Räiskintäpelit ovat jo useamman vuoden ajan tuntuneet kaikki sijoittuvan joko nykyaikaan tai tulevaisuuteen rakettireppuineen ja energia-aseineen. Juuri siksi Battlefield 1 tuntuu niin raikkaalta tuulahdukselta. Se on paluu aikaan, jolloin verkkosodankäynnit olivat välineistöltään yksinkertaisempia.
DICEn valinta kääntää kelloja taaksepäin vuosisadan verran on loistava juttu. Kaikessa on omanlaisensa analoginen tunnelma. Pelatessa tuli usein ajatelleeksi Battlefield 1:n olevan eräänlainen best of -kokoelma. Sarjan veteraanit huomaavat monia pelillisiä tekijöitä aiemmista osista, mutta nyt ne kaikki toimivat paremmin kuin ennen.
Aseiden käytössä on ehkä parasta niiden tuntuma aina latausanimaatiota myöten. Laukaistaessa aseen potku on vakuuttava, ja torakkojen tehokas käyttö tuntuu vaativan enemmän harjoittelua kuin aiemmissa osissa. Tämä osaltaan vahvistaa vaikutelmaa rustiikimmasta asesuunnittelusta vuosisadan takaa.
Aseiden lisävarusteita ei tietenkään paljoa ole: kourallinen erilaisia optisia tähtäimiä, pistimen kanssa tai ilman ja valikoima erilaisia maaleja tuhovälineen persoonallisuuden lisäämiseksi. Tussareiden värivaihtoehdot tuntuvat aikakauteen sopivilta, joten pinkkinä hohtavia kivääreitä ei kentällä nähdä.
Battlefield 1 loistaa ennen kaikkea äänimaailmallaan. Kaiut, moottorien murinat ja paukkuvat aseet ovat kaikki omaa luokkaansa. Peli onkin parhaimmillaan hyvien kuulokkeiden kera. Ulkoasu on odotetusti upea. Hienona yksityiskohtana aseet peittyvät mutaan ojissa ryömiessä, jolloin ylitse viuhuvat luodit yhdessä tykistötulen kanssa tekevät pelottavaksi katsoakaan ylös. Kokonaisuus pyörii 60 ruudun sekuntivauhdilla yhteensä 64 pelaajan otteluissa. Iloisena havaintona sääolosuhteet vaikuttavat aidosti ottelun kulkuun. Hiekkamyrsky sotkee näkyvyyden, jolloin lentokoneella lentäminen tai tarkka-ampujana toimiminen muuttuvat mahdottomaksi. Sama tapahtuu paksun hernerokkasumun iskiessä kesken taistelun.
Selkeää parannusta on tehty myös käyttöliittymään, joka on aiempaa kauniimpi, selkeämpi ja helpompi käyttää. Ylälaidan pikkukartasta näkee nyt lipulla merkittynä vallattavan alueen koon. Kuoleman korjattua jopa odotusruutu on saatu näyttämään taistelukenttää elävöittävältä näkymältä staattisen kartan sijasta. Pisteenä iin päällä osuman saantia ja antamista osoittavat visuaaliset merkit ovat aiempaa selkeämpiä.
Lentäminen on Battlefield 1:ssä parempaa kuin koskaan, ja se on valitun aikakauden ansiota. 1900-luvun alussa ei vielä tunnettu lämpöhakeutuvia ohjuksia tai muutakaan jännää. Näin ollen vihollisen lentokone on saatava alas vanhoilla konsteilla: ampumalla ilmatorjuntakonekiväärillä tai lentämällä itse koneen puikoissa vihun perään.
