineen huolta siitä, että pelaaja tuntee jokaisen askelen ja liukastumisen ainakin sormenpäissään ja korvissaan.

Sitä vastoin graafisesti Baby Steps ei ole mikään Death Stranding 2 -seikkailun (2025) kaltainen fotorealistinen grafiikkaheruttelu, vaan laakson karun kulmikkaat maisemat peittyvät äkkiä sumuun vähänkin korkeammalle koikkelehtimisen jälkeen. Hahmomallit ovat myös jäykkiä ja yksinkertaisia tuttavuuksia, mutta maassa kierivän ja vierivän Nathanin sätkiminen ja kompurointi saivat aikaan pari hämmentynyttä naurahdusta. Koettakaapa mennä Nathanin kanssa uimaan!

Joelia lainatakseni Baby Stepsillä on kieltämättä oma dialogista ja äänimaailmasta muodostuva nariseva sielunsa, ja pääosin tyhjässä laaksossa kuljeskelussa on kieltämättä jotain kiintoisaa. Joelin tavoin olen samaa mieltä siitä, että Baby Steps osaa motivoida pelaajaa kierolla mutta konkreettisella tavalla: pelissä eteneminen on lopulta vain ja ainoastaan pelaajasta itsestään kiinni. Nathan on täysin ohjainta pitelevän pelaajan taitojen ja keskittymisen armoilla: hairahdunko sivupolulle vai otanko vihdoin suunnan ylärinteessä räiskyvää nuotiota kohden?

Baby Steps ei rankaise pelaajaa muusta kuin kaatumisista seuraavista putoamisista tai tiettyyn paikkaan jämähtämisestä, kun Nathanin jalkoja saa asetella ylä- ja alamäissä tähtitieteellisellä tarkkuudella tantereeseen. Omalla kohdallani alaspäin laskeutuminen epätasaisessa maastossa on ehdottomasti jännittävin kokemus, sillä kerran toisensa jälkeen pyrstölleen putoava Nathan pyyhkäisee pyllymäeksi pistäessään reittisuunnitelmani uusiksi. Lisäksi edellä kehumani kamera ei ole alamäkikohdissa ihan parhaimmillaan, sillä joudun Nathanin ilmassa olevan jalan jättämän varjon perusteella mallailemaan, mihin koipi kannattaa laskea alamäessä.

Baby Steps tallentaa pelin jokaisella Nathanin askelmalla, mikä tarkoittaa sitä, että pelin uudelleen käynnistämällä ei pääse palaamaan kaatumista ja laakson pohjalle putoamista edeltävään hetkeen. Nämä turhauttavat hetket, kun eteneminen valuu hukkaan Nathanin keräillessä itseään laakson alaosassa olevasta mutakuopasta, unohtuvat kuitenkin nopeasti, kun Nathan vaappuu uudestaan kohti aitaamattomia kalliomaisemia. Ehkä seuraavalla kerralla osaan varoa kiveen kaiverretuissa portaissa? Laakson maisemat vaaranpaikkoineen muuten koruttomassa ja autiossa pelimaailmassa tulevat väistämättömien toistojen ja uudelleenyritysten myötä tutuksi, ja vaikka laakson maisemat eivät lopulta hivelekään silmiä, tuttujen yksityiskohtien bongaaminen korkeammalta mäkisessä maastossa palkitsee ainakin jollain kierolla tavalla.

Baby Steps on erikoinen mutta pelimaailman seikkailun ja tutkimisen osalta yllättävän koukuttava seikkailu, joka ei epäröi haastaa, hämmentää ja huvittaa pelaajaansa. Omaan makuuni Baby Steps toimii parhaiten lyhyinä päiväkävelyinä, joiden jälkeen missä tahansa toisessa pelissä hahmon liikuttaminen toimii aina siunatun sulavasti.