Blacklight: Tango Down

Blacklight: Tango Downin perusidea on nerokas. En tiedä kuinka moni ystävistäni ei koskaan läpäissyt Battlefield: Bad Company 2:n tai Call of Duty: Modern Warfare 2:n yksinpeliä. Vaikka tekijöiden budjetti valui suurelta osin tarinan toteutukseen, sotapelien kuluttajat käyttivät kaiken aikansa nettihippaan. Miksipä ei siis hylättäisi tarinaa kokonaan ja käytettäisi aika moninpelin ehostamiseen? Näin ainakin Zombie Studios näyttää kaavailleen, eikä se sinänsä ole pöllömpi idea.

Suunnitelmassa on kuitenkin pienen pieni aukko. Sekä Bad Company 2 että Modern Warfare 2 ovat likipitäen parasta, mitä netissä voi pelata - toisin kuin Blacklight: Tango Down. Peli heittää sotaan sen enempää mitään selittämättä ja ilman tehokasta pelinhakua, joka asettaisi samantasoiset pelaajat samoihin otteluihin. Aloittelijana on paha pistää hanttiin veteraaneille, joilla on käsissään hävyttömän julmia aseita avaimenperineen ja roikkuvine karvanoppineen.

Onneksi sekavat valikot paljastavat tylyn alun jälkeen paljon enemmän kuin ensikosketus antaa ymmärtää. Pelissä on mahdollista muokata aseita hieman samaan tapaan kuin Army of Twossa. Eri aseiden lukumäärä on sinänsä suppea, mutta kustomoitavuutta ja kokemuksen myötä karttuvia osia piisaa yllin kyllin. Pelissä on täysin mahdollista kasata oma unelmapyssy tavalla, joka varmasti antaa pienet MacGyver-vibat.

Pelattavuus on jokaisen räiskintäpelin selkäranka, eikä siinä ole Blacklightissakaan varsinaisesti mitään vialla. Puhdasta räiskintää maustetaan lukuisilla erilaisilla pelimuodoilla, joihin sisältyy klassisia tappomatseja, lipunryöstöä, pommin asennusta ja alueiden valtausta.
Iso juttu on se, että Blacklight kuvaa tulevaisuuden sotaa. Nappia painamalla on mahdollista nähdä hetken aikaa seinien ja esteiden läpi paljastaen vihollisten sijainnit. Toisaalta tämän voi myös estää flashbang-kranaattien kaltaisilla jytkyillä. Konsepti ei ole millään muotoa maata mullistava, mutta se toimii. Ohjattavuus on pätevä ja mahdollistaa taktisen pelaamisen.

Zombie Studiosin räiskintää hiertää se, että markkinoilla on niin monia täysihintaisia pelejä, jotka tarjoavat niin paljon paremmin toteutetun nettipuolen. Se ei tarkoita, että Blacklight olisi huono, mutta pelaajana ei voi olla kysymättä itseltään, miksi jäisin näihin kinkereihin, kun voisin saada vielä enemmän Rainbow Six: Vegas 2:ssa tai Halo 3:ssa.

Monille ensimmäisen persoonan räiskintäpeli vaatii hyvän toteutuksen lisäksi hyvän yhteisön, ja heille ei ole mitään syytä vaihtaa tähän. Ainoa etu Blacklightilla on sen hinta, mutta siitä huolimatta peliltä toivoisi edes hieman kunnianhimoisempaa toteutusta ja runsaampaa sisältöä, jotta se motivoisi pelaamaan. On vaikea teeskennellä nauttivansa pelistä enemmän kuin oikeasti nauttii vain sen takia, ettei hintalapussa lue kuuttakymppiä.

Jos käsillä ei ole mitään muuta räiskintäpeliä tai hakusessa on pikku purtavaa muutamaksi viikoksi, Blacklight: Tango Down saattaa silti olla puutteineenkin kohtuullinen valinta. Se tarjoaa kutakuinkin hintansa veroisen pelin, mutta enempää siltä ei kannata odottaa.

[Kääntänyt Kimmo Pukkila]