Suomi

Ratchet & Clank elokuva (2016)

Kirjoittaja JHR 1. marraskuuta 2021 kello 18:52

Marraskuussa 2002 PlayStation 2:lle julkaistu Ratchet & Clank aloitti suositun pelisarjan. Vuonna 2016 pelien pohjalta ilmestyi elokuva.

 

Nuori lombax Ratchet (äänenä James Arnold Taylor) työskentelee mekaanikkona Veldin-planeetalla ja ihailee Galaksin vartijoita. Seikkailuista unelmoiva Ratchet haluaisi itsekin osaksi sankaritiimiä ja eräänä päivänä unelma näyttääkin toteutuvan, kun planeetalle putoaa avaruusalus. Ratchet pelastaa aluksesta robotin, jolle hän antaa nimeksi Clank (David Kaye). Uudella tuttavuudella on tuomisinaan tietoa koko galaksia uhkaavasta vaarasta, ja niin seikkailu onkin valmis alkamaan.

 

Animaatiojälki on nykypiirrettyjen mittapuulla hienon näköistä ja kohtalaisen sujuvaa. Ääninäyttely pelaa hyvin - ja tässä tapauksessa puhutaan siis originaaliversion sijaan suomenkielisestä dubbauksesta - ja alkuperäiseen kaartiin on saatu peleistä tuttujen äänien rinnalle mm. Paul Giamattin ja Sylvester Stallonen kaltaisia tähtiä. Mistä kenkä siis puristaa?

 

Siitä tärkeimmästä, eli tarinasta. Rohkeus ja itsensä löytäminen tuntuvat olevan lapsille suunnattujen elokuvien teemoja vuodesta toiseen, eikä asiassa sinällään olekaan mitään pahaa. Mutta kun ne kaikki elokuvat tuntuvat toistavan aina vain sitä samaa, ajat sitten loppuun kaluttua kaavaa: päähenkilö haluaa sankariksi, kaikki nauravat hänelle. Päähenkilö sisuuntuu ja tekee sankariteon tai tekoja, jolloin entiset kiusaajatkin kääntävät kelkkansa ja alkavat ihailla häntä. Päähenkilö paistattelee valokeilassa, mutta huomaakin pian ettei sankarina oleminen vastaakaan odotuksia ja luopuu koko hommasta. Mutta sitten tarinan pahis palaakin kosto mielessä kehiin ja päähenkilöä tarvitaan taas. Lopussa päähenkilö ymmärtää mikä on tärkeintä, ja viettää loppuelämänsä onnellisena parhaan ystävänsä/rakastettunsa kanssa. Siis kuinka monta tällaista leffaa on tehty?!

 

Olisiko liikaa pyydetty, että tähänkin aiheeseen otettaisiin joskus vähän tuoreempi näkökulma, jos sellainen on ylipäätään mahdollista.

 

                                             ⭐⭐⭐

       Päällepäin hyvältä näyttävä animaatio kaatuu kliseiseen tarinaan

HQ