Suomi
Blog
Xbox One- Mitä tästä ajattelisi

Xbox One- Mitä tästä ajattelisi

Kirjoittaja Kopio 27. toukokuuta 2013 kello 12:35

Uuden sukupolven pelikonsolit ovat kohta kaupoissa kaikkien saatavilla. Itse sekä Xboxin, että playstationin esittelyjä luettuani mietin, mitä helvettiä? Onko näiden uusien upeiden konsoleiden tarkoitus olla pelikoneita vai yleisiä viihdekeskuksia? Vastaus kallistuu jälkimmäisen puoleen, ainakin suurin osa koneiden esittelyistä painottaa pelien kannalta turhia ominaisuuksia kuten jakamista, television katselua ja äänikomentoja. Miksi ei voida keskittyä siihen olennaiseen asiaan, pelikokemukseen? Tietenkän vielä ei voida sanoa, kuinka paljon kaikki ylimääräinen härpäke tulee näkymään konsolin käytössä tai kuinka paljon se tuo lisähintaa laitteelle. Omasta puolestani voin sanoa vain, että en pidä odotuksiani kovin korkealla (vaikka uutta konsolia odottelenkin). Mieheni kommentoi samaista asiaa pettyneenä: " Onko näiden tyyppien oikeasti tarkoitus saada ADHD- COD- jonnet vielä enemmän kiinni elämäntyyliin, jossa koskaan ei keskitytä yhteen asiaan tai olla paikoillaan?". Samaa mietin minäkin. Tokihan ihmisten vaatimustaso on noussut, mutta siinähän nousee. Peli ei ole kuitenkaan vielä menetetty; saatan yllättyä positiivisestikin, kuka tietää. Asiaan:

Xbox One Tulee mukailemaan vanhaa versiota ainakin ulkoisesti. Laitteen ulkomuoto ei juuri muutu, mitä nyt kinect tulee vakituiseksi osaksi kokonaisuutta. Sisältä xbox tulee näyttämään about tältä:
kahdeksan gigaa järjestelmämuistia, 500 gigatavun kovalevy, Blu-ray-asema, HDMI-sisään- ja -ulostulo sekä USB 3.0 -tuki. On ollut puhetta, että tehot ylittäisiät tietokoneenkin, ainakin toistaiseksi (ehkä ei kuitenkaan mukaan lukien niitä parhaita tietokoneita?) Uutta boxia ohjaillaan äänellä, kinctiin heilumalla, sekä perinteisellä ohjaimella. Jos (peli?) tai leffa kokemus ei ole tarpeeksi yksinään, voit selata nettiä samalla toisessa ikkunassa tai jakaa mielipiteitä skypen kautta! Uhkailusta huolimatta jatkuva netin käyttö ei ole kuulemma tarpeen, tosin et tule pärjäämään ilman nettiä kuitenkaan päivitysten yms takia. Jopa jotkin yksinpelit tulevat tod. näk tarvitsemaan nettiä jatkuvasti joten, oikeastaan edellisen voi perua. Cloud- toimintoa tullaan käyttämään aktiivisesti esim. käyttäjän touhuja jatkuvasti tallennettaessa.

Asia joka itseäni harmittaa aivan hirveästi on se, että käytettyjen pelien pelaaminen tulee olemaan maksullista. Siis maksat pelistä ja sen jälkeen maksat vielä ekstraa jotta saat pelata kyseistä peliä. Ihan kuin nämä jätti-firmat eivät saisi pätäkkää riittävästi muutenkin. Onneksi ainakin osa ohjataan pelintekijöille. Myöskään Xbox 360:sen pelejä ei tod. näk tulla tukemaan. E3- messut tulevat antamaan enemmän osviittaa uusista konsoleista, niihin tulevista peleistä ja kenties jopa hintatiedoista. Tällä hetkellä tekeillä pitäisi olla 15 yksinoikeius peliä Xboxille, luultavasti vastaava määrä löytyy kilpailijan puolelta. Kahden pelijätin kilpajuoksu on loppumetreille asti varsin tasaista ja kumpikin saa varmasti omat kannattajansa.

Postaukseni sävy on selkeästi negatiivinen, mutta toisaalta en ole löytänyt hirveästi hihkumisen aihetta kummankaan tulevan konsolin puolelta. Playstation 4:ssa tulee olemaan lukemiseni perusteella suurinpiirtein vastaavat ominaisuudet (ohjainta lukuunottamatta) joten itse en ainakaan ole ensimmäisenä jonossa ostamassa kumpaakaan: Aika, muiden kokemukset ja arvostelut saavat näyttää tietä lopullisessa valinnassa. Ainakaan itse en ole sellainen pelaaja, joka ostaa jommankumman vain siksi, että on aina ostanut juuri sen merkin koneen. Olen jo aiemmin vaihtanut leiriä pleikkarilta boxiin, saa nähdä miten tässä erässä käy.

HQ