Battlefield: Bad Company 2

Ensikosketus Battlefield: Bad Company 2:een ei suuria yllätyksiä tarjoile. Se on yksi monista nykyaikaisista sotapeleistä, jotka tasapainottelevat realistisen sodankäynnin ja vauhdikkaan räiskinnän välimaastossa. Pelaajien käytössä on esimerkiksi koko joukko tämän päivän aseita ja ajoneuvoja, joihin lukeutuu sekä amerikkalaisia että venäläisiä hienouksia. Autenttisista välineistä huolimatta sotilaat kestävät luotisateessa rahtusen pidempään kuin oikeat jääkärit. Myönnytykset realismissa kääntävät ehkä millintarkkaa taistelusimulaatiota kaipaavat pois, mutta samalla aukeaa ovi elokuvamaiselle tykitykselle. Ja voi että, millaista tykitystä tarjolla onkaan.

Yksi Bad Companyn tavaramerkeistä on rakennusten ja maastojen tuhoutuminen. Tykinlaukaus kivitaloon heittää ilmoille tiilenpaloja ja jättää valtavan aukon rakennuksen kylkeen. Keskelle metsää osuva kranaattisade puolestaan tekee puustosta haketta. Ominaisuus on tietysti mukana myös jatko-osassa, mutta entistä makeampana. Tällä kertaa esimerkiksi talot voi paukuttaa kokonaan maan tasalle. Kun katto natisee liitoksistaan, siinä alkaa kovemmankin veteraanin leuka väpättää. Battlefield: Bad Company 2 maalaakin poikkeuksellisen rosoisen kuvan sodankäynnistä. Aseiden räjähtävä tuhovoima tulee loistavasti esille. Sen lisäksi paukut vieläpä kuulostavat ihmeen todellisilta. Välillä on pakko palauttaa jalat maanpinnalle, ettei tetsaa ryhmän mukana kotiteatterin taa.

Nettipeli vaikutti jo varsin jouhevalta, ja matseihin liittyminen oli naurettavan helppoa. Liekö se sitten edellisosan ansiota, sillä testiversion kokoonpano seuraili Bad Companyn linjoja. Räiskintä kulminoitui tuttuun Rush-pelimuotoon, jossa joukkueet taistelevat vuoron perää hyökkäys- ja puolustusasemissa. Matsit kestävät niin pitkään, kunnes hyökkääjän täydennykset loppuvat tai puolustaja menettää puolustettavat kohteensa. Mainiona yksityiskohtana kentät näyttäisivät avautuvan asteittain. Mukana ollut Africa Harbor koostui kolmesta osasta, jotka avautuivat pelattavaksi osa osalta hyökkääjän saavutettua edellisen päämääränsä. Se piti taistelun tiiviinä, mutta loi oivallisesti vaikutelman avoimesta ympäristöstä.

Hyökkäävän joukkueen täydennysmääriä on hieman viilattu alkuperäisestä Bad Companysta. Monesti pelaaminen menikin tiukaksi loppupään kahinaksi, jossa kumpi tahansa joukkue voi tiukalla puristuksella nousta voittajaksi. Taistelu tuntui myös muilta osin jännittävältä. Vihollisiin ei enää tarvitse upottaa lippaallista ammuksia, vaan vastustajat kaatuivat parilla lyhyellä sarjalla. Sama toimii tietysti myös toisin päin: yksinäiselle sudelle tulee hätä, jos vihollinen pääsee yllättämään selustasta. Tiiviit ryhmät ovat vastustajan kannalta vaikeimpia lyötäviä, koska joka ilmansuuntaa tarkkailevaa iskujoukkoa on kinkkistä lähestyä saamatta lyijysuihkua naamalleen.

Yhdessä liikkumista helpottaakseen peli osaa muodostaa pelaajista ryhmiä, jotka jakavat suuren joukkueen muutamaan pienempään joukkoon. Ykkösosan tavoin ryhmässä pelaaminen auttaa pitämään pelaajat etulinjassa, sillä kaatuneet voivat palata peliin elossa olevien ryhmänjäseniensä välittömään läheisyyteen. Näin vältytään turhalta ravaamiselta tukikohdan ja rintamalinjan välillä. Halutessaan pelaaja voi kuitenkin syntyä myös tukikohtaansa hakemaan raskasta kalustoa. Tankkien ohella tohinassa näytti pyörivän myös maastureita.

Ehkä selkeimpänä muutoksena aiempaan pelaajilla on syntyessään valittavissa vain neljä eri roolia. Valikoimasta on poistettu vakoojaksi tarkoitettu Specialist-luokka, jonka keskeisimmät välineet on hajautettu muihin luokkiin. Mekaanikko voi nyt käyttää Specialistin äänenvaimennettuja aseita ja tarkka-ampuja räjähteitä. Yleispätevänä luokkana mukana on tuttu rynnäkkökiväärillä varustettu jääkäri, kun taas taustatukea tarjoilee heimoveljiä henkiin herättävä lääkintämies. Luokkien tasapainotuksessa on aistittavissa lievää kivi-paperi-sakset-asettelua, joten järkevä roolijako ryhmän sisällä on avain tehokkaan iskuryhmän rakentamiseen.

Uutuutena eri luokkien varusteet ovat nyt myös muokattavissa. Keräämällä kokemuspisteitä peliin avautuu runsaasti uusia aseita ja varusteita, jotka voi napata mukaan vakiovarustuksen sijaan. Kaikki varusteet eivät sovi kaikille, mutta esimerkiksi jääkärin kiväärikranaatteja voi vaihdella makunsa mukaan. Toteutus on ihailtavan näppärä ja varusteita on helppo vaihtaa vaikka jokaisen hengenlähdön jälkeen. Samalla pelaajia kannustetaan jatkamaan taistelua entistä parempien varusteiden toivossa.

Testattavana ollut kenttä sijoittui hiekkaiseen laaksoon, joka vietti kohti tavarasatamaa. Kuvitus poikkeaa selvästi ensimmäisen Bad Companyn vihertävistä maisemista, mutta ulkoasu tuntui ainakin tässä vaiheessa hieman valjulta ja ylivalottuneelta. Myös kuvanpäivitystahti jätti hieman toivomisen varaa. Call of Duty: Modern Warfare 2:n silkinpehmeästä sulavuudesta ollaan verrattain kaukana. Yksinpelissä lievä hidastelu ei ehkä haittaisi, mutta moninpeli edellyttää salamannopeaa reagointia muuttuviin tilanteisiin. Onneksi tekijöillä on vielä pitkälti aikaa hioa pakettia. Ainakin erilaisia ympäristöjä ja pelimuotoja pitäisi olla lopulliseen peliin luvassa.

Moninpelin osalta Battlefield-sarjan kuopus jätti odottavan fiiliksen. Pelissä on ainesta huippuhauskaksi rymistelyksi, kunhan viimeisetkin palaset loksahtavat kohdalleen. Battlefield: Bad Company 2:n onnistuminen punnitaan silti myös yksinpelin tasolla. Ensimmäinen osa puraisi monia viljelemällä mustaa huumoria ja keskittymällä eliittijoukkojen sijaan roskasakkiin. Toivottavasti jatko-osan kampanjasta tulee vähintään yhtä huvittava kuin ensimmäisen osan kultajahdista. Muuten homma voi mennä sivistyneen eurooppalaisen kannalta liian patrioottiseksi säätämiseksi.