Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi

Verrattain pitkä aika poissa täältä, ja mitä minä aion tehdä seuraavaksi

Kirjoittaja juhis815 28. elokuuta 2014 kello 08:54

Hohhoijaa, en kyllä ole ollut täällä päin niin aktiivinen kuin olisin saattanut kuvitella.

Muutenkin tuo kesä meni siinä että kuumeisesti yritin päästä pelejä läpi joita en ole vielä läpäissyt, mutta jossain vaiheessa laiskuus iski että ei huvita päästä pelejä läpi vaikka ne olisi kesken ja pahasti.

Tuossa kun katsoin mun ekaa arvostelua Sonic Lost World -pelistä Wii U:lle, niin mä olen kyllä melko häpeissään että se on jonkin sortin sekametelisoppa, turhan pitkiä lausuntoja, ja en edes tiedä kuinka paljon pilkkuja tulee käytettyä.

Kesänkin aikana tuli kasvatettua mun pelikokoelmaa kahdella PS1:sen peleillä, Colin McRae Rally, joka on silti mun lapsuuden suosikkipeli, ja Heart of Darkness, joka alkoi vituttamaan ihan loppusuoralla, mutta sanon silti ihan hyväksi peliksi.

Mitä sitten tämä Syksy/Talvi tuo tullessaan, niin mä ainaskin odotan uutta Super Smash Bros. -peliä Wii U:lle innolla, vaikka tuossa Lokakuussa ostan 3DS-version treenaamiseen.

Jos joku siellä sanoo että ostanko PS4:sen, niin en minä aio sitä vielä ostaa, koska mä odotan eksklusiivisia pelejä PS4:lle jotka toisivat jännitystä jollain tietyllä tasolla.

No, jos ei mitään muuta, niin taidanpa lopettaa tämän blogin tähän paikkaan, mutta älkää toivoko että olen aktiivinen arvostelujen osalta, sillä teen niitä miten minusta tuntuu siltä.

Blogiarvostelu: Worms Blast

Kirjoittaja juhis815 9. marraskuuta 2013 kello 23:29

Kyllä tämä arvosteleminen on niin mukavaa etten saa tästä ihan kaikkia mehua ulos, niin silti, tämä on toinen arvostelu pelistä jota ei taaskaan löydy tietokannasta jostain kumman syystä.

Mitä tähän peliin voisin sanoa ensiksi, että tässä pelissä ei kovin paljon sisältöä ole. Tiedän ensiksi että tämä peli on julkaistu vuonna 2002, mutta edellisvuonna julkaistussa Grand Theft Auto 3:sessa on niin paljon tehtävää että Worms Blastin sisältö jättää toivomisen varaa.

Päämoodi lienee Puzzle -moodi, jossa lähdetään ratkomaan aivopähkinöitä jotta päästään eteenpäin. Ensimmäinen syy että miksi tämä moodi ei vedä minua sisään on siinä että siinä ei ole tarinaa kerrottavana. Olisin halunut tietää että mitä hahmojen motiivit ovat, mutta koska hahmojen taustatarinoita ei ikinä raoteta tämän pelin aikana, niin ei tämä Puzzle -moodi vedä sisään. Toinen asia on se että tehtävät joita Puzzle -moodissa pitää tehdä ovat aika hankalia. Vaikka saatan saada tästä valituksia, mutta ongelmana on se että jotkut tehtävät vaativat aika nopeita refleksejä, joten ei niihin riitä mun kärsivällisyys.

Tournament -moodissa valitaan yhdestä pelimuodosta ja sitten lähdetään tavoittelemaan ennätyksiä. Tässä on jotain 10 erilaista pelimuotoa jolla tavoittaa ennätyksiä, mutta ongelmana on se että puolet näistä muodoista täytyy avata Puzzle -moodin kautta, joten se latistaa tunnelmaa käydä jahtaamassa omia ennätyksiäni.

Sitten päästään kaksinpeli -moodiin, jossa yritetään päihittää toinen pelaaja, ja vaikka voi pelata tietokonetta vastaan, niin sitten ongelmaksi muodostuu se, että ei voi pelata tiettyjä pelimuotoja joita voi pelata kaverin kanssa. Toinen ongelma tässäkin on se, että ei ole LAN-nettipeliä, ja vaikka tiedän että nettipelit alkoivat tehdä tuloaan, mutta silti, ei olisi ollut kova urakka laittaa joku LAN-nettipeli mukaan, mutta minkäs sille voi.

Deathmatch on ihan samaa peruskauraa kuin FPS-peleissä, että toinen pelaaja pitää saada hengiltä. Star Collection -moodissa yritetään kerätä viisi tähteä, joka tekee tästä moodista aika nopeatempoisen. Tide Trial -moodissa yritetään kerätä tähtiä kun sitä taistellaan veden nousemisen kanssa siitä ettei vajota veden alle ja hukuta samalla menolla.

Hahmokaarti on mitäänsanomaton, ainaskin jos sanon että on vain 9 hahmoa joilla pelata. Jos tätä vertaa Killer Instinct -peliin jossa oli 10 hahmoa, niin Worms Blast jää aika pahasti Killer Instinct -pelin jalkoihin hahmokaartin suhteen.