Moninpelissä klassiset pelimuodot Rush, Conquest, Domination ja team deathmatch tekevät paluun tuntuen yhtä hyviltä kuin aina ennenkin. Conquestissa kerätyt tapot kartuttavat oman joukkueen pistetiliä. Näin ollen omalle puolelle voi jokainen kokea olevansa hyödyksi pelityylistä riippumatta. Rushissa on määrä vallata radioasemia, joiden paikka määräytyy kentälle sattumanvaraisesti. Tämä pitää pelattavuuden vaihtelevana, koska parhaita asemia radioasemien lähistöltä ei pysty ennalta opettelemaan valmiiksi.
Viestintä oli ensimmäisessä maailmansodassa rajoittuneempaa kuin nykyisin. Tästä innoittuu pelimuoto War Pigeon. Kyyhky ilmestyy sattumanvaraiseen paikkaan kartassa, jonka jälkeen molemmat joukkueet koettavat saada sen haltuunsa. Kiinni saamisen jälkeen on viesti kirjoitettava, mikä näkyy kasvavana palkkina ruudun alalaidassa. Vaadittava aika on lyhyempi paikallaan pysyteltäessä, mikä taas asettaa muulle joukolle vaatimuksen asettua tehokkaaseen siilipuolustukseen kirjoittajan suojaksi. Viestin valmistumisen jälkeen kyyhky päästetään vapaaksi, jolloin vastapuolella on hieman aikaa ampua se alas. Mikäli lintu pääsee karkuun, palkitaan onnistunut joukkue pisteillä.
War Pigeon on hektinen ja mielenkiintoinen pelimuoto, mutta illan tähti on silti Operations. Kyse on eräänlaisesta Conquestin ja Rushin sekoituksesta, jossa toinen joukkue hyökkää ja toinen puolustaa. Kentällä on kaksi lippua, jotka on määrä vallata ja pitää hallussa samaan aikaan. Näin tapahtuessa avautuvat uudet liput, jotka on tarkoitus vallata seuraavaksi. Puolustajan pitää tietenkin estää moiset aikeet, ja näin tapahtuessa hyökkääjä saa yrittää uudestaan. Ottelu jatkuu myös toisella kartalla. Jos hyökkääjä on kuluttanut kaikki resurssinsa jo ensimmäiseen osaan matsia, on heidän onnistuttava kertaheitolla toisessa kartassa. Operations-pelit kestävät hieman kauemmin kuin muut pelimuodot, mutta samalla niissä on aivan omanlaistaan suuren sodan tuntua.
Moninpelikarkeloiden ohella DICE on panostanut myös yksinpelin tarinoihin, joita on peräti viisi kappaletta. Sotaa katsellaan erilaisten ihmisten näkökulmista, ja heidän kohtalonsa onnistuu liikuttamaan pelaajan tunteita. Osa tarinatehtävistä on pelillisesti härskiä moninpelikarttojen kierrätystä, mutta tarinallisesti yksinpelillä tuntuu olevan aidosti sanottavaa. Se ei siis ole mukana pelkästään myyntilukujen lisäämisen vuoksi. Tarinassa ei kuljeta ahtaissa käytävissä, vaan ympäristöt ovat yleensä avoimia taistelukenttiä. Pelin kuluessa vallataan asemia ja ajetaan tankkia, mutta hiiviskelyllekin on löytynyt oma paikkansa.
Jokainen sotiva osapuoli esitetään kunnioittavasti, eikä kukaan ole stereotyyppisesti se tarinan pahis. Peli onnistuu esittämään taisteluissa vastapuolenkin inhimillisinä toimijoina, jotka konekivääritulen alla huutavat äitiä. Siinä sivussa yksinpeli kertoo myös historiallisia tietoiskuja sotatapahtumista.
Kokonaisuudessa on myös valittamisen aiheita, mutta ne kaikki ovat todella pientä nipotusta. Muutamat bugit harmittavat, kuten ilmaan leijumaan jäävä romu alas ammutun ilmalaivan jäljiltä.
Battlefield 1 on juuri sitä, mitä sarja kaipasi. En ole aikoihin ollut näin innostunut uudesta Battlefieldista.