Suomi

Japanin reissu.

Kirjoittaja goljat 20. heinäkuuta 2011 kello 17:42

Tuli pari viikkoa sitten suunnattua nokka kohti Japanin Tokiota. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on yksi niistä asioista mikä on kerran elämässä nähtävä.

Pelaajan näkökulmasta tämä oli jotain aivan käsittämätöntä. Itselläni ei nyt alunperin ollut mitään suuria odotuksia paikallisilta peliputiikeilta mutta taisinpa olla hyvinkin väärässä. Käytiin Tokiossa Akihabara nimisessä kaupunginosassa, joka tunnettaan myös nimellä "electric city". Kaupunginosa jossa myydään pääasiassa pelejä ja elektroniikkaa. Astuin sisään ensimmäisen putiikkiin, niin suu loksahti auki. Hyllyt täynnä avaamattomia SNESEJÄ (15€ per kone), Segoja, Nintendoa 8,16,64 bittistä. Ei se tähän jäänyt. Hyllyt olivat yhtä täynnä käytettyjä ja uusia konsolien pelejä. Hinta esimerkkinä Super Metroid 20e muoveissa :)

Aikani kierreltyä kyllä muutama pelikin tarttui matkaan. Nappasin Ninja Gaiden II - Premium editionin, sekä avaamattoman Castlevania - Symphony of the nightin.

Japanilaiseen kulttuuriin videopelit ovat tosiaan tulleet jäädäkseen. Esimerkiksi SEGA:n pelihallissa pelasi niin vanhuksia, kuin lapsiakin. Tapana on että suurperheet menevät yhdessä pelihalleihin viettämään aikaa :)

HQ