Blades of Fire kehottaa testaamaan metallia

Maailmassa, jossa teräs on se arvokkain raaka-aine aseille ja haarniskalle, on noita langettanut loitsun, joka mahdollistaa teräksen muuttamisen kiveksi. Ne, jotka vannovat uskollisuutta noidalle, saavat kiiltäviä metalliaseita, kun taas kaikkien muiden keinot itsensä puolustamiseksi hajoavat kappaleiksi. Tämä on lähtökohta Mercury Steamin Blades of Firelle. Pääsin testaamaan peliä yhtenä kylmänä aamuna Etelä-Englannin kaupungissa Leatherhead.

Pelaaja on Aran de Lira, jolle erakkona annetaan erityinen vasara, jolla voi luoda omia teräsaseita. Ytimeltään Blades of Fire jakautuu kahteen osaan. Toinen keskittyy takomaan ja suunnittelemaan aseita, kun taas toinen keskittyy käyttämään niitä aseita noidan joukkojen voittamiseksi, ja lopulta on se lopullinen kohtaaminen itse noidan kanssa. Vertailukohtia voi hakea God of Warista tai Soulslike-peleistä, mutta takomisen mekaniikka ei oikein istu kumpaankaan mainituista, vaikka vaikutteita sieltä ja täältä otetaankin.

Blades of Firen takomismekaniikka on oikeastaan minipeli, joka tuo mieleen Kingdom Come: Deliverance II:n, ja sitten laajentaa lähtökohtaa merkittävästi. Ennen kuin vasara on edes esillä, on tapettava tietty määrä pahiksia saadakseen asetyypin avatuksi, ja niitä onkin monia. Keihäitä, nuijia, isoja lyömämiekkoja ja tupla-aseita, joilla voi irrottaa raajat pahiksilta tummasävyisessä fantasiataistossa. Kun sitten on valmis takomaan, piirretään aseen suunnitelma. Kerätyistä raaka-aineista riippuen, ja tehdyistä valinnoista, voi muuttaa aseen pituutta, terän muotoa, kourainta ja niin edelleen, jotka kaikki vaikuttavat pelin sisäisiin aseen tilastoihin.

Sitten päästään takomaan, jolloin on taottava metallia siten, että se sopii yhteen aiemmin tehdyn suunnitelman kanssa, ja myös kulmat on saatava oikein, vaikka aluksi haastavaa onkin. Jos menee pieleen, voi aina yrittää uudelleen. Ja uudestaan on tehtävä Blades of Firessa, sillä ennen pitkää asetta ei enää voi korjata, ja lisäksi pelaaja tarvitsee valikoiman aseita päihittääkseen pelin pahikset.

Pelaamani perusteella pahiksien vaihtelevuus on hyvää, ja niiden suunnittelu on vahvaa. Aina tavallisista sotilaista punapäisiin kääpiöihin, jotka loikkivat miekoillaan kuin kengurukepeillä, on pelissä tarjolla paljon erilaisia pahiksia, ja runsaasti erilaisia aseita. Jotain kiinnostavaa on Blades of Firen taistelussa siinä, miten pahikset ovat vahvempia tai heikompia tietyille asetyypeille. Miekka ei iske kovinkaan hyvin levypanssarin läpi, mutta vaihtaminen puukotusasentoon? Tilanne paranee huomattavasti. Tai ehkä viilto saattaisi toimia, mutta silloinkin vain, kun suuntaa iskun tiettyihin ruumiinosiin. Tämä lisää taisteluihin uuden tason pohdittavaksi, ja näin ollen kyseessä ei ole puhdas Soulslike. Taistelu kokonaisuutena tuntuu kuitenkin siltä pelin heikoimmalta osa-alueelta.

Suurimmaksi osaksi tämä johtuu Blades of Firen liiallisesta staminaan eli kestävyyteen nojaamisesta. Pelaaja saa muutaman osuman sisään, ehkä yhdessä väistön kanssa, ja sitten on pidettävä torjuntaa pohjassa, jotta staminaa kerääntyy takaisin. Stamina palautuu ilman torjuntanapin pohjassa pitämistä, mutta niin ikävän hitaasti, että taistelun rytmi häiriytyy. Lisäksi torjuessa voi kestää ainoastaan rajallisen määrän iskuja ennen kuin ei enää voi kunnolla torjua. Tällainen stop-start-mallin taistelu tuntuu ajoittain tylsältä, eikä asiaa auta sekään, että pahikset voivat pökerryttää pelaajan käytännössä joka iskulla, kun taas itse ottavat osumaa sen kummemmin häiriintymättä. En ymmärrä sitäkään, miksi kaikki perusnapit on sidottu hyökkäyksiin, sillä ne eivät tee eri tavoilla kuitenkaan vahinkoa. Osa iskuista kohdistaa pahiksen eri alueisiin osumansa, mutta harvoin tuntuu siltä, että kaikkia nappeja on tarpeellista käyttää.

Kun valittamisen makuun olen päässyt, on syytä mainita, että päähenkilö Aran tuntuu yhtä tylsältä kuin kivi, jollaisiksi pelin maailman aseet ovat muuttuneet. On ihan hyvä olla vakavamielinen kova päähenkilö, ja vaikka varmasti taustalla on oma tarinansa sille, miksi päähenkilö on sellainen kuin on, oli testaamisen aikana vaikea saada käsitystä siitä, että olisi halunnut kuunnella lisää dialogia ja oppia henkilöhahmosta lisää. Muut henkilöhahmot ovat ilmeikkäämpiä niin heidän toimissaan, dialogissaan kuin suunnittelussaankin. Adso on Atreuksen kaltainen oppilas, joka seuraa pelaajaa kertoen lisää pelin maailmasta, ja hän on hyvinkin kiinnostava. Samalla tavoin kuin takomisessa ja taistelujen ideassa, Mercury Steam saa nytkin yhden hyvän idean kohdilleen siinä, miten tarina kerrotaan, ja tämä tehdään Aran ja Adson näkökulmista. Pelaaja tietää sen, minkä hekin, ja jos haluaa enemmän tietää, on pelattava pidemmälle.

Blades of Firen maailman tutkiminen oli hauskinta, mitä testatessa tuli vastaan. Kuten mainitsin, aivan kuten Souls-sarjassa pelaaja asetetaan ensin avoimelle alueelle, ja ajan kuluessa löydetään avattavia ovia, alas pudotettavia tikkaita ja niin edelleen. Näin liikkuminen ja maailman tutkiminen muuttuu helpommaksi, jos käy ikävästi, ja kuolo korjaa pahisten käsissä. Ja kun pelin maailma tuntuu tuoreelta ja omanlaiseltaan, on tutkiminen palkitsevaa niin tarinan kuin pelattavuudenkin osalta.

Kokonaisuutena Blades of Fire tuntuu peliltä, joka on taottu kiinnostavista ideoista, mutta se ydintaistelu ei ole niin onnistunutta. Muut testaustilaisuudessa olleet pääsivät minua pidemmälle, ja ainesta on vielä silloinkin, mutta kaikki riippuu siitä, miten paljon on valmis panostamaan pelaamiseen ohittaen ne rosoiset kulmat.