Spectre arvostelu

Tähdet: 4/5
Katsottu: Teatterissa

Muutaman vuoden tauon jälkeen positiivinen yllätys

Neljä vuotta piti Quantum of Solacen jälkeen odottaa, ennen kuin Skyfall saapui Suomen leffateattereihin lokakuussa 2012 - ja Skyfallin päätyttyä oli odotettava kolme vuotta kunnes Spectre ilmestyi Suomessa teatterilevitykseen. Myönnän, että huolimatta kaikesta - jos niin voi tässä tapauksessa sanoa - hypetyksestä, odotukseni eivät olleet aivan niin korkealla kuin viimeksi. Tämä ei tietenkään johdu siitä että Skyfall olisi ollut huono - päinvastoin: 23.virallinen 007-leffa oli ehdottomasti - ja on edelleenkin - yksi koko sarjan parhaita elokuvia. Ongelmaksi muodostui lähinnä se, että Skyfall nosti ilmestyessään riman niin koviin korkeuksiin, ettei vastaavaan voisi ainakaan kovin helposti enää toista kertaa yltää - saati sitten ylittää sitä.

Siitä huolimatta Spectre on kaikin puolin varsin positiivinen yllätys. Viittauksia sarjan edellisiin osiin riittää vilisemällä, mutta ne eivät silti ole itseisarvo tai pelkkää kikkailua, vaan pikemminkin perusteltu keino, jota käyttämällä tarinan koko potentiaali saadaan hyödynnettyä. Halusipa sitä tai ei, 2010-luvulla Bondin seikkailut ovat ottaneet askeleen, pari, kohti Christopher Nolanin Batman-universumia. Samalla Daniel Craig on muovannut hahmoa inhimillisempään suuntaan; hänen Bondinsa on aiempaa karheampi, äijämäisempi. Enää ei maailmanpelastamisen ohessa kaadeta kauniita naisia hunajaisten sananparsien säestyksellä. Nyt puhuvat nyrkit. Seksi ei maistu niinkään, viina sitäkin paremmin.

Paitsi että elokuva vilisee viittauksia aiempiin osiin, konnatkin on selkeästi kirjoitettu perinteiden kunnioittaminen mielessä: etenkin Dave Bautistan vähäpuheisesti tulkitsema vaatekaappimainen Mr. Hinx on ilmiselvä kumarrus Oddjobille, Rautahampaalle ja monille muille pääkonnien persoonallisille apureille. Quentin Tarantinon avustuksella laajemman leffayleisön tietoisuuteen kivunnut Christoph Waltz tekee hänkin hienon tribuutin 60-luvun Bondien arkkikonna Blofeldille.

Oikeastaan ainoa asia, mistä voisi vähän valittamisen aihetta keksiä on kesto: kahden ja puolen tunnin mitta, joka tekee Spectrestä samalla (kaikkien aikojen) pisimmän Bondin, tuntuu jotenkin hieman venytetyltä. Lopetuskin maistuu sen vuoksi Skyfalliin verrattuna vähän vaisulta, eikä siinä oikein ole samanlaista dramatiikkaa, jota se omasta puolestani olisi kaivannut vaikka ihan vähän vain. Kokonaisuutena pidän Spectreä silti suunnilleen yhtä hyvänä kuin Skyfalliakin. Se ei ole yhtä synkkä tai dramaattinen, mutta yllätti allekirjoittaneen silti varsin positiivisesti - ja on ehdottomasti tylsää ja mautonta Quantum of Solacea parempi. Spectre on miinuksineenkin hyvin tehty tarinavetoinen Bond-elokuva, joka päivittää sarjan perinteet melko onnistuneesti 2010-luvulle.