Grafiikoiden osalta värikäs teema näyttää hyvältä, vaikka hahmojen mallinnuksessa olisi ollut toivomisen varaa. Lisäksi se, että koska Full-HD -näyttöjä ei ollut yleisesti käytössä vuonna 2002, niin se tarkoittaa sitä, että tätä peliä voi ainoastaan suorittaa 1024*768 -tarkkuudella.

Äänipuolelta sanottuna, että musiikit ovat miellyttävää kuunneltavaa. Äänieffektien puolelta nekin ovat myös toimivaa kamaa, mutta ääninäyttely tässäkin asiassa jättää toivomisen varaa.

Pelin ikää on vaikeaa mitata, mutta joillekin tämä peli saattaa maistua pitkäksi aikaa, ja taas joillekin tämä peli voi puuduttaa lyhyen ajan sisällä, mutta koska tämä tuli mukana yhdessä Humble Weekly Bundlen kanssa, niin ei se haittaa kun ei saanut maksaa itseäni kipeäksi.


Tämä on yksi niitä tapauksia että tämä sopii ennemmin kahvitaukoihin kuin pitkä-aikaiseen pelailuun, mutta mitäpäs siitä, kunhan pelattavuus toimii niin kuin pitää.

Katsaus menneeseen: Crash Bandicoot

Kirjoittaja juhis815 8. marraskuuta 2013 kello 11:53

Vaikka tämä saattaa kuulostaa kummalliselta että tuli tehtyä arvostelu blogin muodossa, mutta ei tuota peliä löydy tietokantasta, joten on pakko tyytyä blogiin jolla tehdä arvostelu tästä pelistä.


Vaikka tämä on yksi näistä peleistä jota tuli pelattua nuorena, niin silti, ei meikäläinen saanut irti muista peleistä paitsi autopeleistä, mutta siitä viis.


Ensiksi, että tämän pelin juoni on aika samaa peruskauraa kuin Super Mario -peleissä, että joku tyttöhahmo on kiipelissä ja sitten päähahmo joutuu lähtemään pelastusretkelle, mutta Dr. Neo Cortex tekee kokeita joissa eläimiä käytetään koekaniineina, ja Crash Bandicoot on yksi niistä. Kun koe jossa Crash on osaallisena menee pieleen, niin Crash hyppää ikkunasta ulos mereen, ja tästä sitten alkaa pelastusretki.

Jos me päästään pelattavuuteen, niin kontrollit ovat aika tönköt. Vaikka tiedän että tämä on varhainen 3D-tasoloikka, mutta tuntuu siltä että pikkutarkkojen liikkeiden tekeminen tuntuu turhan kinkkiseltä.

Kenttäsuunnittelu on myös mukiinmenevää, ja vaikeustaso nousee rehdisti kun pääsee lähemmäksi loppua. No, koska vaarat alkoivat muistua paremmin mieleen, niin tämän pelin läpäiseminen meikäläiseltä on ihan lasten leikkiä.

Grafiikoiden osalta ulkoasu miellyttää silmää, vaikka nykypäivän mittapuulla tämä näyttää vanhahtavalta.

Musiikit, vaikka en ensiksi lämmennyt joidenkin tiettyjen simppelien kipaleiden kautta, niin meikäläinen alkoi arvostaa tämän pelin soundtrackiä. Vaikka musiikit tässä pelissä ei varmaan nouse Rayman -pelin yläpuolelle, niin ne ainaskin miellyttää mun korvia.

Äänieffektit ovat myöskin toimivaa kamaa, mutta sääliksi käy että myöhemmissä Crash Bandicoot -peleissä Crash itsessään ei sano muuta kuin vain "Whoa!" -äänieffektin kun kuolema koittaa. Tässä pelissä on muitakin äänieffektejä Crashille annettu ettei hän ala käydä tylsäksi. Mitäs sen mukavampaa kun sitä saa kuulla kun saan napattua timantin itselleen.

Pelin kesto on jotenkin lyhyt, sillä osaan mennä tämän pelin läpi vajaan 3 tunnin aikarajan sisällä, mutta timanttien metsästämisessä voi vierähtää enemmän aikaa. No, tämä peli maksoi 5 euroa, joten ei se ole suuri ongelma, mutta silti muistuu mieleen kun tästä sai maksaa jotain 300 markkaa kun tämä tuli ostettua kun oltiin asuttu Helsingissä vain muutama vuosi.

Silti, vaikka tätä on tullut tahkottua useita kertoja muutaman päivän sisällä, niin silti, on tämä peli itsessään aika OK-tasoa, mutta ainoastaan silloin jos en ota tönkköjä kontrolleja huomioon. Toivoisin että tästäkin pelistä tehtäisiin joku remake jotta uudemmat sukupolvet tietävät että mitä ensimmäinen Crash -peli piti sisällään, mutta koska saatanan Activision omistaa Crashin oikeudet, niin mun toivo uusintaversiota kohtaan ovat erittäin pienet, ja jos ne edes lähtisivät tekemään uusintaversiota uusilla grafiikoilla, niin en edes anna toivoa, koska kaikki tietävät että Activision voi ryssätä kaikissa kohdissa ja pahastikin.